Mäntän paperitehdas

pehmopaperitehdas Mänttä-Vilppulassa

Mäntän paperitehdas on Metsäliitto-konserniin kuuluvan Metsä Tissue Oyj -yrityksen pehmopaperitehdas Mänttä-Vilppulassa, Pirkanmaalla. Tehdas on toinen Suomessa toimivista pehmopaperitehtaista (toinen on Nokian Paperi) ja valmistaa noin puolet Suomessa myytävistä pehmopapereista (kuten wc- ja talouspaperit sekä paperiset käsipyyhkeet). Mäntän tehtaalla tehdään pehmopaperin lisäksi tiivispaperia ruoanlaittoon ja leivontaan. Raaka-aineena käytetään keräyspaperia ja sellua. Painomusteen poistamiseksi tehtaalla on siistaamo. Tehtaalla työskentelee noin 400 työntekijää[1]. Tehtaan paperintuotantokapasiteetti on noin 122 000 t vuodessa. Tuotemerkkejä ovat muun muassa Serla, Lambi, Katrin ja Saga.

Mäntän paperitehdas

Tammikuussa 2021 uutisoitiin uuden pehmopaperikoneen investoimisesta.[2]

Historia

Gustaf Adolf Serlachius perusti Mäntänkoskelle vuonna 1869 toimintansa aloittaneen puuhiomon, jonka ympärille Mäntän nykyinen teollisuustoiminta on kehittynyt[3]. Ensimmäiset kaksi paperikonetta hankittiin vuosina 1881 ja 1882.

Yhtiön alaisuuteen kuului vuosina 1923–1988 myös Laukaassa sijaitseva Kuhankosken voimalaitos. Voimalaitos tuotti sähköä Kankaan paperitehtaan sekä Mäntän tehtaiden tarpeisiin, joiden välillä oli oma 45 kV:n voimansiirtoverkko Kuhankoski–Kangas–Mänttä–Kolhon saha.

Kuhankoski–Kankaan muuntamon välin linja purettiin 1990-luvun alussa. Kankaan muuntoasema–Mänttä-välin purkamisesta ei ole tietoa.

Linjaa on osin vielä olemassa osin pystyssa tehtaan lähistöllä.

Tehtaan paperikoneet

Tuotanto kolmella vanhimmalla koneella oli yhteensä noin 5 000 tonnia kääre-, pingotus- ja pussipaperia vuodessa. Tehtaalla on neljä tuotantokäytössä olevaa paperikonetta, joista kolme konetta valmistaa pehmopapereita ja yksi kone tiivispaperia.

Nykyiset

Paperikone PK7J. M. Voith27.5.1952-?(4 560 mm) 5 500 mm?14 000 t/a,
tiivispaperi/pergamiinipaperi
Valmistuessaan maailman suurin pergamiinipaperikone.
Paperikone PK1 (ex. PK8)Beloit Iron Works1961– (uusittu vuonna 1989)?3 556 mm762 m/min30 000 t/a (alkuper. 12 000 t/a),
pehmeä kreppipaperi
Valmistuessaan Euroopan nopein paperikone ja ensimmäinen nykyaikainen pehmopaperikone Suomessa. Tehdassalin suunnitellut Heimo Kautonen.
Paperikone PK9Beloit1965– (uusittu 1996)?3 556 mm914 m/min18 000 t/a,
pehmopaperi
Tehdassalin suunnitellut Heimo Kautonen.
Paperikone PK10Beloit Walmsley (Vaahto uusi vuonna 2010)1968– (uusittu vuonna 2000 ja 2010)(vuoden 2010 uusinnan jälkeen Vaahto Crescent-former)5120 mm?45 000 t/a (aik. 37 000 t/a),
pehmopaperi
Toiseksi suurin pehmopaperikone Suomessa.

Vanhat

KoneValmistajaToiminnassa vuosinaViiraosaViiraleveysPuristinosaNopeusKapasiteetti/tuotteetMuuta
Paperikone PK I (vanha)Englantilainen18.5.1881-1890Tasoviira66" (1 676 mm)??n. 900 t/aTulipalo tuhosi koneen vuonna 1890.
Paperikone PK II (vanha)Venäläinen (Pietari)1882-1890Tasoviira???n. 900 t/aTulipalo tuhosi koneen vuonna 1890.
Paperikone PK IKarlstads Mekaniska Werkstad1890/2-1913Tasoviira84" (2 134 mm)??1 600 t/a,
ruskea käärepaperi
Ensimmäinen KMW:n valmistama paperikone. Osia käytetty paperikoneeseen PK IV.
Paperikone PK IIEscher Wyss & Co1891/2-1923 (Uusittu vuonna 1913)Tasoviira84" (2 134 mm)??n. 1 600 t/aPoistettu käytöstä vuonna 1923. Tehdassalin suunnitteli Valter Thomé.
Paperikone PK IIIBell & Co1891/2-1979 (uusittu vuonna 1934)Tasoviira84" ( 2134 mm)??n. 1 600 t/aPoistettu. Kuva koneesta 1950–1960-luvuilla[vanhentunut linkki]
Paperikone PK IVoith1912–1979 (uusittu 1930, 1935)Tasoviira92" (2 340 mm)??Kirjoituspaperi, sanomalehtipaperi, pergamiini (vuodesta 1925), kuivattu selluloosaPoistettu. Tehdassalin suunnitteli Valter Thomé.
Paperikone PKIV?1914-1972 (uusittu vuonna 1937, romutettu vuonna 1978)Tasoviira???selluloosavanuKoottu kahden vanhan koneen PKI ja PK?) osista. Poistettu. Tehdassalin suunnitellut W. G. Palmqvist
Paperikone PK5J.M. Voith1930–talvella 2011 (uusittu 1935, purettu kesällä 2012)Tasoviira120" (3 048 mm)??7 300 t/a,
tiivispaperi, pergamiinipaperi
Purettu ja romutettu kesällä 2012, purkaja Purkupiha Oy. Tehdassalin suunnitellut W. G. Palmqvist
Paperikone PK6?1940-luvulta vuoteen 1972Tasoviira????Poistettu.

Tuotteet vuoden 1911 jälkeen: kirjoitus-, paino-, ja käärepaperi sekä tapettipaperi. Vuosina 1919–1920 PK1:llä valmistettiin sanomalehtipaperia. Vuonna 1925 PK1:llä aloitettiin pergamiinipaperin valmistus.

Pergamiinin lisäksi Mäntän paperitehtaalla tuotettiin 1950-luvulla kattohuopaa, raakapahvia, käärepaperia, silkkipaperia, konekrepattua paperia, selluloosavanua sekä erilaisia talouspapereita (mm. wc-paperia, lautasliinoja ja nenäliinoja).

Tuotteet 1970-luvulla: rasvatiiviit paperit, leivinpaperit ja muut leipomoteollisuuden tarvitsemat paperilaadut sekä niistä tehdyt jalosteet kotitalouksia varten.

Voima-asema

Tehtaan yhteydessä oleva voima-asema koostuu höyry- ja vesivoimalasta sekä muuntoasemasta. Molemmat ovat Mäntän Energia Oy:n omistuksessa

Mäntän vesivoima-aseman teho on 1,5 MW (1 turbiini). Höyryvoima-asemalla on 1 höyryturbiini.

Aikoinaan tehtaiden välillä oli oma verkosto Kuhankosken voimalaitos–Kankaan muuntoasema–Mäntän tehtaat. Linja valmistui 22.2.1925 Kytkettiin 45kV Kuhankoski-Kangas -mäntän linjaa korkeajännite. ( Linja on nykyään purettu) Lisäksi mäntästä jatkettiin 45kV linjaa yhtymän Kolhon sahalle asti.

Kuhankosken teho on 3,4 MW. Laitoksen omistaa nykyisin Koskienergia Oy.

Höyryvoima-aseman kattilat

KattilaValmistajaTyyppiToiminnassa vuosinaTehoPolttoaineet
Kattila 1poistettu käytöstä ja purettu
Kattila 2Steinmüller(ketjuarina-varakattila)poistettu käytöstä ja purettu33 MWkivihiili
Kattila 3Steinmüller(porrasarina-varakattila)poistettu käytöstä124 MWhiilipöly, puu, raskas polttoaine
Kattila 4Göteverken/Rantotek(kerrosleijupetikattila)1974- (uusittu 1993)105 MWturve, puupolttoaine, mekaanisesti kuivattu puhdistamoliete,

kiinteät jätteet, raskas polttoöljy

Kattila 5Kattila siirretty M-Real Lielahden tehdasalueelta Tampereelta (K4) Mänttään vuonna 2010. Alun perin maakaasua polttanut kattila muutettiin siirtotyön yhteydessä käyttämään maakaasun sijaan raskasta polttoöljyä.48 MW, 60 t/h.Raskas polttoöljy.

Tehtaan rautatiekalusto

Tehtaalla oli aiemmin oma kuljetusosasto ja veturikalusto (GAS Kuljetusosasto), joka hoiti tehtaan sisäisen liikennöinnin. Nykyään tehtaan raideliikennettä hoitaa VR Osakeyhtiö. Tehtaalta lähtee päivässä noin 40 junanvaunun ja 50 rekan verran pehmopaperia.

  • Move51h Valmet 40/1955[4], poistettu
  • Otso2 Saalasti 52/1963[5], myyty 6.5.1988 (käytössä FinnGas GmbH:n varastolla Haminassa)

Tehtaalla oli vuoteen 1955 asti myös oma 600 mm:n kapearaideverkosto.

Rakennettu ympäristö

Mänttä tunnetaan korkeatasoisesta teollisuusarkkitehtuuristaan, joka on rakentunut paperitehtaan ja ympäröivän yhdyskunnan kiinteässä suhteessa. Tehdasyhdyskunta alkoi rakentua 1860-luvulla apteekkari G. A. Serlachiuksen perustettua Mäntänkoskeen puuhiomon. Valtaosa tehdasalueen nykyisestä rakennuskannasta on 1920- ja 1930-luvuilta. Tehdasalue käsittää paperitehtaan ja entisen sulfiittisellutehtaan rakennukset, ja kokonaisuuteen liittyvät vanha spriitehdas ja voimalaitos sekä pääkonttori, johtajien asuntoja, Asemankulman asuinalue sekä Mäntän klubin kerhorakennus. Gösta Serlachiuksen kodikseen rakennuttamassa Joenniemen kartanossa toimii nykyisin Taidemuseo Gösta. Paperitehdasyhtiö on rakennuttanut myös Mäntän kirkon.[6][7]

Tehtaan entisessä pääkonttorissa Valkoisessa talossa sijaitseva Gustaf-museo esittelee myös Mäntän arkkitehtuuria ja yhdyskuntasuunnittelua[7]. Mäntän tehtaat ja yhdyskunta kuuluvat valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon[6].

Katso myös

Lähteet

Viitteet