Luovutettujen alueiden maantiede

Näihin alueluovutuksiin kuuluivat osa Virolahtea, Virolahden saaristo ja pääosa Säkkijärven kuntaa Kymenlaaksosta, Suomenlahden ulkosaaret, joista läntiset sijaitsivat Suomen ja Viron rannikkojen välissä kuten Suursaari, Tytärsaari, Säyvö, Itä-Viiri, Länsi-Viiri ja Ruuskeri, sekä itäinen ryhmä, johon kuuluivat Lavansaari, Peninsaari, Seiskari ja Koukouri, jotka olivat taas osa luovutettua Karjalaa. Muutoin luovutettuun Karjalaan kuuluivat Viipurinlahti saarineen ja rannikkoineen, Karjalankannas ja Karjalankannaksen ja nykyisen Suomen rajan väliin jäävä alue Etelä-Karjalaa, Laatokan Karjala, Raja-Karjala sekä Pohjois-Karjalasta pääosa silloisesta Pälkjärven kunnasta ja Ilomantsin kunnasta luovutetut osat. Pohjoisempana erillään näistä luovutetuista alueista oli Kuusamon ja Sallan itäosat sekä yhteinäinen alue, johon kuuluivat Jäniskosken–Niskakosken alue Inarin kunnasta, Petsamo kokonaisuudessaan, sekä Jäämeren rannalla Keskisaarennon kannaksen länsiosa, Kalastajasaarennon niemimaan läntinen osa, sekä Barentsinmeressä olevat Heinäsaaret.

Heinäsaaret ovat kaksi puutonta ja matalaa saarta Barentsinmeressä. Saariryhmään kuuluu kaksi saarta; Pieni Heinäsaari ja Iso Heinäsaari. Saarten kasvillisuus on rehevää ruohostoa, ja siellä on rikas linnusto. Itse Barentsinmeri johon Suomella oli yhteys ennen 1944 vuoden Moskovan välirauhaa, on Pohjoiseen jäämereen kuuluva reunameri Euroopassa, ja joka on suhteellisen syvä mannerjalustalla sijaitseva meri, jonka keskisyvyys on 230 metriä, ja suurin syvyys on 450 metriä.

Samoin Kalastajasaarento on lähes saarimainen Barentsinmeren ympäröimä niemi. Kalastajasaarento on hiekkakiven muodostamaa ylätasankoa, joka kallistuu loivasti luoteeseen, ja jota peittää pääosin tundrakasvillisuus. Korkein kohta on 299 metriä merenpinnasta kohoava Einatunturi saarennon etelärannalla.

Keskisaarento on Kalastajasaarennon mannermaahan yhdistävä kannas. Keskisaarento on hiekka- ja kalkkikivestä muodostunut ylätasanko, joka nousee jyrkästi Barentsinmerestä ja jota peittää pääosin tundrakasvillisuus. Keskisaarennon Läntinen osa tunnettiin nimellä Pummanginniemi.

Jäämeren rannikkoa halkovat jylhät vuonot ja lahdet. Vuonorannikkoa ympäröivät tunturit, kuten Parkkinatunturit, Isovuori, Trifonavaara ja Siebruoaivi, jotka ovat suurimman eli Petsamovuonon läheisyydessä. Petsamo kuuluu kallioperänsä puolesta samaan Fennoskandian peruskallioalueeseen kuin sen länsipuolella oleva Suomen Lappi ja itäpuolinen Kuolan niemimaa. Yleisimmät kivilajit ovat graniitti ja gneissi.

Petsamon tunturimaa käsittää alueen Paatsjoen itäpuolelta aina vuonorannikolle asti. Tyypillisiä maisemia ovat useat matalahkot ja loivapiirteiset tunturiryhmät, koivumetsiä kasvavat ylängöt, aapasuot ja mahtavat jokilaaksot. Petsamon alue on runsasjärvistä, ja tuntureillakin on pieniä järviä.

Petsamon metsämaa, jota on myös Tuuloman Lapiksi kutsuttu, käsittää pääasiassa Lutto- ja Jaurujoen vesistöalueet Alue muistuttaa paljon sen länsipuolista Inarin järvimaata, mutta Petsamon puolella järviä on vähemmän, ja maastonmuodot eivät ole yhtä vaihtelevia. Kuusi- ja koivumetsiä on enemmän, kun taas Inarin puolella on enemmän mäntymetsiä.

Luovutetun Sallan alue on tunturialuetta. Korkeimmat kohdat sijaitsevat Sallatuntureilla Suomen nykyisen rajan tuntumassa Sallajoen länsipuolella. Itse Sallatunturi on kaksilakinen, joista korkeampi pohjoinen huippu on 636 metriä meren pinnan yläpuolella. Sallatunturi muodostaa länsipuolellaan sijaitsevien 658 metriä korkean Rohmoivan ja Sotitunturin kanssa Sallatunturit.

Kuusamon luovutetulla aluueella sijaitsevat suuret järvet, kuten Paanajärvi ja Tavajärvi. Näitä järviä ympäröivät tunturit, kuten Tavajärven pohjoispuolella sijaitseva Nuorunen. Nuorusen korkeus merenpinnasta on 577 metriä, ja se on tällä hetkellä Karjalan tasavallan korkein kohta. Paanajärvellä sijaitsee Ruskeakallion 60 metriä korkea pystykallioseinämä.

Raja-Karjala ja Länsi-Karjalan ylänköalue oli pääasiassa harvaan asuttua tai asumatonta metsäistä erämaata, jonka maisemaa leimaavat pitkät ja kapeat harjut sekä lukuisat järvet ja suot. Alueen kallioperä on pääasiassa gneissigraniittia, ja maanpinnan korkeus vaihtelee 100 ja 200 metrin välillä. Maaperä koostuu yleisimmin murtosorasta, mutta myös vierinsoraharjuja on runsaasti. Eloperäisistä maalajeista yleisin on suoturve. Yleisimpiä suotyyppejä olivat karut rämeet ja rahkanevat. Harjut ovat yleensä luode–kaakko-suuntaisia ja niiden korkeus vaihtelee muutamasta metristä pariinkymmeneen metriin. Vedenjakajaseutuna alueen järvet jakaantuvat eri vesistöjen kesken. Metsien yleisin puu on mänty, jonka lisäksi pienialaisia kuusikoita esiintyy tuoreimmilla mailla. Lehtomaisia metsiä on harvakseltaan.

Laatokan Karjalassa sijaitsi ns. vihreä vyöhyke, jossa kalkkikivipohjaisen maaperän vuoksi kasvaa yli 500 puu- ja kasvilajia. Alue on ollut asuttua jo tuhansia vuosia seudun ilmaston ja hedelmällisen maaperän vuoksi. Lähimpänä Laatokan rantaa tyypillisiä maisemia ovat Laatokan saaristo, vuonomaiset lahdet ja korkeat mäkimaat. Saaristossa ja Laatokan rannikon läheisyydessä on lukuisia linnavuoria.

Laatokka on Euroopan suurin järvi, ja sen vesipinta-ala on 17700 neliökilometriä, pituus on 219 kilometriä , ja suurin leveys on 130 kilometriä. Sen keskisyvyys on 52 metriä. Entisen Suomen osuus Laatokasta on syvempää kuin vanha Venäjän osuus, jossa syvin kohta 225 metriä sijaitsee Valamon saaren edustalla. Laatokka on myös maailman 14. suurin järvi, ja sen vesitilavuus on 908 kuutiokilometriä. Järven pinta on vain neljä metriä merenpinnan yläpuolella, ja Laatokassa on yli 500 saarta. Järvi laskee Nevajoen kautta Suomenlahteen. Laatokassa elää yli 40 luonnonvaraista kalalajia ja uhanalainen laatokannorppa.

Suurista Laatokan saarista sijaitsee kaukana rannasta ainoastaan Valamo. Se sijaitsee keskellä Pohjois-Laatokkaa noin 40 kilometriä Sortavalasta etelään. Valamon saaristoon kuuluu noin 50 saarta, joiden yhteispinta-ala on 36 neliökilometriä. Pääsaaren lisäksi pienemmistä saarista tunnetuin on Hanhipaasi, joka on Laatokan pohjasta nouseva puuton sammaleen ja kukkakasvien peittämä kallioluoto. Sen rannat ovat äkkijyrkät ja viettävät jyrkästi aina 80 metrin syvyyteen saakka.

Jääkausi ja sen jälkeinen maankohoaminen ovat vaikuttaneet Karjalankannaksen maiseman muodostumiseen. Maa kohoaa alueella edelleen. Kannasta halkova Vuoksi virtaa Saimaasta Laatokkaan. Vuoksen vedenkorkeus on vaihdellut ajan saatossa, ja sen ollessa korkeimmillaan vesistö muodosti Vuoksenlaakson muinaisjärven, jonka rannalle syntyi asutusta metallikaudella.

Läntisessä Merikarjalassa Suomenlahden alla oleva peruskallio on osa Baltian kilpeä. Se on Euroopan vanhinta peruskalliota. Mannerjäätikkö painoi ja muokkasi Baltian kilpeä, jonka jääkauden jälkeinen kohoaminen jatkuu edelleen. Viipurinlahdelta itään rannat ovat saaneet nykyisen muotonsa vasta joitakin tuhansia vuosia sitten. Sedimenttikertymät tasoittavat rantaviivaa ja luovat hiekkarantoja, joista tunnetuin lienee Terijoen rannikko, jossa maisemia hallitsee 25 kilometriä pitkä hiekkaranta.

Suomenlahden ulkosaaret ovat itäisen Suomenlahden ulkomerellä sijaitseva, useasta kymmenestä saaresta koostuva saaristo. Näistä itäisen ryhmän muodostavat Lavansaari ja Seiskari saaristoineen. Muihin Suomenlahden ulappasaariin verrattuna Seiskari on matala. Sen saariryhmään kuului 33 saarta, luodot ja karikot mukaan lukien 50 nimettyä. Seiskari on hiekkakankainen saari. Ennen sotia saaresta oli noin 60% metsää, lähinnä mäntykangasta ja kuusikkoa. Saaren itärannalla on laaja hiekkadyynialue ja saarta ympäröivät sorasärkät. Lampia tai järviä on saarella muutama. Lavansaari on suurin saari omassa saariryhmässään johon kuuluu 22 saarta. Lavansaari muodostuu kahdesta osasta; varsinaisesta pääsaaresta ja kapean vetokannaksen yhdistämästä Suisaaresta. Näiden välinen kannas saattaa kovalla myrskyllä jäädä veden alle. Saaren korkein kohta 30 metriä merenpinnasta, ja saaressa on yksi järvi ja kaksi lampea. Saari on suurimmaksi osaksi hieta- ja hiekkakangasta. Saaren metsät ovat pääasiassa kuusi- tai mäntymetsää ja kosteikot ovat joko kuusta kasvavaa korpea tai puuttomiksi soistuneita.

Suomenlahden ulkosaarien läntisestä ryhmässä tunnetuimmat saaret ovat Suursaari ja Tytärsaari jotka sijaitsevat Suomen ja Viron rannikon välissä. Ihan Viron rannikon edessä on moreenisoran muodostamia saaria, kuten Säyvö, Itä-Viiri, Länsi-Viiri ja Ruuskeri. Suomenlahden ulappasaaret on jäänne noin 1700–1800 miljoonaa vuotta sitten syntyneestä Alppien kaltaisesta Svekofennidien poimuvuoristosta, tämän vuoksi niiden kallioperä poikkeaa Viron ja Suomen rannikon kallioperästä. Suursaaressa on neljä vuorenhuippua joista Lounatkorkia kohoaa 176 metriin asti. Kallioperä idässä ja korkeammilla kukkuloilla on porfyyriä, lännessä gneissiä ja liusketta. Saaren itäosassa on muutamia hiekkarantoja. Suursaaressa on neljä järveä ja yksi lampi. Suursaari on pääasiassa peruskalliota, jolla kasvaa harvakseltaan mäntyjä. Havumetsän lisäksi alavammilla alueilla on jonkin verran lehtipuita. Merilintuja on saaren ympäristössä runsaasti ja lähistön matalilla saarilla on ollut suuria määriä harmaahylkeitä ja itämerennorppia. Tytärsaari on suurimmaksi osaksi mäntyä kasvavaa hiekkakangasta. Saaren kosteikot ovat joko kuusta kasvavaa korpea tai puuttomiksi soistuneita. Rannoilla esiintyy leppämetsiköitä. Saaren korkein kohta on Kaunismäki, jonka huippu kohoaa 50 metriin merenpinnasta. Tytärsaaressa on runsaasti myös rantahiekkadyynejä. Kymmenen kilometriä Tytärsaaresta kaakkoon on Tiukrunnin matalikko.

Viipurinlahti on Suomenlahden itäosassa sijaitseva pohjoiseen työntyvä merenlahti. Viipurinlahden etelärajana voidaan pitää Koivistonniemen kärjessä olevasta Pullinniemestä Kuninkaansaaren kautta Säkkijärvelle Vilaniemeen kulkevaa linjaa. Saimaan kanavan eteläpää on Viipurinlahden äärimmäisessä perukassa Suomenvedenpohjassa, jonka yhdistävät muuhun lahteen Viipurin kaupungissa olevat salmet kuten Linnansalmi. Viipurinlahdessa on paljon saaria, joista suurimmat ovat Uuraansaari, Ravansaari ja Essaari lahden keskiosassa, Revonsaari Viipurinlahdesta etelään työntyvässä Makslahdessa sekä Kuninkaansaari lahden suulla. Viipurinlahteen laskee useita jokia.

Virolahden rannikolla peruskallio on monin paikoin paljaana, rantaviiva on rikkonainen ja meren hiomia kallioita ja hiekkarantoja sekä saaristoa on paljon. Iso luovutetulle alueelle jäänyt saari Paatio oli suurelta osin karu, vain pohjoispuoli oli tasaista viljelykelpoista maata. Säkkijärveen kuului pohjoisosassa kumpuilevasta maastosta muodostunut ylämaa ja eteläosan tasaisempi entinen merenpohja. Suomenlahdella on lisäksi joitakin saaria kuten Teikarsaari. Säkkijärven ja Virolahden alueella laskevat Suomenlahteen useat joet.

Suurista asutuskeskuksista luovuteltuille alueille jäivät kolme kaupunkia ja kaksi kauppalaa. Suurin näistä oli Viipurin kaupunki, joka oli Kaakkois-Suomen ja silloisen Viipurin läänin keskus. Tämän lisäksi luovutellu alueella olivat, Laatokan rannalla olevat Käkisalmen ja Sortavalan kaupungit, jotka olivat omien alueidensa aluekeskuksia; Käkisalmi Itä-Kannaksen ja Sortavala Laatokan Karjalan.Kauppaloista luovutelulle alueelle jäivät Suomenlahden rannalla sijaitseva Koivisto ja Laatokan rannalla oleva Lahdenpohja.

Muita mainittavia väestön keskittymiä olivat Suomenlahden saarten Lavansaari ja Seiskari, jotka olivat Suomen tiheimmin asuttuja kuntia, sekä Enson tehdasyhdyskunta Jääskessä.

Muita mainittavia korkeita paikkoja luovutetuilla alueilla, on luovutetun Karjalan alueella Suojärvellä sijaitsevat Viirunvaara, Moisenvaara, Kuuttivaara, Hautavaara ja Suojärven länsirannan Pönttösenvaara, Nasareinvaara ja Rasvasenvaara sekä Korpiselän korkein kohta 194 metriä korkea Honkavaara Ala-Tolvajärven itärannalla. Karjalan Kannaksen korkein kohta taas on Raudun Kivisyrjä (205 m).

Suomenlahden saarilla mainittavia korkeita paikkoja on mm, Suursaaren vuorenhuiput; Pohjoiskorkia (113 m), Mäkiinpäällys (126 m), Haukkavuori (142 m) ja Lounatkorkia (176 m), joka on Itämeren korkein kohta. Mäkiinpäällyksellä ja Majakallion itäpuolella on kaksi Struven ketjuun kuuluvaa kolmiomittauspistettä.

Muita mainittavia jokia Petsamon alueella on Luttojokeen laskeva Akkajoki, Jaurujokeen laskeva Anterinjoki, Paatsjokeen laskevat Kornettijoki ja Nautsijoki, sekä Barentsinmereen laskevat Vaalesjoki ja Vuoremijoki

Muita mainittavia jokia Sallan ja Kuusamon alueella on Itämereen Kemijoen ja Tenniöjoen kautta laskeva Kuolajoki ja Paanajärven kautta Vienanmereen laskeva Sovajoki.

Muita mainittavia jokia luovutetun Karjalan alueella on Pieliseen laskevat Tolvajoki ja Volgajoki, Laatokaan laskevat Hiitolanjoki, Jänisjoki, Miinalanjoki, Taipaleenjoki, Tohmajoki, ja Tulemajoen kautta Laatokkaan laskeva Kollaanjoki, sekä Vuoksen kautta Laatokkaan laskevat Helisevänjoki, Ilmeenjoki, Kuunjoki, Kuurmanjoki, Norsjoki, Salmenkaitajoki, Yskjoki ja Unterniskanjoki. Suomenlahteen taas laskevat luovutetun Karjalan joista Kilpeenjoki, Rajajoki, Urpalanjoki, Vaalimaanjoki, Santajoki, Tervajoki, Vilajoki, Rakkolanjoki ja siihen laskeva Hounijoki. Viipurinlahteen taas laskevat Nisajoki ja Rokkalanjoki sekä Juustilanselkään laskevat Juustilanjoki ja Perojoki.

Muita mainittavia vuonoja Petsamon alueella on Barentsinmeressä olevat Maattivuono, Peuravuono, Pikku-Maattivuono ja Vuoremivuono. Mainittava lahti luovutetun Karjalan alueella on Sortanlahti Laatokan lounaisrannalla, joka oli tärkeä satama Suomeen kuuluessaan. Muita mainittavia lahtia Suomenlahdella ovat Saimaan kanavan ja Viipurin Linnasaaren väliin jäävät Suomenvedenpohja ja Juustilanselkä, joita pitkin tapahtuu laivaliikenne Saimaan kanavalta Viipurinlahdelle.

Muita mainittavia järviä Petsamon alueella on Paatsjokeen kuuluvat Höyhenjärvi, Pitkäjärvi ja Töllevinjärvi. Näiden lisäksi merkittäviä järviä Petsamon alueella ovat Kuotsjärvi, Lounojärvi, Näsykkäjärvi, Piedsjärvi, Trifonajärvi, Ylä-Akkajärvi ja Ylä-Njaannamjärvi.

Mainittavia järviä luovutetun Sallan alueella on Ahkiojärvi ja Jyrhämäjärvi.

Muita järviä Raja-Karjalassa ovat Kanajärvi, Keskijärvi, Korpijärvi, Luglajärvi, Muntaanjärvi, Paastojärvi, Korpiselän Petäjäjärvi , Vieksinkijärvi, Viiksinselkä, Suojoen vesistön Yläjärvi ja Ägläjärvi.

Karjalankannaksen järviä ovat Haukkajärvi, Helisevänjärvi, Juoksemajärvi, Jääskijärvi, Kaltovesi, Muolaan Kirkkojärvi, Mertjärvi, Noskuanselkä, Punnusjärvi, Ostamojärvi, Suulajärvi, Yläjärvi, Yskjärvi ja Äyräpäänjärvi.

Suurista järvistä osittain Suomen puolella on Pyhäjärvi Kiteellä. Muita osin Suomen puolelle jääneitä järviä ovat Kurkelanjärvi Parikkalassa, Pitkäjärvi Rautjärven Metsäkylässä sekä Pukalus ja Suokumaanjärvi Lappeenrannassa.

Viipurinlahteen yhteydessä olevia järviä Saimaan kanavan vuoksi ovat Juustilanselkä ja Ventelänselkä.

Muita mainittavia sisävesisaaria luovutetuilla alueilla ovat Laatokan ulapalla olevat Hanhipaasi, Heinäsenmaa, Jalaja, Mökerikkö, Kugrisaari, Rahmansaari, Verkkosaari, Vossinoinsaari sekä Valamon saariston saaret.

Muita mainittavia merialueiden saaria luovutetuilla alueilla ovat Barentsinmeressä olevat Heinäsaaret, sekä Inkerin rannikolla oleva Seiskari, joka oli Lavansaaren tavoin Suomen tiheimmin asuttuja kuntia.

Kivennavan kuntaan kuulunut Raivola oli tunnettu Lintulan lehtikuusimetsästä, joka aikanaan oli Suomen suurin lehtikuusikko. Metsä istutettiin 1700-luvulla Pietari Suuren aloitteesta laivanrakennuspuun tuottamiseksi. Puusto on siperianlehtikuusta (Larix sibirica), joka oli lähtöisin Uralin ja Arkangelin alueilta. Nykyään metsä on säilynyt suojelutoimien ansiosta. Pisimmät puut ovat yli 50 metriä pitkiä, ja parhaimmillaan puuta on yli 1000 kuutiometriä hehtaarilla.

Nykyisin luovutetulla alueella olevia luonnonsuojelualueita on muun muuassa Murmanskin alueella Kantalahden luonnonpuisto, johon kuuluvat mm. Petsamon alueella olevat Heinäsaaret. Karjalan tasavallassa taas on Paanajärven kansallispuisto, joka sijaitsee luovutetun Kuusamon alueella rajautuen Suomen puolella Oulangan kansallispuistoon. Luovutetussa Karjalassa on nykyisin useita luonnonsuojelualueita, kuten Laatokan saariston kansallispuisto, Valamon saariston luontopuisto, Haukkajärven suojelualue sekä Äyräpäänjärven luonnonsuojelualue Karjalan Kannaksella. Monreposin Valtion historiallinen arkkitehtuuri- ja luonnonsuojelumuseo sijaitsee Viipurin länsipuolella. Suomenlahdella on Ramsarin sopimukseen perustuva Koiviston saarien kosteikkojensuojelualue, sekä Itäisen Suomenlahden luonnonpuisto joka rajautuu lännessä Suomen puolella olevaan Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon.

Muita luovutettuihin alueisiin ja valtakunnan rajaan tai rajavartioalueeseen rajautuvia suuria luonnonsuojelualueita nykyisen Suomen puolella on, aiemmin mainittu Itäisen Suomenlahden kansallispuisto, Joussuo Lappeenrannassa, Parikkalassa Laatokan Karjalassa oleva Siikalahden luonnonsuojelualue sekä Ilomantsissa olevat Petkeljärven kansallispuisto ja Koitajoen alue. Pohjoisempana luovutettuihin alueisiin rajautuu Kuusamossa Virmajoen suojelualue, Vapalammen-Syvälammen-Lohilammen soidensuojelualue ja Oulangan kansallispuisto sekä Sallassa Salla- ja Sorsatunturin luonnonsuojelualueet. Petsamon ja Jäniskosken alueisiin rajautuu Suomesta Urho Kekkosen kansallispuisto, Inarin retkeilyalue sekä Tsarmitunturin ja Vätsärin erämaat.

Jänisjärveä pidettiin Lappajärven tapaan pitkään tulivuorijärvenä, tulivuoriteorian "todisti" geologi Pentti Eskola tutkittuaan vuonna 1920 järven Selkäsaarien kallioita ja impaktiittia. Myöhemmin Neuvostoliiton aikana järvi paljastui meteoriittikraatteriksi.

Tässä kappaleessa käsitellään Tarton rauhassa luovutettujen ja kansalaiskokouksissa vuosina 1918 ja 1919 Suomeen liittymisestä sopineiden Repolan ja Porajärven kuntien, sekä suuriruhtinaskunnan aikaan Venäjään vuonna 1842 osin ja vuonna 1864 kokonaan liitettyn Siestarjoen kaupungin maantiedettä.

Repolan kunta rajoittui lännessä Suomeen. Pinta-alasta suurin osa on metsää ja vesistöjä. Repola kuuluu pääosin Länsi-Karjalan ylänköön, ja sen maisemaa leimaavat kumpuileva moreenitasanko sekä lukuisat harjut ja järvet. Suurimmat järvet ovat Vuoksen vesistöön kuuluvat Lieksajärvi, Roukkulanjärvi, Tuulijärvi ja Torasjärvi.

Porajärven kunnan pinta-ala oli noin 10 000 neliökilometriä. Se rajoittui lännessä Suomeen. Pinta-alasta 99,4 prosenttia on metsää. Seudun maisemaa leimaavat luoteis-kaakkoissuuntaiset harjut ja niiden välissä levittäytyvät suot. Tärkein joki on Kivijärvestä kaakkoon virtaava Suunujoki. Muita jokia ovat Gumarina, Irsta, Lomtšezerka ja Megri. Suurimmat järvet ovat Jänkäjärvi, Tširnijärvi, Soutujärvi, Himolanjärvi, Roikonniemenjärvi, Suununjärvi, Vonkajärvi, Tšuudojärvi, Tumasjärvi ja Märätjärvi.

Repolan ja Porajärven alueet rajautuvat Suomessa Kuhmon, Lieksan ja Ilomantsin kuntiin sekä Elimyssalon, Ruunaan ja Koitajoen luonnonsuojelu- ja retkeilyalueisiin.

Siestarjoki sijaitsee 35 kilometriä Pietarin keskustasta luoteeseen Suomenlahden ja Raja- eli Siestarjoen muodostaman Roslivajärven välisellä kannaksella. Siestarjoki oli Venäjän ja Suomen rajapaikkakunta vuodesta 1812 toiseen maailmansotaan, ja osa Suomen suuriruhtinaskuntaa 1812–1864.

• Luettelo Suomen korkeimmista kohdista
• Luettelo Suomen yli sata kilometriä pitkistä joista
• Luettelo Suomen vesistöistä
• Luettelo Suomen sisävesien suurimmista saarista
• Luettelo Suomen merialueen suurimmista saarista
• Bifurkaatiojärvi

• http://www.sakkola.fi/tutkimukset/suvannon-lasku-1818.html

• http://tupa.gtk.fi/julkaisu/bulletin/bt_055.pdf GTK.fi − Pentti Eskola: Volcanic necks in Lake Jänisjärvi in eastern Finland (1921)

• http://www.karjalankartat.fi/

• https://maps.vlasenko.net/soviet-military-topographic-map/map200k.html