Luettelo Suomen kunnista

Wikipediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Suomen kunnat vuonna 2021, kaupungit lihavoituna.
Suomen väestötiheys kunnittain vuonna 2016.

Tämä artikkeli on luettelo Suomen nykyisistä kunnista. Kuntaliitosten yhteydessä hävinneet kunnat ovat sivulla luettelo Suomen entisistä kunnista ja tapahtuneet muutokset sivulla luettelo Suomen kuntamuutoksista. Vuoden 2021 alusta kuntia on 309, joista 107 käyttää kaupunki-nimitystä.[1]

Kaupunki-nimitystä[2] käyttävät kunnat on lihavoitu ja lisäksi kunnan käyttämä nimitys on mainittu nimitys-sarakkeessa.[3] Luettelon viidennessä sarakkessa on ilmoitettu kunnan viralliset kielet. Luettelon kuudennessa sarakkeessa on mainittu se paikkakunta (yleensä taajama), jossa kunnan hallinnollinen keskus sijaitsee. Nämä ovat tavallisesti taajamia, mutta eräissä tapauksissa kuntakeskukset ovat kasvaneet yhteen toisen taajaman kanssa. Usean Ahvenanmaan kunnan (mukaan lukien Luhangan Manner-Suomessa) kuntakeskus ei muodosta taajamaa liian pienen väestöpohjan vuoksi. Luettelon seitsemännessä ja kahdeksannessa sarakkeessa on ilmoitettu mihin maakuntaan ja seutukuntaan kunta kuuluu. Väkilukutietojen ajankohta on 31. joulukuuta 2023. Kuntien kokonaispinta-alat ja maapinta-alat puolestaan ovat ajankohdalta 28. kesäkuuta 2024. Merialueet eivät ole mukana kokonaispinta-aloissa. Väestötiheydet on laskettu väkilukujen ja maapinta-alojen perusteella.

Kuntien väkiluvun osalta mediaanissa on Mäntyharju (5 522 asukasta). Kuntien pinta-alan osalta mediaanissa on Toholampi (617,05 km²). Pinta-alaltaan suurin kunta, Inari, vastaa pinta-alaltaan lähinnä 17 363 neliökilometrin laajuista Swazimaata. Suomen pienin kunta, Espoon keskellä sijaitseva Kauniainen, puolestaan on kokoluokaltaan saman kokoinen kuin maailman toiseksi pienin valtio, Monaco. Kuntien mediaanissa väestötiheyden osalta on Närpiö (9,84 as./km²). Korkein väestötiheys on Helsingissä (3 149,07 as./km²), ja alhaisin Savukoskella (0,15 as./km²).

VaakunaKunta-
nro[4]
Kunnan nimiNimitysKieletKuntakeskusMaakuntaSeutukuntaVäkiluku[5]Kok.pinta-
ala (km²)[6]
Maapinta-
ala (km²)[6]
Väestötiheys
(as./km²)
020AkaakaupunkisuomiToijalan keskustaajamaPirkanmaaEtelä-Pirkanmaan seutukunta&&&&&&&&&&016405.&&&&0016 405&&&&&&&&&&&&0314.0380000314,38&&&&&&&&&&&&0293.0260000293,26&&&&&&&&&&&&&055.090000055,9
005AlajärvikaupunkisuomiAlajärven keskustaajamaEtelä-PohjanmaaJärviseudun seutukunta&&&&&&&&&&&09113.&&&&009 113&&&&&&&&&&&01056.07500001 056,75&&&&&&&&&&&01008.07700001 008,77&&&&&&&&&&&&&&09.&&&&009
009AlavieskakuntasuomiAlavieskan kirkonkyläPohjois-PohjanmaaYlivieskan seutukunta&&&&&&&&&&&02437.&&&&002 437&&&&&&&&&&&&0253.020000253,02&&&&&&&&&&&&0251.0500000251,50&&&&&&&&&&&&&&09.07000009,7
010AlavuskaupunkisuomiAlavuden keskustaajamaEtelä-PohjanmaaKuusiokuntien seutukunta&&&&&&&&&&010933.&&&&0010 933&&&&&&&&&&&01151.05000001 151,50&&&&&&&&&&&01087.02400001 087,24&&&&&&&&&&&&&010.010000010,1
016AsikkalakuntasuomiVääksyPäijät-HämeLahden seutukunta&&&&&&&&&&&07968.&&&&007 968&&&&&&&&&&&&0755.0550000755,55&&&&&&&&&&&&0563.0340000563,34&&&&&&&&&&&&&014.010000014,1
018AskolakuntasuomiAskolan kirkonkyläUusimaaPorvoon seutukunta&&&&&&&&&&&04700.&&&&004 700&&&&&&&&&&&&0218.030000218,03&&&&&&&&&&&&0212.0440000212,44&&&&&&&&&&&&&022.010000022,1
019AurakuntasuomiAuran asemanseutuVarsinais-SuomiLoimaan seutukunta&&&&&&&&&&&03961.&&&&003 961&&&&&&&&&&&&&095.058000095,58&&&&&&&&&&&&&095.01000095,01&&&&&&&&&&&&&041.070000041,7
035BrändökuntaruotsiÅvaAhvenanmaaÅlands skärgård&&&&&&&&&&&&0436.&&&&00436&&&&&&&&&&&&0108.0440000108,44&&&&&&&&&&&&0108.0180000108,18&&&&&&&&&&&&&&04.&&&&004
043EckerökuntaruotsiÖverbyAhvenanmaaÅlands landsbygd&&&&&&&&&&&&0942.&&&&00942&&&&&&&&&&&&0109.0180000109,18&&&&&&&&&&&&0107.0720000107,72&&&&&&&&&&&&&&08.07000008,7
046EnonkoskikuntasuomiEnonkosken kirkonkyläEtelä-SavoSavonlinnan seutukunta&&&&&&&&&&&01320.&&&&001 320&&&&&&&&&&&&0419.0210000419,21&&&&&&&&&&&&0305.0550000305,55&&&&&&&&&&&&&&04.03000004,3
047Enontekiökuntasuomi, pohjoissaameHettaLappiTunturi-Lapin seutukunta&&&&&&&&&&&01771.&&&&001 771&&&&&&&&&&&08391.03100008 391,31&&&&&&&&&&&07953.04400007 953,44&&&&&&&&&&&&&&00.02000000,2
049Espookaupunkisuomi, ruotsiEspoon keskus[7]UusimaaHelsingin seutukunta&&&&&&&&&0314024.&&&&00314 024&&&&&&&&&&&&0330.0250000330,25&&&&&&&&&&&&0312.0340000312,34&&&&&&&&&&&01005.04000001 005,4
050EurakuntasuomiEuran keskustaajamaSatakuntaRauman seutukunta&&&&&&&&&&011184.&&&&0011 184&&&&&&&&&&&&0630.0200000630,20&&&&&&&&&&&&0578.0870000578,87&&&&&&&&&&&&&019.030000019,3
051EurajokikuntasuomiEurajoen kirkonkyläSatakuntaRauman seutukunta&&&&&&&&&&&09143.&&&&009 143&&&&&&&&&&&&0520.0910000520,91&&&&&&&&&&&&0515.&&&&00515,00&&&&&&&&&&&&&017.080000017,8
052EvijärvikuntasuomiEvijärven kirkonkyläEtelä-PohjanmaaJärviseudun seutukunta&&&&&&&&&&&02292.&&&&002 292&&&&&&&&&&&&0390.0710000390,71&&&&&&&&&&&&0354.0150000354,15&&&&&&&&&&&&&&06.05000006,5
060FinströmkuntaruotsiGodbyAhvenanmaaÅlands landsbygd&&&&&&&&&&&02610.&&&&002 610&&&&&&&&&&&&0132.0860000132,86&&&&&&&&&&&&0123.0320000123,32&&&&&&&&&&&&&021.020000021,2
061ForssakaupunkisuomiForssan keskustaajamaKanta-HämeForssan seutukunta&&&&&&&&&&016469.&&&&0016 469&&&&&&&&&&&&0253.0360000253,36&&&&&&&&&&&&0248.0830000248,83&&&&&&&&&&&&&066.020000066,2
062FöglökuntaruotsiDegerbyAhvenanmaaÅlands skärgård&&&&&&&&&&&&0509.&&&&00509&&&&&&&&&&&&0134.0990000134,99&&&&&&&&&&&&0134.0770000134,77&&&&&&&&&&&&&&03.08000003,8
065GetakuntaruotsiVestergetaAhvenanmaaÅlands landsbygd&&&&&&&&&&&&0509.&&&&00509&&&&&&&&&&&&&087.047000087,47&&&&&&&&&&&&&084.055000084,55&&&&&&&&&&&&&&06.&&&&006
069HaapajärvikaupunkisuomiHaapajärven keskustaajamaPohjois-PohjanmaaNivala–Haapajärven seutukunta&&&&&&&&&&&06558.&&&&006 558&&&&&&&&&&&&0789.0310000789,31&&&&&&&&&&&&0766.0420000766,42&&&&&&&&&&&&&&08.06000008,6
071HaapavesikaupunkisuomiHaapaveden keskustaajamaPohjois-PohjanmaaHaapaveden-Siikalatvan seutukunta&&&&&&&&&&&06473.&&&&006 473&&&&&&&&&&&01086.05300001 086,53&&&&&&&&&&&01050.05900001 050,59&&&&&&&&&&&&&&06.02000006,2
072HailuotokuntasuomiHailuodon kirkonkyläPohjois-PohjanmaaOulun seutukunta&&&&&&&&&&&&0948.&&&&00948&&&&&&&&&&&&0207.0350000207,35&&&&&&&&&&&&0205.0660000205,66&&&&&&&&&&&&&&04.06000004,6
074HalsuakuntasuomiHalsuan kirkonkyläKeski-PohjanmaaKaustisen seutukunta&&&&&&&&&&&01013.&&&&001 013&&&&&&&&&&&&0428.0340000428,34&&&&&&&&&&&&0413.010000413,01&&&&&&&&&&&&&&02.05000002,5
075HaminakaupunkisuomiHaminan keskustaajamaKymenlaaksoKotka–Haminan seutukunta&&&&&&&&&&019534.&&&&0019 534&&&&&&&&&&&&0633.0710000633,71&&&&&&&&&&&&0609.0940000609,94&&&&&&&&&&&&&032.&&&&0032
076HammarlandkuntaruotsiKattbyAhvenanmaaÅlands landsbygd&&&&&&&&&&&01646.&&&&001 646&&&&&&&&&&&&0140.0290000140,29&&&&&&&&&&&&0138.0550000138,55&&&&&&&&&&&&&011.090000011,9
077HankasalmikuntasuomiHankasalmen kirkonkyläKeski-SuomiJyväskylän seutukunta&&&&&&&&&&&04549.&&&&004 549&&&&&&&&&&&&0687.0740000687,74&&&&&&&&&&&&0571.0690000571,69&&&&&&&&&&&&&&08.&&&&008
078Hankokaupunkisuomi, ruotsiHangon keskustaajamaUusimaaRaaseporin seutukunta&&&&&&&&&&&07721.&&&&007 721&&&&&&&&&&&&0118.0990000118,99&&&&&&&&&&&&0117.0460000117,46&&&&&&&&&&&&&065.070000065,7
079HarjavaltakaupunkisuomiHarjavallan keskustaajama[8]SatakuntaPorin seutukunta&&&&&&&&&&&06703.&&&&006 703&&&&&&&&&&&&0127.0740000127,74&&&&&&&&&&&&0123.0480000123,48&&&&&&&&&&&&&054.030000054,3
081HartolakuntasuomiHartolan kirkonkyläPäijät-HämeLahden seutukunta&&&&&&&&&&&02531.&&&&002 531&&&&&&&&&&&&0675.0480000675,48&&&&&&&&&&&&0542.0810000542,81&&&&&&&&&&&&&&04.07000004,7
082HattulakuntasuomiParolaKanta-HämeHämeenlinnan seutukunta&&&&&&&&&&&09371.&&&&009 371&&&&&&&&&&&&0427.0390000427,39&&&&&&&&&&&&0357.0790000357,79&&&&&&&&&&&&&026.020000026,2
086HausjärvikuntasuomiOittiKanta-HämeRiihimäen seutukunta&&&&&&&&&&&07998.&&&&007 998&&&&&&&&&&&&0398.0770000398,77&&&&&&&&&&&&0389.0420000389,42&&&&&&&&&&&&&020.050000020,5
111HeinolakaupunkisuomiHeinolan keskustaajamaPäijät-HämeLahden seutukunta&&&&&&&&&&017953.&&&&0017 953&&&&&&&&&&&&0839.0280000839,28&&&&&&&&&&&&0676.&&&&00676,00&&&&&&&&&&&&&026.060000026,6
090HeinävesikuntasuomiHeinäveden kirkonkyläPohjois-KarjalaJoensuun seutukunta&&&&&&&&&&&03001.&&&&003 001&&&&&&&&&&&01319.05700001 319,57&&&&&&&&&&&01029.09500001 029,95&&&&&&&&&&&&&&02.09000002,9
091Helsinkikaupunkisuomi, ruotsiHelsingin keskustaajamaUusimaaHelsingin seutukunta&&&&&&&&&0674500.&&&&00674 500&&&&&&&&&&&&0215.080000215,08&&&&&&&&&&&&0214.0190000214,19&&&&&&&&&&&03149.01000003 149,1
097HirvensalmikuntasuomiHirvensalmen kirkonkyläEtelä-SavoMikkelin seutukunta&&&&&&&&&&&02062.&&&&002 062&&&&&&&&&&&&0746.0590000746,59&&&&&&&&&&&&0465.090000465,09&&&&&&&&&&&&&&04.04000004,4
098HollolakuntasuomiSalpakangas[9]Päijät-HämeLahden seutukunta&&&&&&&&&&022885.&&&&0022 885&&&&&&&&&&&&0727.0460000727,46&&&&&&&&&&&&0651.0230000651,23&&&&&&&&&&&&&035.010000035,1
102HuittinenkaupunkisuomiLauttakyläSatakuntaPorin seutukunta&&&&&&&&&&&09646.&&&&009 646&&&&&&&&&&&&0539.0550000539,55&&&&&&&&&&&&0532.0610000532,61&&&&&&&&&&&&&018.010000018,1
103HumppilakuntasuomiHumppilan asemanseutuKanta-HämeForssan seutukunta&&&&&&&&&&&02125.&&&&002 125&&&&&&&&&&&&0148.0610000148,61&&&&&&&&&&&&0147.0960000147,96&&&&&&&&&&&&&014.040000014,4
105HyrynsalmikuntasuomiHyrynsalmen kirkonkyläKainuuKehys-Kainuun seutukunta&&&&&&&&&&&02063.&&&&002 063&&&&&&&&&&&01521.03700001 521,37&&&&&&&&&&&01421.02500001 421,25&&&&&&&&&&&&&&01.05000001,5
106HyvinkääkaupunkisuomiHyvinkään keskustaajamaUusimaaHelsingin seutukunta&&&&&&&&&&046901.&&&&0046 901&&&&&&&&&&&&0336.0770000336,77&&&&&&&&&&&&0322.0690000322,69&&&&&&&&&&&&0145.0300000145,3
108HämeenkyrökuntasuomiPappila[10]PirkanmaaTampereen seutukunta&&&&&&&&&&010319.&&&&0010 319&&&&&&&&&&&&0505.0100000505,10&&&&&&&&&&&&0463.0990000463,99&&&&&&&&&&&&&022.020000022,2
109HämeenlinnakaupunkisuomiHämeenlinnan keskustaajamaKanta-HämeHämeenlinnan seutukunta&&&&&&&&&&068319.&&&&0068 319&&&&&&&&&&&02031.05700002 031,57&&&&&&&&&&&01785.03400001 785,34&&&&&&&&&&&&&038.030000038,3
139IikuntasuomiIin HaminaPohjois-PohjanmaaOulunkaaren seutukunta&&&&&&&&&&&09766.&&&&009 766&&&&&&&&&&&01668.0500001 668,05&&&&&&&&&&&01615.07200001 615,72&&&&&&&&&&&&&&06.&&&&006
140IisalmikaupunkisuomiIisalmen keskustaajamaPohjois-SavoYlä-Savon seutukunta&&&&&&&&&&020618.&&&&0020 618&&&&&&&&&&&&0872.0170000872,17&&&&&&&&&&&&0762.0990000762,99&&&&&&&&&&&&&027.&&&&0027
142IittikuntasuomiKausalaPäijät-HämeLahden seutukunta&&&&&&&&&&&06444.&&&&006 444&&&&&&&&&&&&0687.090000687,09&&&&&&&&&&&&0589.0790000589,79&&&&&&&&&&&&&010.090000010,9
143IkaalinenkaupunkisuomiIkaalisten keskustaajamaPirkanmaaLuoteis-Pirkanmaan seutukunta&&&&&&&&&&&06850.&&&&006 850&&&&&&&&&&&&0843.0400000843,40&&&&&&&&&&&&0750.0480000750,48&&&&&&&&&&&&&&09.01000009,1
145IlmajokikuntasuomiIlmajoen kirkonkylä[11]Etelä-PohjanmaaSeinäjoen seutukunta&&&&&&&&&&012343.&&&&0012 343&&&&&&&&&&&&0579.0630000579,63&&&&&&&&&&&&0576.0740000576,74&&&&&&&&&&&&&021.040000021,4
146IlomantsikuntasuomiIlomantsin kirkonkyläPohjois-KarjalaJoensuun seutukunta&&&&&&&&&&&04406.&&&&004 406&&&&&&&&&&&03172.06800003 172,68&&&&&&&&&&&02763.03800002 763,38&&&&&&&&&&&&&&01.06000001,6
153ImatrakaupunkisuomiMansikkala[12]Etelä-KarjalaImatran seutukunta&&&&&&&&&&024919.&&&&0024 919&&&&&&&&&&&&0191.0280000191,28&&&&&&&&&&&&0154.0990000154,99&&&&&&&&&&&&0160.0800000160,8
148Inarikuntasuomi, pohjoissaame,
inarinsaame, koltansaame
IvaloLappiPohjois-Lapin seutukunta&&&&&&&&&&&07127.&&&&007 127&&&&&&&&&&017333.062000017 333,62&&&&&&&&&&015058.035000015 058,35&&&&&&&&&&&&&&00.05000000,5
149Inkookuntaruotsi, suomiInkoon kirkonkyläUusimaaRaaseporin seutukunta&&&&&&&&&&&05379.&&&&005 379&&&&&&&&&&&&0358.&&&&00358,00&&&&&&&&&&&&0349.0890000349,89&&&&&&&&&&&&&015.040000015,4
151IsojokikuntasuomiIsojoen kirkonkyläEtelä-PohjanmaaSuupohjan seutukunta&&&&&&&&&&&01814.&&&&001 814&&&&&&&&&&&&0647.0430000647,43&&&&&&&&&&&&0642.0380000642,38&&&&&&&&&&&&&&02.08000002,8
152IsokyrökuntasuomiIsonkyrön kirkonkyläEtelä-PohjanmaaSeinäjoen seutukunta&&&&&&&&&&&04357.&&&&004 357&&&&&&&&&&&&0356.0910000356,91&&&&&&&&&&&&0354.0130000354,13&&&&&&&&&&&&&012.030000012,3
165JanakkalakuntasuomiTurenkiKanta-HämeHämeenlinnan seutukunta&&&&&&&&&&016123.&&&&0016 123&&&&&&&&&&&&0586.070000586,07&&&&&&&&&&&&0547.0410000547,41&&&&&&&&&&&&&029.050000029,5
167JoensuukaupunkisuomiJoensuun keskustaajamaPohjois-KarjalaJoensuun seutukunta&&&&&&&&&&078062.&&&&0078 062&&&&&&&&&&&02750.09600002 750,96&&&&&&&&&&&02381.07300002 381,73&&&&&&&&&&&&&032.080000032,8
169JokioinenkuntasuomiJokioisten keskustaajama[13]Kanta-HämeForssan seutukunta&&&&&&&&&&&04916.&&&&004 916&&&&&&&&&&&&0181.0940000181,94&&&&&&&&&&&&0180.0420000180,42&&&&&&&&&&&&&027.020000027,2
170JomalakuntaruotsiPrästgården[14]AhvenanmaaÅlands landsbygd&&&&&&&&&&&05697.&&&&005 697&&&&&&&&&&&&0143.0660000143,66&&&&&&&&&&&&0142.0650000142,65&&&&&&&&&&&&&039.090000039,9
171JoroinenkuntasuomiJoroisten kirkonkyläPohjois-SavoVarkauden seutukunta&&&&&&&&&&&04590.&&&&004 590&&&&&&&&&&&&0711.0750000711,75&&&&&&&&&&&&0574.0900000574,90&&&&&&&&&&&&&&08.&&&&008
172JoutsakuntasuomiJoutsan kirkonkyläKeski-SuomiJoutsan seutukunta&&&&&&&&&&&04079.&&&&004 079&&&&&&&&&&&01066.04300001 066,43&&&&&&&&&&&&0867.010000867,01&&&&&&&&&&&&&&04.07000004,7
176JuukakuntasuomiJuuan kirkonkyläPohjois-KarjalaJoensuun seutukunta&&&&&&&&&&&04259.&&&&004 259&&&&&&&&&&&01846.05800001 846,58&&&&&&&&&&&01501.07000001 501,70&&&&&&&&&&&&&&02.08000002,8
177JuupajokikuntasuomiKorkeakoskiPirkanmaaYlä-Pirkanmaan seutukunta&&&&&&&&&&&01708.&&&&001 708&&&&&&&&&&&&0274.0950000274,95&&&&&&&&&&&&0258.0490000258,49&&&&&&&&&&&&&&06.06000006,6
178JuvakuntasuomiJuvan kirkonkyläEtelä-SavoPieksämäen seutukunta&&&&&&&&&&&05734.&&&&005 734&&&&&&&&&&&01345.06900001 345,69&&&&&&&&&&&01163.01900001 163,19&&&&&&&&&&&&&&04.09000004,9
179JyväskyläkaupunkisuomiJyväskylän keskustaajamaKeski-SuomiJyväskylän seutukunta&&&&&&&&&0147746.&&&&00147 746&&&&&&&&&&&01466.03500001 466,35&&&&&&&&&&&01171.0200001 171,02&&&&&&&&&&&&0126.0200000126,2
181JämijärvikuntasuomiJämijärven kirkonkyläSatakuntaPohjois-Satakunnan seutukunta&&&&&&&&&&&01682.&&&&001 682&&&&&&&&&&&&0224.0610000224,61&&&&&&&&&&&&0215.090000215,09&&&&&&&&&&&&&&07.08000007,8
182JämsäkaupunkisuomiSeppola[15]Keski-SuomiJämsän seutukunta&&&&&&&&&&019182.&&&&0019 182&&&&&&&&&&&01823.09000001 823,90&&&&&&&&&&&01571.03900001 571,39&&&&&&&&&&&&&012.020000012,2
186JärvenpääkaupunkisuomiJärvenpään keskustaajama[7]UusimaaHelsingin seutukunta&&&&&&&&&&046490.&&&&0046 490&&&&&&&&&&&&&039.093000039,93&&&&&&&&&&&&&037.054000037,54&&&&&&&&&&&01238.04000001 238,4
202KaarinakaupunkisuomiKaarinan keskusta[16]Varsinais-SuomiTurun seutukunta&&&&&&&&&&036339.&&&&0036 339&&&&&&&&&&&&0151.0620000151,62&&&&&&&&&&&&0150.0570000150,57&&&&&&&&&&&&0241.0300000241,3
204KaavikuntasuomiKaavin kirkonkyläPohjois-SavoKoillis-Savon seutukunta&&&&&&&&&&&02628.&&&&002 628&&&&&&&&&&&&0789.0600000789,60&&&&&&&&&&&&0674.070000674,07&&&&&&&&&&&&&&03.09000003,9
205KajaanikaupunkisuomiKajaanin keskustaajamaKainuuKajaanin seutukunta&&&&&&&&&&036513.&&&&0036 513&&&&&&&&&&&02263.08200002 263,82&&&&&&&&&&&01834.07300001 834,73&&&&&&&&&&&&&019.090000019,9
208KalajokikaupunkisuomiKalajoen kirkonkyläPohjois-PohjanmaaYlivieskan seutukunta&&&&&&&&&&012372.&&&&0012 372&&&&&&&&&&&&0931.050000931,05&&&&&&&&&&&&0924.0130000924,13&&&&&&&&&&&&&013.040000013,4
211KangasalakaupunkisuomiKangasalan kirkonkylä[17]PirkanmaaTampereen seutukunta&&&&&&&&&&033473.&&&&0033 473&&&&&&&&&&&&0870.0880000870,88&&&&&&&&&&&&0658.080000658,08&&&&&&&&&&&&&050.090000050,9
213KangasniemikuntasuomiKangasniemen kirkonkyläEtelä-SavoMikkelin seutukunta&&&&&&&&&&&05114.&&&&005 114&&&&&&&&&&&01326.07500001 326,75&&&&&&&&&&&01068.08900001 068,89&&&&&&&&&&&&&&04.08000004,8
214KankaanpääkaupunkisuomiKankaanpään keskustaajamaSatakuntaPohjois-Satakunnan seutukunta&&&&&&&&&&012394.&&&&0012 394&&&&&&&&&&&01037.08700001 037,87&&&&&&&&&&&01021.02400001 021,24&&&&&&&&&&&&&012.010000012,1
216KannonkoskikuntasuomiKannonkosken kirkonkyläKeski-SuomiSaarijärven–Viitasaaren seutukunta&&&&&&&&&&&01217.&&&&001 217&&&&&&&&&&&&0549.0880000549,88&&&&&&&&&&&&0445.010000445,01&&&&&&&&&&&&&&02.07000002,7
217KannuskaupunkisuomiKannuksen keskustaajamaKeski-PohjanmaaKokkolan seutukunta&&&&&&&&&&&05246.&&&&005 246&&&&&&&&&&&&0470.0340000470,34&&&&&&&&&&&&0468.040000468,04&&&&&&&&&&&&&011.020000011,2
218KarijokikuntasuomiKarijoen kirkonkyläEtelä-PohjanmaaSuupohjan seutukunta&&&&&&&&&&&01188.&&&&001 188&&&&&&&&&&&&0186.0350000186,35&&&&&&&&&&&&0185.0580000185,58&&&&&&&&&&&&&&06.04000006,4
224KarkkilakaupunkisuomiKarkkilan keskustaajamaUusimaaHelsingin seutukunta&&&&&&&&&&&08581.&&&&008 581&&&&&&&&&&&&0255.0320000255,32&&&&&&&&&&&&0242.0350000242,35&&&&&&&&&&&&&035.040000035,4
226KarstulakuntasuomiKarstulan kirkonkyläKeski-SuomiSaarijärven–Viitasaaren seutukunta&&&&&&&&&&&03625.&&&&003 625&&&&&&&&&&&&0963.0200000963,20&&&&&&&&&&&&0887.070000887,07&&&&&&&&&&&&&&04.01000004,1
230KarviakuntasuomiKarvian kirkonkyläSatakuntaPohjois-Satakunnan seutukunta&&&&&&&&&&&02216.&&&&002 216&&&&&&&&&&&&0519.0900000519,90&&&&&&&&&&&&0502.0220000502,22&&&&&&&&&&&&&&04.04000004,4
231Kaskinenkaupunkisuomi, ruotsiKaskisten keskustaajamaPohjanmaaSuupohjan rannikkoseutu&&&&&&&&&&&01208.&&&&001 208&&&&&&&&&&&&&010.078000010,78&&&&&&&&&&&&&010.063000010,63&&&&&&&&&&&&0113.0600000113,6
232KauhajokikaupunkisuomiKauhajoen keskustaajamaEtelä-PohjanmaaSuupohjan seutukunta&&&&&&&&&&012618.&&&&0012 618&&&&&&&&&&&01315.05400001 315,54&&&&&&&&&&&01298.09900001 298,99&&&&&&&&&&&&&&09.07000009,7
233KauhavakaupunkisuomiKauhavan keskustaajamaEtelä-PohjanmaaSeinäjoen seutukunta&&&&&&&&&&015165.&&&&0015 165&&&&&&&&&&&01328.03800001 328,38&&&&&&&&&&&01313.08500001 313,85&&&&&&&&&&&&&011.050000011,5
235Kauniainenkaupunkisuomi, ruotsiKauniainen[7]UusimaaHelsingin seutukunta&&&&&&&&&&010270.&&&&0010 270&&&&&&&&&&&&&&06.&&&&006,00&&&&&&&&&&&&&&05.08900005,89&&&&&&&&&&&01743.06000001 743,6
236KaustinenkuntasuomiKaustisen kirkonkyläKeski-PohjanmaaKaustisen seutukunta&&&&&&&&&&&04137.&&&&004 137&&&&&&&&&&&&0361.090000361,09&&&&&&&&&&&&0353.0910000353,91&&&&&&&&&&&&&011.070000011,7
239KeitelekuntasuomiKeiteleen kirkonkyläPohjois-SavoYlä-Savon seutukunta&&&&&&&&&&&02035.&&&&002 035&&&&&&&&&&&&0578.0300000578,30&&&&&&&&&&&&0482.0910000482,91&&&&&&&&&&&&&&04.02000004,2
240KemikaupunkisuomiKemin keskustaajamaLappiKemi–Tornion seutukunta&&&&&&&&&&019371.&&&&0019 371&&&&&&&&&&&&0102.0350000102,35&&&&&&&&&&&&&095.032000095,32&&&&&&&&&&&&0203.0200000203,2
320KemijärvikaupunkisuomiKemijärven keskustaajamaLappiItä-Lapin seutukunta&&&&&&&&&&&07030.&&&&007 030&&&&&&&&&&&03931.01500003 931,15&&&&&&&&&&&03504.03700003 504,37&&&&&&&&&&&&&&02.&&&&002
241KeminmaakuntasuomiLaurila[18]LappiKemi–Tornion seutukunta&&&&&&&&&&&07691.&&&&007 691&&&&&&&&&&&&0648.0120000648,12&&&&&&&&&&&&0627.0170000627,17&&&&&&&&&&&&&012.030000012,3
322Kemiönsaarikuntaruotsi, suomiKemiön kirkonkyläVarsinais-SuomiTurunmaan seutukunta&&&&&&&&&&&06462.&&&&006 462&&&&&&&&&&&&0697.0800000697,80&&&&&&&&&&&&0686.0900000686,90&&&&&&&&&&&&&&09.04000009,4
244KempelekuntasuomiAsemanseutu[19]Pohjois-PohjanmaaOulun seutukunta&&&&&&&&&&019514.&&&&0019 514&&&&&&&&&&&&0110.0310000110,31&&&&&&&&&&&&0110.0140000110,14&&&&&&&&&&&&0177.0200000177,2
245KeravakaupunkisuomiKeravan keskustaajama[7]UusimaaHelsingin seutukunta&&&&&&&&&&038211.&&&&0038 211&&&&&&&&&&&&&030.079000030,79&&&&&&&&&&&&&030.063000030,63&&&&&&&&&&&01247.05000001 247,5
249KeuruukaupunkisuomiKeuruun keskustaajamaKeski-SuomiKeuruun seutukunta&&&&&&&&&&&09184.&&&&009 184&&&&&&&&&&&01430.05600001 430,56&&&&&&&&&&&01257.09700001 257,97&&&&&&&&&&&&&&07.03000007,3
250KihniökuntasuomiKihniön kirkonkyläPirkanmaaLuoteis-Pirkanmaan seutukunta&&&&&&&&&&&01749.&&&&001 749&&&&&&&&&&&&0390.0500000390,50&&&&&&&&&&&&0357.0220000357,22&&&&&&&&&&&&&&04.09000004,9
256KinnulakuntasuomiKinnulan kirkonkyläKeski-SuomiSaarijärven–Viitasaaren seutukunta&&&&&&&&&&&01523.&&&&001 523&&&&&&&&&&&&0495.0730000495,73&&&&&&&&&&&&0460.0200000460,20&&&&&&&&&&&&&&03.03000003,3
257Kirkkonummikuntasuomi, ruotsiKirkkonummen keskustaUusimaaHelsingin seutukunta&&&&&&&&&&041154.&&&&0041 154&&&&&&&&&&&&0393.0540000393,54&&&&&&&&&&&&0366.0230000366,23&&&&&&&&&&&&0112.0400000112,4
260KiteekaupunkisuomiKiteen keskustaajamaPohjois-KarjalaKeski-Karjalan seutukunta&&&&&&&&&&&09689.&&&&009 689&&&&&&&&&&&01724.03800001 724,38&&&&&&&&&&&01253.08200001 253,82&&&&&&&&&&&&&&07.07000007,7
261KittiläkuntasuomiKittilän kirkonkyläLappiTunturi-Lapin seutukunta&&&&&&&&&&&06822.&&&&006 822&&&&&&&&&&&08263.01500008 263,15&&&&&&&&&&&08095.02800008 095,28&&&&&&&&&&&&&&00.08000000,8
263KiuruvesikaupunkisuomiKiuruveden keskustaajamaPohjois-SavoYlä-Savon seutukunta&&&&&&&&&&&07475.&&&&007 475&&&&&&&&&&&01422.09000001 422,90&&&&&&&&&&&01328.01700001 328,17&&&&&&&&&&&&&&05.06000005,6
265KivijärvikuntasuomiKivijärven kirkonkyläKeski-SuomiSaarijärven–Viitasaaren seutukunta&&&&&&&&&&&01035.&&&&001 035&&&&&&&&&&&&0599.0880000599,88&&&&&&&&&&&&0483.0960000483,96&&&&&&&&&&&&&&02.01000002,1
271KokemäkikaupunkisuomiTulkkila[20]SatakuntaPorin seutukunta&&&&&&&&&&&06766.&&&&006 766&&&&&&&&&&&&0531.0260000531,26&&&&&&&&&&&&0480.0410000480,41&&&&&&&&&&&&&014.010000014,1
272Kokkolakaupunkisuomi, ruotsiKokkolan keskustaajamaKeski-PohjanmaaKokkolan seutukunta&&&&&&&&&&048295.&&&&0048 295&&&&&&&&&&&01492.04500001 492,45&&&&&&&&&&&01445.09600001 445,96&&&&&&&&&&&&&033.040000033,4
273KolarikuntasuomiKolarin kirkonkyläLappiTunturi-Lapin seutukunta&&&&&&&&&&&04011.&&&&004 011&&&&&&&&&&&02617.07400002 617,74&&&&&&&&&&&02559.02900002 559,29&&&&&&&&&&&&&&01.06000001,6
275KonnevesikuntasuomiKonneveden kirkonkyläKeski-SuomiÄänekosken seutukunta&&&&&&&&&&&02499.&&&&002 499&&&&&&&&&&&&0680.0850000680,85&&&&&&&&&&&&0512.0940000512,94&&&&&&&&&&&&&&04.09000004,9
276KontiolahtikuntasuomiKontiolahden kirkonkyläPohjois-KarjalaJoensuun seutukunta&&&&&&&&&&015136.&&&&0015 136&&&&&&&&&&&01029.08200001 029,82&&&&&&&&&&&&0799.0640000799,64&&&&&&&&&&&&&018.090000018,9
280Korsnäskuntaruotsi, suomiKorsnäsin kirkonkyläPohjanmaaVaasan seutukunta&&&&&&&&&&&02015.&&&&002 015&&&&&&&&&&&&0239.0800000239,80&&&&&&&&&&&&0236.030000236,03&&&&&&&&&&&&&&08.05000008,5
284Koski TlkuntasuomiKosken Tl kirkonkyläVarsinais-SuomiLoimaan seutukunta&&&&&&&&&&&02207.&&&&002 207&&&&&&&&&&&&0192.0420000192,42&&&&&&&&&&&&0191.0500000191,50&&&&&&&&&&&&&011.050000011,5
285KotkakaupunkisuomiKotkan keskustaajamaKymenlaaksoKotka–Haminan seutukunta&&&&&&&&&&050500.&&&&0050 500&&&&&&&&&&&&0277.0770000277,77&&&&&&&&&&&&0271.0950000271,95&&&&&&&&&&&&0185.0700000185,7
286KouvolakaupunkisuomiKouvolan keskustaajamaKymenlaaksoKouvolan seutukunta&&&&&&&&&&078880.&&&&0078 880&&&&&&&&&&&02883.02900002 883,29&&&&&&&&&&&02557.07000002 557,70&&&&&&&&&&&&&030.080000030,8
287Kristiinankaupunkikaupunkiruotsi, suomiKristiinankaupungin keskustaajamaPohjanmaaSuupohjan rannikkoseutu&&&&&&&&&&&06199.&&&&006 199&&&&&&&&&&&&0697.0720000697,72&&&&&&&&&&&&0683.0250000683,25&&&&&&&&&&&&&&09.01000009,1
288Kruunupyykuntaruotsi, suomiKruunupyyn kirkonkyläPohjanmaaJakobstadsregionen&&&&&&&&&&&06368.&&&&006 368&&&&&&&&&&&&0752.0690000752,69&&&&&&&&&&&&0712.0870000712,87&&&&&&&&&&&&&&08.09000008,9
290KuhmokaupunkisuomiKuhmon keskustaajamaKainuuKehys-Kainuun seutukunta&&&&&&&&&&&07582.&&&&007 582&&&&&&&&&&&05456.08700005 456,87&&&&&&&&&&&04806.04500004 806,45&&&&&&&&&&&&&&01.06000001,6
291KuhmoinenkuntasuomiKuhmoisten kirkonkyläPirkanmaaTampereen seutukunta&&&&&&&&&&&02092.&&&&002 092&&&&&&&&&&&&0936.0690000936,69&&&&&&&&&&&&0660.0940000660,94&&&&&&&&&&&&&&03.02000003,2
295KumlingekuntaruotsiKumlingeAhvenanmaaÅlands skärgård&&&&&&&&&&&&0290.&&&&00290&&&&&&&&&&&&&099.044000099,44&&&&&&&&&&&&&099.07000099,07&&&&&&&&&&&&&&02.09000002,9
297KuopiokaupunkisuomiKuopion keskustaajamaPohjois-SavoKuopion seutukunta&&&&&&&&&0124021.&&&&00124 021&&&&&&&&&&&04326.03500004 326,35&&&&&&&&&&&03241.0500003 241,05&&&&&&&&&&&&&038.030000038,3
300KuortanekuntasuomiKuortaneen kirkonkyläEtelä-PohjanmaaKuusiokuntien seutukunta&&&&&&&&&&&03381.&&&&003 381&&&&&&&&&&&&0484.0850000484,85&&&&&&&&&&&&0462.0370000462,37&&&&&&&&&&&&&&07.03000007,3
301KurikkakaupunkisuomiKurikan keskustaajama[11]Etelä-PohjanmaaSeinäjoen seutukunta&&&&&&&&&&019759.&&&&0019 759&&&&&&&&&&&01743.09100001 743,91&&&&&&&&&&&01724.06300001 724,63&&&&&&&&&&&&&011.050000011,5
304KustavikuntasuomiKustavin kirkonkyläVarsinais-SuomiVakka-Suomen seutukunta&&&&&&&&&&&&0949.&&&&00949&&&&&&&&&&&&0167.0670000167,67&&&&&&&&&&&&0165.0840000165,84&&&&&&&&&&&&&&05.07000005,7
305KuusamokaupunkisuomiKuusamon keskustaajamaPohjois-PohjanmaaKoillismaan seutukunta&&&&&&&&&&015019.&&&&0015 019&&&&&&&&&&&05808.09800005 808,98&&&&&&&&&&&04978.05700004 978,57&&&&&&&&&&&&&&03.&&&&003
312KyyjärvikuntasuomiKyyjärven kirkonkyläKeski-SuomiSaarijärven–Viitasaaren seutukunta&&&&&&&&&&&01174.&&&&001 174&&&&&&&&&&&&0469.0610000469,61&&&&&&&&&&&&0448.0180000448,18&&&&&&&&&&&&&&02.06000002,6
316KärköläkuntasuomiJärveläPäijät-HämeLahden seutukunta&&&&&&&&&&&04114.&&&&004 114&&&&&&&&&&&&0259.0300000259,30&&&&&&&&&&&&0256.0500000256,50&&&&&&&&&&&&&016.&&&&0016
317KärsämäkikuntasuomiKärsämäen kirkonkyläPohjois-PohjanmaaNivala–Haapajärven seutukunta&&&&&&&&&&&02440.&&&&002 440&&&&&&&&&&&&0701.0420000701,42&&&&&&&&&&&&0696.0500000696,50&&&&&&&&&&&&&&03.05000003,5
318KökarkuntaruotsiKarlbyAhvenanmaaÅlands skärgård&&&&&&&&&&&&0225.&&&&00225&&&&&&&&&&&&&063.094000063,94&&&&&&&&&&&&&063.057000063,57&&&&&&&&&&&&&&03.05000003,5
398LahtikaupunkisuomiLahden keskustaajamaPäijät-HämeLahden seutukunta&&&&&&&&&0120693.&&&&00120 693&&&&&&&&&&&&0517.0630000517,63&&&&&&&&&&&&0459.0490000459,49&&&&&&&&&&&&0262.0700000262,7
399LaihiakuntasuomiLaihian kirkonkyläPohjanmaaVaasan seutukunta&&&&&&&&&&&07682.&&&&007 682&&&&&&&&&&&&0508.0440000508,44&&&&&&&&&&&&0505.0150000505,15&&&&&&&&&&&&&015.020000015,2
400LaitilakaupunkisuomiLaitilan keskustaajamaVarsinais-SuomiVakka-Suomen seutukunta&&&&&&&&&&&08441.&&&&008 441&&&&&&&&&&&&0545.0330000545,33&&&&&&&&&&&&0531.0870000531,87&&&&&&&&&&&&&015.090000015,9
407Lapinjärvikuntasuomi, ruotsiLapinjärven kirkonkyläUusimaaLoviisan seutukunta&&&&&&&&&&&02449.&&&&002 449&&&&&&&&&&&&0339.0310000339,31&&&&&&&&&&&&0329.0890000329,89&&&&&&&&&&&&&&07.04000007,4
402LapinlahtikuntasuomiLapinlahden kirkonkyläPohjois-SavoYlä-Savon seutukunta&&&&&&&&&&&08975.&&&&008 975&&&&&&&&&&&01245.01600001 245,16&&&&&&&&&&&01096.07000001 096,70&&&&&&&&&&&&&&08.02000008,2
403LappajärvikuntasuomiLappajärven kirkonkyläEtelä-PohjanmaaJärviseudun seutukunta&&&&&&&&&&&02789.&&&&002 789&&&&&&&&&&&&0523.0730000523,73&&&&&&&&&&&&0420.0890000420,89&&&&&&&&&&&&&&06.06000006,6
405LappeenrantakaupunkisuomiLappeenrannan keskustaajamaEtelä-KarjalaLappeenrannan seutukunta&&&&&&&&&&072988.&&&&0072 988&&&&&&&&&&&01723.05700001 723,57&&&&&&&&&&&01433.09700001 433,97&&&&&&&&&&&&&050.090000050,9
408LapuakaupunkisuomiLapuan keskustaajamaEtelä-PohjanmaaSeinäjoen seutukunta&&&&&&&&&&014024.&&&&0014 024&&&&&&&&&&&&0750.0780000750,78&&&&&&&&&&&&0737.0160000737,16&&&&&&&&&&&&&019.&&&&0019
410LaukaakuntasuomiLaukaan kirkonkyläKeski-SuomiJyväskylän seutukunta&&&&&&&&&&018762.&&&&0018 762&&&&&&&&&&&&0825.0600000825,60&&&&&&&&&&&&0648.0510000648,51&&&&&&&&&&&&&028.090000028,9
416LemikuntasuomiLemin kirkonkyläEtelä-KarjalaLappeenrannan seutukunta&&&&&&&&&&&02862.&&&&002 862&&&&&&&&&&&&0262.0480000262,48&&&&&&&&&&&&0217.0960000217,96&&&&&&&&&&&&&013.010000013,1
417LemlandkuntaruotsiSöderbyAhvenanmaaÅlands landsbygd&&&&&&&&&&&02127.&&&&002 127&&&&&&&&&&&&0114.0100000114,10&&&&&&&&&&&&0113.0220000113,22&&&&&&&&&&&&&018.080000018,8
418LempääläkuntasuomiLempäälän kirkonkylä[17]PirkanmaaTampereen seutukunta&&&&&&&&&&024711.&&&&0024 711&&&&&&&&&&&&0307.060000307,06&&&&&&&&&&&&0269.0580000269,58&&&&&&&&&&&&&091.070000091,7
420LeppävirtakuntasuomiLeppävirran kirkonkyläPohjois-SavoVarkauden seutukunta&&&&&&&&&&&09049.&&&&009 049&&&&&&&&&&&01519.06400001 519,64&&&&&&&&&&&01135.09900001 135,99&&&&&&&&&&&&&&08.&&&&008
421LestijärvikuntasuomiLestijärven kirkonkyläKeski-PohjanmaaKaustisen seutukunta&&&&&&&&&&&&0682.&&&&00682&&&&&&&&&&&&0558.0850000558,85&&&&&&&&&&&&0480.020000480,02&&&&&&&&&&&&&&01.04000001,4
422LieksakaupunkisuomiLieksan keskustaajamaPohjois-KarjalaPielisen Karjalan seutukunta&&&&&&&&&&010228.&&&&0010 228&&&&&&&&&&&04067.07000004 067,70&&&&&&&&&&&03417.08600003 417,86&&&&&&&&&&&&&&03.&&&&003
423LietokaupunkisuomiLiedon kirkonkylä[16]Varsinais-SuomiTurun seutukunta&&&&&&&&&&020637.&&&&0020 637&&&&&&&&&&&&0302.0560000302,56&&&&&&&&&&&&0300.0540000300,54&&&&&&&&&&&&&068.070000068,7
425LiminkakuntasuomiLimingan kirkonkyläPohjois-PohjanmaaOulun seutukunta&&&&&&&&&&010256.&&&&0010 256&&&&&&&&&&&&0642.0630000642,63&&&&&&&&&&&&0637.0270000637,27&&&&&&&&&&&&&016.010000016,1
426LiperikuntasuomiLiperin kirkonkyläPohjois-KarjalaJoensuun seutukunta&&&&&&&&&&011969.&&&&0011 969&&&&&&&&&&&01161.02300001 161,23&&&&&&&&&&&&0727.0200000727,20&&&&&&&&&&&&&016.050000016,5
444Lohjakaupunkisuomi, ruotsiLohjan keskustaajamaUusimaaHelsingin seutukunta&&&&&&&&&&045645.&&&&0045 645&&&&&&&&&&&01109.07300001 109,73&&&&&&&&&&&&0939.0440000939,44&&&&&&&&&&&&&048.060000048,6
430LoimaakaupunkisuomiLoimaan keskustaajamaVarsinais-SuomiLoimaan seutukunta&&&&&&&&&&015420.&&&&0015 420&&&&&&&&&&&&0851.0850000851,85&&&&&&&&&&&&0848.060000848,06&&&&&&&&&&&&&018.020000018,2
433LoppikuntasuomiLopen kirkonkyläKanta-HämeRiihimäen seutukunta&&&&&&&&&&&07692.&&&&007 692&&&&&&&&&&&&0655.0970000655,97&&&&&&&&&&&&0597.0690000597,69&&&&&&&&&&&&&012.090000012,9
434Loviisakaupunkisuomi, ruotsiLoviisan keskustaajamaUusimaaLoviisan seutukunta&&&&&&&&&&014458.&&&&0014 458&&&&&&&&&&&&0845.0640000845,64&&&&&&&&&&&&0819.0810000819,81&&&&&&&&&&&&&017.060000017,6
435LuhankakuntasuomiLuhangan kirkonkyläKeski-SuomiJoutsan seutukunta&&&&&&&&&&&&0702.&&&&00702&&&&&&&&&&&&0313.0280000313,28&&&&&&&&&&&&0214.0510000214,51&&&&&&&&&&&&&&03.03000003,3
436LumijokikuntasuomiLumijoen kirkonkyläPohjois-PohjanmaaOulun seutukunta&&&&&&&&&&&02033.&&&&002 033&&&&&&&&&&&&0214.0360000214,36&&&&&&&&&&&&0214.0120000214,12&&&&&&&&&&&&&&09.05000009,5
438LumparlandkuntaruotsiKlemetsbyAhvenanmaaÅlands landsbygd&&&&&&&&&&&&0366.&&&&00366&&&&&&&&&&&&&036.039000036,39&&&&&&&&&&&&&036.035000036,35&&&&&&&&&&&&&010.010000010,1
440Luotokuntaruotsi, suomiHolm[21]PohjanmaaJakobstadsregionen&&&&&&&&&&&05843.&&&&005 843&&&&&&&&&&&&0176.0540000176,54&&&&&&&&&&&&0142.0450000142,45&&&&&&&&&&&&&041.&&&&0041
441LuumäkikuntasuomiTaavettiEtelä-KarjalaLappeenrannan seutukunta&&&&&&&&&&&04396.&&&&004 396&&&&&&&&&&&&0859.0830000859,83&&&&&&&&&&&&0750.090000750,09&&&&&&&&&&&&&&05.09000005,9
475Maalahtikuntaruotsi, suomiMaalahden kirkonkyläPohjanmaaVaasan seutukunta&&&&&&&&&&&05456.&&&&005 456&&&&&&&&&&&&0525.0830000525,83&&&&&&&&&&&&0521.0750000521,75&&&&&&&&&&&&&010.050000010,5
478MaarianhaminakaupunkiruotsiMaarianhaminan keskustaajamaAhvenanmaaMariehamns stad&&&&&&&&&&011812.&&&&0011 812&&&&&&&&&&&&&011.081000011,81&&&&&&&&&&&&&011.081000011,81&&&&&&&&&&&01000.02000001 000,2
480MarttilakuntasuomiMarttilan kirkonkyläVarsinais-SuomiLoimaan seutukunta&&&&&&&&&&&01930.&&&&001 930&&&&&&&&&&&&0195.0990000195,99&&&&&&&&&&&&0195.0310000195,31&&&&&&&&&&&&&&09.09000009,9
481MaskukuntasuomiMaskun kirkonkylä[16]Varsinais-SuomiTurun seutukunta&&&&&&&&&&&09619.&&&&009 619&&&&&&&&&&&&0176.&&&&00176,00&&&&&&&&&&&&0174.0890000174,89&&&&&&&&&&&&&055.&&&&0055
483MerijärvikuntasuomiMerijärven kirkonkyläPohjois-PohjanmaaYlivieskan seutukunta&&&&&&&&&&&01055.&&&&001 055&&&&&&&&&&&&0231.0630000231,63&&&&&&&&&&&&0229.0970000229,97&&&&&&&&&&&&&&04.06000004,6
484MerikarviakuntasuomiMerikarvian kirkonkyläSatakuntaPorin seutukunta&&&&&&&&&&&02966.&&&&002 966&&&&&&&&&&&&0450.0740000450,74&&&&&&&&&&&&0446.0160000446,16&&&&&&&&&&&&&&06.06000006,6
489MiehikkäläkuntasuomiMiehikkälän kirkonkyläKymenlaaksoKotka–Haminan seutukunta&&&&&&&&&&&01752.&&&&001 752&&&&&&&&&&&&0440.0370000440,37&&&&&&&&&&&&0422.0510000422,51&&&&&&&&&&&&&&04.01000004,1
491MikkelikaupunkisuomiMikkelin keskustaajamaEtelä-SavoMikkelin seutukunta&&&&&&&&&&051919.&&&&0051 919&&&&&&&&&&&03229.05700003 229,57&&&&&&&&&&&02548.01800002 548,18&&&&&&&&&&&&&020.040000020,4
494MuhoskuntasuomiMuhoksen kirkonkyläPohjois-PohjanmaaOulun seutukunta&&&&&&&&&&&08827.&&&&008 827&&&&&&&&&&&&0798.0100000798,10&&&&&&&&&&&&0784.0580000784,58&&&&&&&&&&&&&011.030000011,3
495MultiakuntasuomiMultian kirkonkyläKeski-SuomiKeuruun seutukunta&&&&&&&&&&&01430.&&&&001 430&&&&&&&&&&&&0765.0630000765,63&&&&&&&&&&&&0733.0240000733,24&&&&&&&&&&&&&&02.&&&&002
498MuoniokuntasuomiMuonion kirkonkyläLappiTunturi-Lapin seutukunta&&&&&&&&&&&02325.&&&&002 325&&&&&&&&&&&02037.07800002 037,78&&&&&&&&&&&01904.0500001 904,05&&&&&&&&&&&&&&01.02000001,2
499Mustasaarikuntaruotsi, suomiSepänkylä[22]PohjanmaaVaasan seutukunta&&&&&&&&&&019763.&&&&0019 763&&&&&&&&&&&&0866.0560000866,56&&&&&&&&&&&&0849.0170000849,17&&&&&&&&&&&&&023.030000023,3
500MuuramekuntasuomiMuuramen kirkonkyläKeski-SuomiJyväskylän seutukunta&&&&&&&&&&010551.&&&&0010 551&&&&&&&&&&&&0194.060000194,06&&&&&&&&&&&&0144.060000144,06&&&&&&&&&&&&&073.020000073,2
503MynämäkikuntasuomiMynämäen kirkonkyläVarsinais-SuomiTurun seutukunta&&&&&&&&&&&07515.&&&&007 515&&&&&&&&&&&&0522.0320000522,32&&&&&&&&&&&&0519.0820000519,82&&&&&&&&&&&&&014.050000014,5
504Myrskyläkuntasuomi, ruotsiMyrskylän kirkonkyläUusimaaPorvoon seutukunta&&&&&&&&&&&01715.&&&&001 715&&&&&&&&&&&&0206.0350000206,35&&&&&&&&&&&&0200.0440000200,44&&&&&&&&&&&&&&08.06000008,6
505MäntsäläkuntasuomiMäntsälän kirkonkyläUusimaaHelsingin seutukunta&&&&&&&&&&020957.&&&&0020 957&&&&&&&&&&&&0596.0110000596,11&&&&&&&&&&&&0580.0850000580,85&&&&&&&&&&&&&036.010000036,1
508Mänttä-VilppulakaupunkisuomiMäntän keskustaajamaPirkanmaaYlä-Pirkanmaan seutukunta&&&&&&&&&&&09271.&&&&009 271&&&&&&&&&&&&0657.090000657,09&&&&&&&&&&&&0534.0840000534,84&&&&&&&&&&&&&017.030000017,3
507MäntyharjukuntasuomiMäntyharjun asemanseutuEtelä-SavoMikkelin seutukunta&&&&&&&&&&&05522.&&&&005 522&&&&&&&&&&&01210.09800001 210,98&&&&&&&&&&&&0981.0210000981,21&&&&&&&&&&&&&&05.06000005,6
529NaantalikaupunkisuomiNaantalin keskustaajama[16]Varsinais-SuomiTurun seutukunta&&&&&&&&&&019999.&&&&0019 999&&&&&&&&&&&&0316.0430000316,43&&&&&&&&&&&&0312.0570000312,57&&&&&&&&&&&&&064.&&&&0064
531NakkilakuntasuomiNakkilan kirkonkylä[8]SatakuntaPorin seutukunta&&&&&&&&&&&04966.&&&&004 966&&&&&&&&&&&&0184.0880000184,88&&&&&&&&&&&&0182.0930000182,93&&&&&&&&&&&&&027.010000027,1
535NivalakaupunkisuomiNivalan keskustaajamaPohjois-PohjanmaaNivala–Haapajärven seutukunta&&&&&&&&&&010454.&&&&0010 454&&&&&&&&&&&&0536.0240000536,24&&&&&&&&&&&&0527.0180000527,18&&&&&&&&&&&&&019.080000019,8
536NokiakaupunkisuomiNokian keskustaajama[17]PirkanmaaTampereen seutukunta&&&&&&&&&&035647.&&&&0035 647&&&&&&&&&&&&0347.0840000347,84&&&&&&&&&&&&0288.0310000288,31&&&&&&&&&&&&0123.0600000123,6
538NousiainenkuntasuomiNummiVarsinais-SuomiTurun seutukunta&&&&&&&&&&&04695.&&&&004 695&&&&&&&&&&&&0199.0490000199,49&&&&&&&&&&&&0198.0930000198,93&&&&&&&&&&&&&023.060000023,6
541NurmeskaupunkisuomiNurmeksen keskustaajamaPohjois-KarjalaPielisen Karjalan seutukunta&&&&&&&&&&&09130.&&&&009 130&&&&&&&&&&&02692.08400002 692,84&&&&&&&&&&&02401.03700002 401,37&&&&&&&&&&&&&&03.08000003,8
543NurmijärvikuntasuomiNurmijärven kirkonkyläUusimaaHelsingin seutukunta&&&&&&&&&&044785.&&&&0044 785&&&&&&&&&&&&0367.0260000367,26&&&&&&&&&&&&0361.0900000361,90&&&&&&&&&&&&0123.0700000123,7
545Närpiökaupunkiruotsi, suomiNärpiön keskustaajamaPohjanmaaSuupohjan rannikkoseutu&&&&&&&&&&&09621.&&&&009 621&&&&&&&&&&&&0985.0480000985,48&&&&&&&&&&&&0977.0820000977,82&&&&&&&&&&&&&&09.08000009,8
560OrimattilakaupunkisuomiOrimattilan keskustaajamaPäijät-HämeLahden seutukunta&&&&&&&&&&015669.&&&&0015 669&&&&&&&&&&&&0814.010000814,01&&&&&&&&&&&&0785.0260000785,26&&&&&&&&&&&&&020.&&&&0020
561OripääkuntasuomiOripään kirkonkyläVarsinais-SuomiLoimaan seutukunta&&&&&&&&&&&01315.&&&&001 315&&&&&&&&&&&&0117.0830000117,83&&&&&&&&&&&&0117.0750000117,75&&&&&&&&&&&&&011.020000011,2
562OrivesikaupunkisuomiOriveden keskustaajamaPirkanmaaTampereen seutukunta&&&&&&&&&&&08839.&&&&008 839&&&&&&&&&&&&0960.080000960,08&&&&&&&&&&&&0799.0630000799,63&&&&&&&&&&&&&011.010000011,1
563OulainenkaupunkisuomiOulaisten keskustaajamaPohjois-PohjanmaaYlivieskan seutukunta&&&&&&&&&&&06978.&&&&006 978&&&&&&&&&&&&0597.0540000597,54&&&&&&&&&&&&0587.0840000587,84&&&&&&&&&&&&&011.090000011,9
564OulukaupunkisuomiOulun keskustaajamaPohjois-PohjanmaaOulun seutukunta&&&&&&&&&0214633.&&&&00214 633&&&&&&&&&&&03052.07700003 052,77&&&&&&&&&&&02972.04500002 972,45&&&&&&&&&&&&&072.020000072,2
309OutokumpukaupunkisuomiOutokummun keskustaajamaPohjois-KarjalaJoensuun seutukunta&&&&&&&&&&&06409.&&&&006 409&&&&&&&&&&&&0584.060000584,06&&&&&&&&&&&&0445.0860000445,86&&&&&&&&&&&&&014.040000014,4
576PadasjokikuntasuomiPadasjoen kirkonkyläPäijät-HämeLahden seutukunta&&&&&&&&&&&02726.&&&&002 726&&&&&&&&&&&&0729.0810000729,81&&&&&&&&&&&&0523.090000523,09&&&&&&&&&&&&&&05.02000005,2
577PaimiokaupunkisuomiVista[23]Varsinais-SuomiTurun seutukunta&&&&&&&&&&011236.&&&&0011 236&&&&&&&&&&&&0240.040000240,04&&&&&&&&&&&&0238.0510000238,51&&&&&&&&&&&&&047.010000047,1
578PaltamokuntasuomiPaltamon kirkonkyläKainuuKajaanin seutukunta&&&&&&&&&&&03037.&&&&003 037&&&&&&&&&&&01139.07400001 139,74&&&&&&&&&&&&0918.0790000918,79&&&&&&&&&&&&&&03.03000003,3
445Parainenkaupunkiruotsi, suomiParaisten keskustaajamaVarsinais-SuomiTurunmaan seutukunta&&&&&&&&&&014999.&&&&0014 999&&&&&&&&&&&&0893.0900000893,90&&&&&&&&&&&&0884.040000884,04&&&&&&&&&&&&&017.&&&&0017
580ParikkalakuntasuomiParikkalan kirkonkyläEtelä-KarjalaImatran seutukunta&&&&&&&&&&&04366.&&&&004 366&&&&&&&&&&&&0760.0710000760,71&&&&&&&&&&&&0591.0910000591,91&&&&&&&&&&&&&&07.04000007,4
581ParkanokaupunkisuomiParkanon keskustaajamaPirkanmaaLuoteis-Pirkanmaan seutukunta&&&&&&&&&&&06123.&&&&006 123&&&&&&&&&&&&0909.0570000909,57&&&&&&&&&&&&0853.0190000853,19&&&&&&&&&&&&&&07.02000007,2
599Pedersören kuntakuntaruotsi, suomiPännäinenPohjanmaaJakobstadsregionen&&&&&&&&&&011225.&&&&0011 225&&&&&&&&&&&&0826.050000826,05&&&&&&&&&&&&0794.0260000794,26&&&&&&&&&&&&&014.010000014,1
583PelkosenniemikuntasuomiPelkosenniemen kirkonkyläLappiItä-Lapin seutukunta&&&&&&&&&&&&0912.&&&&00912&&&&&&&&&&&01881.08200001 881,82&&&&&&&&&&&01836.04000001 836,40&&&&&&&&&&&&&&00.05000000,5
854PellokuntasuomiPellon kirkonkyläLappiTorniolaakson seutukunta&&&&&&&&&&&03253.&&&&003 253&&&&&&&&&&&01863.07200001 863,72&&&&&&&&&&&01737.07300001 737,73&&&&&&&&&&&&&&01.09000001,9
584PerhokuntasuomiPerhon kirkonkyläKeski-PohjanmaaKaustisen seutukunta&&&&&&&&&&&02578.&&&&002 578&&&&&&&&&&&&0775.0190000775,19&&&&&&&&&&&&0747.0870000747,87&&&&&&&&&&&&&&03.04000003,4
588PertunmaakuntasuomiPertunmaan kirkonkyläEtelä-SavoMikkelin seutukunta&&&&&&&&&&&01577.&&&&001 577&&&&&&&&&&&&0454.0180000454,18&&&&&&&&&&&&0374.0430000374,43&&&&&&&&&&&&&&04.02000004,2
592PetäjävesikuntasuomiPetäjäveden kirkonkyläKeski-SuomiJyväskylän seutukunta&&&&&&&&&&&03596.&&&&003 596&&&&&&&&&&&&0495.0410000495,41&&&&&&&&&&&&0456.0420000456,42&&&&&&&&&&&&&&07.09000007,9
593PieksämäkikaupunkisuomiPieksämäen keskustaajamaEtelä-SavoPieksämäen seutukunta&&&&&&&&&&017050.&&&&0017 050&&&&&&&&&&&01836.02400001 836,24&&&&&&&&&&&01569.0300001 569,03&&&&&&&&&&&&&010.090000010,9
595PielavesikuntasuomiPielaveden kirkonkyläPohjois-SavoYlä-Savon seutukunta&&&&&&&&&&&04073.&&&&004 073&&&&&&&&&&&01406.05100001 406,51&&&&&&&&&&&01153.02300001 153,23&&&&&&&&&&&&&&03.05000003,5
598Pietarsaarikaupunkiruotsi, suomiPietarsaaren keskustaajamaPohjanmaaJakobstadsregionen&&&&&&&&&&019475.&&&&0019 475&&&&&&&&&&&&&091.088000091,88&&&&&&&&&&&&&088.045000088,45&&&&&&&&&&&&0220.0200000220,2
601PihtipudaskuntasuomiPihtiputaan kirkonkyläKeski-SuomiSaarijärven–Viitasaaren seutukunta&&&&&&&&&&&03739.&&&&003 739&&&&&&&&&&&01247.05000001 247,50&&&&&&&&&&&01074.09200001 074,92&&&&&&&&&&&&&&03.05000003,5
604PirkkalakuntasuomiNaistenmatka[17]PirkanmaaTampereen seutukunta&&&&&&&&&&020763.&&&&0020 763&&&&&&&&&&&&0103.0970000103,97&&&&&&&&&&&&&081.042000081,42&&&&&&&&&&&&0255.&&&&00255
607PolvijärvikuntasuomiPolvijärven kirkonkyläPohjois-KarjalaJoensuun seutukunta&&&&&&&&&&&04064.&&&&004 064&&&&&&&&&&&&0958.0330000958,33&&&&&&&&&&&&0804.0910000804,91&&&&&&&&&&&&&&05.&&&&005
608PomarkkukuntasuomiPomarkun kirkonkyläSatakuntaPorin seutukunta&&&&&&&&&&&01943.&&&&001 943&&&&&&&&&&&&0332.050000332,05&&&&&&&&&&&&0301.0190000301,19&&&&&&&&&&&&&&06.05000006,5
609PorikaupunkisuomiPorin keskustaajamaSatakuntaPorin seutukunta&&&&&&&&&&083106.&&&&0083 106&&&&&&&&&&&01217.09900001 217,99&&&&&&&&&&&01156.01600001 156,16&&&&&&&&&&&&&071.090000071,9
611PornainenkuntasuomiPornaisten kirkonkyläUusimaaHelsingin seutukunta&&&&&&&&&&&04973.&&&&004 973&&&&&&&&&&&&0150.090000150,09&&&&&&&&&&&&0146.0530000146,53&&&&&&&&&&&&&033.090000033,9
638Porvookaupunkisuomi, ruotsiPorvoon keskustaajamaUusimaaPorvoon seutukunta&&&&&&&&&&051289.&&&&0051 289&&&&&&&&&&&&0664.0720000664,72&&&&&&&&&&&&0654.0560000654,56&&&&&&&&&&&&&078.040000078,4
614PosiokuntasuomiAholaLappiItä-Lapin seutukunta&&&&&&&&&&&02923.&&&&002 923&&&&&&&&&&&03544.06500003 544,65&&&&&&&&&&&03039.07300003 039,73&&&&&&&&&&&&&&01.&&&&001
615PudasjärvikaupunkisuomiKurenalusPohjois-PohjanmaaOulunkaaren seutukunta&&&&&&&&&&&07479.&&&&007 479&&&&&&&&&&&05867.03600005 867,36&&&&&&&&&&&05638.03500005 638,35&&&&&&&&&&&&&&01.03000001,3
616PukkilakuntasuomiPukkilan kirkonkyläUusimaaPorvoon seutukunta&&&&&&&&&&&01781.&&&&001 781&&&&&&&&&&&&0145.0940000145,94&&&&&&&&&&&&0145.090000145,09&&&&&&&&&&&&&012.030000012,3
619PunkalaidunkuntasuomiPunkalaitumen kirkonkyläPirkanmaaLounais-Pirkanmaan seutukunta&&&&&&&&&&&02650.&&&&002 650&&&&&&&&&&&&0364.050000364,05&&&&&&&&&&&&0361.0100000361,10&&&&&&&&&&&&&&07.03000007,3
620PuolankakuntasuomiPuolangan kirkonkyläKainuuKehys-Kainuun seutukunta&&&&&&&&&&&02359.&&&&002 359&&&&&&&&&&&02598.07100002 598,71&&&&&&&&&&&02461.02100002 461,21&&&&&&&&&&&&&&01.&&&&001
623PuumalakuntasuomiPuumalan kirkonkyläEtelä-SavoMikkelin seutukunta&&&&&&&&&&&02108.&&&&002 108&&&&&&&&&&&01237.07500001 237,75&&&&&&&&&&&&0794.0110000794,11&&&&&&&&&&&&&&02.07000002,7
624Pyhtääkuntasuomi, ruotsiSiltakyläKymenlaaksoKotka–Haminan seutukunta&&&&&&&&&&&05065.&&&&005 065&&&&&&&&&&&&0336.0400000336,40&&&&&&&&&&&&0324.0630000324,63&&&&&&&&&&&&&015.060000015,6
625PyhäjokikuntasuomiPyhäjoen kirkonkyläPohjois-PohjanmaaRaahen seutukunta&&&&&&&&&&&02980.&&&&002 980&&&&&&&&&&&&0549.0210000549,21&&&&&&&&&&&&0543.0210000543,21&&&&&&&&&&&&&&05.05000005,5
626PyhäjärvikaupunkisuomiPyhäsalmiPohjois-PohjanmaaNivala–Haapajärven seutukunta&&&&&&&&&&&04756.&&&&004 756&&&&&&&&&&&01459.&&&&001 459,00&&&&&&&&&&&01310.03100001 310,31&&&&&&&&&&&&&&03.06000003,6
630PyhäntäkuntasuomiPyhännän kirkonkyläPohjois-PohjanmaaHaapaveden-Siikalatvan seutukunta&&&&&&&&&&&01646.&&&&001 646&&&&&&&&&&&&0846.0750000846,75&&&&&&&&&&&&0810.0200000810,20&&&&&&&&&&&&&&02.&&&&002
631PyhärantakuntasuomiRohdainenVarsinais-SuomiVakka-Suomen seutukunta&&&&&&&&&&&01930.&&&&001 930&&&&&&&&&&&&0148.0380000148,38&&&&&&&&&&&&0143.0510000143,51&&&&&&&&&&&&&013.040000013,4
635PälkänekuntasuomiOnkkaalaPirkanmaaTampereen seutukunta&&&&&&&&&&&06337.&&&&006 337&&&&&&&&&&&&0738.0120000738,12&&&&&&&&&&&&0560.0720000560,72&&&&&&&&&&&&&011.030000011,3
636PöytyäkuntasuomiKyrö ja RiihikoskiVarsinais-SuomiLoimaan seutukunta&&&&&&&&&&&08130.&&&&008 130&&&&&&&&&&&&0773.0550000773,55&&&&&&&&&&&&0749.0950000749,95&&&&&&&&&&&&&010.080000010,8
678RaahekaupunkisuomiRaahen keskustaajamaPohjois-PohjanmaaRaahen seutukunta&&&&&&&&&&023797.&&&&0023 797&&&&&&&&&&&01028.02200001 028,22&&&&&&&&&&&01015.03300001 015,33&&&&&&&&&&&&&023.040000023,4
710Raaseporikaupunkiruotsi, suomiTammisaaren keskustaajamaUusimaaRaaseporin seutukunta&&&&&&&&&&027209.&&&&0027 209&&&&&&&&&&&01215.04500001 215,45&&&&&&&&&&&01148.03400001 148,34&&&&&&&&&&&&&023.070000023,7
680RaisiokaupunkisuomiRaision keskustaajama[16]Varsinais-SuomiTurun seutukunta&&&&&&&&&&025331.&&&&0025 331&&&&&&&&&&&&&049.034000049,34&&&&&&&&&&&&&048.076000048,76&&&&&&&&&&&&0519.0500000519,5
681RantasalmikuntasuomiRantasalmen kirkonkyläEtelä-SavoSavonlinnan seutukunta&&&&&&&&&&&03297.&&&&003 297&&&&&&&&&&&&0925.0180000925,18&&&&&&&&&&&&0559.0310000559,31&&&&&&&&&&&&&&05.09000005,9
683RanuakuntasuomiRanuan kirkonkyläLappiRovaniemen seutukunta&&&&&&&&&&&03599.&&&&003 599&&&&&&&&&&&03694.07900003 694,79&&&&&&&&&&&03453.03900003 453,39&&&&&&&&&&&&&&01.&&&&001
684RaumakaupunkisuomiRauman keskustaajamaSatakuntaRauman seutukunta&&&&&&&&&&038832.&&&&0038 832&&&&&&&&&&&&0510.0100000510,10&&&&&&&&&&&&0496.0350000496,35&&&&&&&&&&&&&078.020000078,2
686RautalampikuntasuomiRautalammin kirkonkyläPohjois-SavoSisä-Savon seutukunta&&&&&&&&&&&02933.&&&&002 933&&&&&&&&&&&&0761.0990000761,99&&&&&&&&&&&&0538.0960000538,96&&&&&&&&&&&&&&05.04000005,4
687RautavaarakuntasuomiRautavaaran kirkonkyläPohjois-SavoKoillis-Savon seutukunta&&&&&&&&&&&01424.&&&&001 424&&&&&&&&&&&01235.02500001 235,25&&&&&&&&&&&01150.06400001 150,64&&&&&&&&&&&&&&01.02000001,2
689RautjärvikuntasuomiSimpeleEtelä-KarjalaImatran seutukunta&&&&&&&&&&&03032.&&&&003 032&&&&&&&&&&&&0401.0900000401,90&&&&&&&&&&&&0351.0470000351,47&&&&&&&&&&&&&&08.06000008,6
691ReisjärvikuntasuomiReisjärven kirkonkyläPohjois-PohjanmaaNivala–Haapajärven seutukunta&&&&&&&&&&&02598.&&&&002 598&&&&&&&&&&&&0503.0320000503,32&&&&&&&&&&&&0474.0620000474,62&&&&&&&&&&&&&&05.05000005,5
694RiihimäkikaupunkisuomiRiihimäen keskustaajamaKanta-HämeRiihimäen seutukunta&&&&&&&&&&028483.&&&&0028 483&&&&&&&&&&&&0125.0550000125,55&&&&&&&&&&&&0121.010000121,01&&&&&&&&&&&&0235.0400000235,4
697RistijärvikuntasuomiRistijärven kirkonkyläKainuuKajaanin seutukunta&&&&&&&&&&&01164.&&&&001 164&&&&&&&&&&&&0897.0940000897,94&&&&&&&&&&&&0835.0800000835,80&&&&&&&&&&&&&&01.04000001,4
698RovaniemikaupunkisuomiRovaniemen keskustaajamaLappiRovaniemen seutukunta&&&&&&&&&&065286.&&&&0065 286&&&&&&&&&&&08016.06200008 016,62&&&&&&&&&&&07581.03700007 581,37&&&&&&&&&&&&&&08.06000008,6
700RuokolahtikuntasuomiRasilaEtelä-KarjalaImatran seutukunta&&&&&&&&&&&04758.&&&&004 758&&&&&&&&&&&01219.08500001 219,85&&&&&&&&&&&&0942.0100000942,10&&&&&&&&&&&&&&05.01000005,1
702RuovesikuntasuomiRuoveden kirkonkyläPirkanmaaYlä-Pirkanmaan seutukunta&&&&&&&&&&&04124.&&&&004 124&&&&&&&&&&&&0950.0170000950,17&&&&&&&&&&&&0776.0990000776,99&&&&&&&&&&&&&&05.03000005,3
704RuskokuntasuomiRuskon kirkonkylä[16]Varsinais-SuomiTurun seutukunta&&&&&&&&&&&06436.&&&&006 436&&&&&&&&&&&&0127.0900000127,90&&&&&&&&&&&&0127.0160000127,16&&&&&&&&&&&&&050.060000050,6
707RääkkyläkuntasuomiRääkkylän kirkonkyläPohjois-KarjalaKeski-Karjalan seutukunta&&&&&&&&&&&01902.&&&&001 902&&&&&&&&&&&&0699.0680000699,68&&&&&&&&&&&&0427.0780000427,78&&&&&&&&&&&&&&04.04000004,4
729SaarijärvikaupunkisuomiSaarijärven keskustaajamaKeski-SuomiSaarijärven–Viitasaaren seutukunta&&&&&&&&&&&08847.&&&&008 847&&&&&&&&&&&01422.07200001 422,72&&&&&&&&&&&01251.07200001 251,72&&&&&&&&&&&&&&07.01000007,1
732SallakuntasuomiSallan kirkonkyläLappiItä-Lapin seutukunta&&&&&&&&&&&03344.&&&&003 344&&&&&&&&&&&05872.04100005 872,41&&&&&&&&&&&05729.08300005 729,83&&&&&&&&&&&&&&00.06000000,6
734SalokaupunkisuomiSalon keskustaajamaVarsinais-SuomiSalon seutukunta&&&&&&&&&&051100.&&&&0051 100&&&&&&&&&&&02061.08400002 061,84&&&&&&&&&&&01987.04700001 987,47&&&&&&&&&&&&&025.070000025,7
736SaltvikkuntaruotsiNääs[24]AhvenanmaaÅlands landsbygd&&&&&&&&&&&01791.&&&&001 791&&&&&&&&&&&&0159.0620000159,62&&&&&&&&&&&&0152.0250000152,25&&&&&&&&&&&&&011.080000011,8
790SastamalakaupunkisuomiVammalan keskustaajamaPirkanmaaLounais-Pirkanmaan seutukunta&&&&&&&&&&023515.&&&&0023 515&&&&&&&&&&&01531.07400001 531,74&&&&&&&&&&&01429.01500001 429,15&&&&&&&&&&&&&016.050000016,5
738SauvokuntasuomiSauvon kirkonkyläVarsinais-SuomiTurun seutukunta&&&&&&&&&&&02974.&&&&002 974&&&&&&&&&&&&0253.0970000253,97&&&&&&&&&&&&0252.0740000252,74&&&&&&&&&&&&&011.080000011,8
739SavitaipalekuntasuomiSavitaipaleen kirkonkyläEtelä-KarjalaLappeenrannan seutukunta&&&&&&&&&&&03216.&&&&003 216&&&&&&&&&&&&0690.0560000690,56&&&&&&&&&&&&0539.0120000539,12&&&&&&&&&&&&&&06.&&&&006
740SavonlinnakaupunkisuomiSavonlinnan keskustaajamaEtelä-SavoSavonlinnan seutukunta&&&&&&&&&&031843.&&&&0031 843&&&&&&&&&&&03597.06900003 597,69&&&&&&&&&&&02238.01100002 238,11&&&&&&&&&&&&&014.020000014,2
742SavukoskikuntasuomiSavukosken kirkonkyläLappiItä-Lapin seutukunta&&&&&&&&&&&&0978.&&&&00978&&&&&&&&&&&06496.05700006 496,57&&&&&&&&&&&06440.0100006 440,01&&&&&&&&&&&&&&00.01500000,15
743SeinäjokikaupunkisuomiSeinäjoen keskustaajamaEtelä-PohjanmaaSeinäjoen seutukunta&&&&&&&&&&066160.&&&&0066 160&&&&&&&&&&&01469.02200001 469,22&&&&&&&&&&&01431.07700001 431,77&&&&&&&&&&&&&046.020000046,2
746SievikuntasuomiSievin kirkonkyläPohjois-PohjanmaaYlivieskan seutukunta&&&&&&&&&&&04713.&&&&004 713&&&&&&&&&&&&0799.0880000799,88&&&&&&&&&&&&0786.0400000786,40&&&&&&&&&&&&&&06.&&&&006
747SiikainenkuntasuomiSiikaisten kirkonkyläSatakuntaPohjois-Satakunnan seutukunta&&&&&&&&&&&01283.&&&&001 283&&&&&&&&&&&&0491.0310000491,31&&&&&&&&&&&&0463.0300000463,30&&&&&&&&&&&&&&02.08000002,8
748SiikajokikuntasuomiRuukkiPohjois-PohjanmaaRaahen seutukunta&&&&&&&&&&&04837.&&&&004 837&&&&&&&&&&&01062.06100001 062,61&&&&&&&&&&&01053.08900001 053,89&&&&&&&&&&&&&&04.06000004,6
791SiikalatvakuntasuomiPulkkilan kirkonkyläPohjois-PohjanmaaHaapaveden-Siikalatvan seutukunta&&&&&&&&&&&04931.&&&&004 931&&&&&&&&&&&02229.08800002 229,88&&&&&&&&&&&02173.02700002 173,27&&&&&&&&&&&&&&02.03000002,3
749SiilinjärvikuntasuomiSiilinjärven kirkonkyläPohjois-SavoKuopion seutukunta&&&&&&&&&&021290.&&&&0021 290&&&&&&&&&&&&0507.0810000507,81&&&&&&&&&&&&0400.0970000400,97&&&&&&&&&&&&&053.010000053,1
751SimokuntasuomiSimon asemanseutuLappiKemi–Tornion seutukunta&&&&&&&&&&&02828.&&&&002 828&&&&&&&&&&&01466.05500001 466,55&&&&&&&&&&&01446.05900001 446,59&&&&&&&&&&&&&&02.&&&&002
753Sipookuntasuomi, ruotsiNikkilä[7]UusimaaHelsingin seutukunta&&&&&&&&&&022595.&&&&0022 595&&&&&&&&&&&&0342.0670000342,67&&&&&&&&&&&&0339.0670000339,67&&&&&&&&&&&&&066.050000066,5
755Siuntiokuntasuomi, ruotsiSiuntion asemanseutuUusimaaHelsingin seutukunta&&&&&&&&&&&06158.&&&&006 158&&&&&&&&&&&&0249.0950000249,95&&&&&&&&&&&&0241.0110000241,11&&&&&&&&&&&&&025.050000025,5
758Sodankyläkuntasuomi, pohjoissaameSodankylän kirkonkyläLappiPohjois-Lapin seutukunta&&&&&&&&&&&08126.&&&&008 126&&&&&&&&&&012415.032000012 415,32&&&&&&&&&&011692.096000011 692,96&&&&&&&&&&&&&&00.07000000,7
759SoinikuntasuomiSoinin kirkonkyläEtelä-PohjanmaaKuusiokuntien seutukunta&&&&&&&&&&&01873.&&&&001 873&&&&&&&&&&&&0574.0220000574,22&&&&&&&&&&&&0551.0950000551,95&&&&&&&&&&&&&&03.04000003,4
761SomerokaupunkisuomiSomeron keskustaajamaVarsinais-SuomiSalon seutukunta&&&&&&&&&&&08410.&&&&008 410&&&&&&&&&&&&0697.0680000697,68&&&&&&&&&&&&0667.0980000667,98&&&&&&&&&&&&&012.060000012,6
762SonkajärvikuntasuomiSonkajärven kirkonkyläPohjois-SavoYlä-Savon seutukunta&&&&&&&&&&&03637.&&&&003 637&&&&&&&&&&&01576.07900001 576,79&&&&&&&&&&&01465.09300001 465,93&&&&&&&&&&&&&&02.05000002,5
765SotkamokuntasuomiSotkamon kirkonkylä[25]KainuuKajaanin seutukunta&&&&&&&&&&010274.&&&&0010 274&&&&&&&&&&&02951.08400002 951,84&&&&&&&&&&&02648.09700002 648,97&&&&&&&&&&&&&&03.09000003,9
766SottungakuntaruotsiSottungaAhvenanmaaÅlands skärgård&&&&&&&&&&&&0115.&&&&00115&&&&&&&&&&&&&028.06000028,06&&&&&&&&&&&&&028.04000028,04&&&&&&&&&&&&&&04.01000004,1
768SulkavakuntasuomiSulkavan kirkonkyläEtelä-SavoSavonlinnan seutukunta&&&&&&&&&&&02368.&&&&002 368&&&&&&&&&&&&0769.0200000769,20&&&&&&&&&&&&0584.0470000584,47&&&&&&&&&&&&&&04.01000004,1
771SundkuntaruotsiBjörbyAhvenanmaaÅlands landsbygd&&&&&&&&&&&&0995.&&&&00995&&&&&&&&&&&&0112.0490000112,49&&&&&&&&&&&&0108.0200000108,20&&&&&&&&&&&&&&09.02000009,2
777SuomussalmikuntasuomiÄmmänsaariKainuuKehys-Kainuun seutukunta&&&&&&&&&&&07172.&&&&007 172&&&&&&&&&&&05857.05900005 857,59&&&&&&&&&&&05270.04300005 270,43&&&&&&&&&&&&&&01.04000001,4
778SuonenjokikaupunkisuomiSuonenjoen keskustaajamaPohjois-SavoSisä-Savon seutukunta&&&&&&&&&&&06708.&&&&006 708&&&&&&&&&&&&0862.0340000862,34&&&&&&&&&&&&0713.0560000713,56&&&&&&&&&&&&&&09.04000009,4
781SysmäkuntasuomiSysmän kirkonkyläPäijät-HämeLahden seutukunta&&&&&&&&&&&03496.&&&&003 496&&&&&&&&&&&&0936.070000936,07&&&&&&&&&&&&0666.0220000666,22&&&&&&&&&&&&&&05.02000005,2
783SäkyläkuntasuomiSäkylän kirkonkyläSatakuntaRauman seutukunta&&&&&&&&&&&06377.&&&&006 377&&&&&&&&&&&&0527.0810000527,81&&&&&&&&&&&&0406.0850000406,85&&&&&&&&&&&&&015.070000015,7
831TaipalsaarikuntasuomiTaipalsaaren kirkonkyläEtelä-KarjalaLappeenrannan seutukunta&&&&&&&&&&&04625.&&&&004 625&&&&&&&&&&&&0761.0950000761,95&&&&&&&&&&&&0344.0690000344,69&&&&&&&&&&&&&013.040000013,4
832TaivalkoskikuntasuomiTaivalkosken kirkonkyläPohjois-PohjanmaaKoillismaan seutukunta&&&&&&&&&&&03731.&&&&003 731&&&&&&&&&&&02650.06100002 650,61&&&&&&&&&&&02438.02100002 438,21&&&&&&&&&&&&&&01.05000001,5
833TaivassalokuntasuomiTaivassalon kirkonkyläVarsinais-SuomiVakka-Suomen seutukunta&&&&&&&&&&&01705.&&&&001 705&&&&&&&&&&&&0142.&&&&00142,00&&&&&&&&&&&&0140.0330000140,33&&&&&&&&&&&&&012.010000012,1
834TammelakuntasuomiTammelan kirkonkylä[13]Kanta-HämeForssan seutukunta&&&&&&&&&&&05844.&&&&005 844&&&&&&&&&&&&0715.0150000715,15&&&&&&&&&&&&0640.0610000640,61&&&&&&&&&&&&&&09.01000009,1
837TamperekaupunkisuomiTampereen keskustaajamaPirkanmaaTampereen seutukunta&&&&&&&&&0255050.&&&&00255 050&&&&&&&&&&&&0689.0590000689,59&&&&&&&&&&&&0524.0890000524,89&&&&&&&&&&&&0485.0900000485,9
844TervokuntasuomiTervon kirkonkyläPohjois-SavoSisä-Savon seutukunta&&&&&&&&&&&01412.&&&&001 412&&&&&&&&&&&&0494.0300000494,30&&&&&&&&&&&&0347.0750000347,75&&&&&&&&&&&&&&04.01000004,1
845TervolakuntasuomiTervolan kirkonkyläLappiKemi–Tornion seutukunta&&&&&&&&&&&02831.&&&&002 831&&&&&&&&&&&01592.0500001 592,05&&&&&&&&&&&01559.07100001 559,71&&&&&&&&&&&&&&01.08000001,8
846TeuvakuntasuomiTeuvan kirkonkyläEtelä-PohjanmaaSuupohjan seutukunta&&&&&&&&&&&04758.&&&&004 758&&&&&&&&&&&&0556.050000556,05&&&&&&&&&&&&0554.0730000554,73&&&&&&&&&&&&&&08.06000008,6
848TohmajärvikuntasuomiKemiePohjois-KarjalaKeski-Karjalan seutukunta&&&&&&&&&&&04066.&&&&004 066&&&&&&&&&&&&0895.0360000895,36&&&&&&&&&&&&0837.0750000837,75&&&&&&&&&&&&&&04.09000004,9
849ToholampikuntasuomiToholammin kirkonkyläKeski-PohjanmaaKaustisen seutukunta&&&&&&&&&&&02849.&&&&002 849&&&&&&&&&&&&0617.050000617,05&&&&&&&&&&&&0608.0980000608,98&&&&&&&&&&&&&&04.07000004,7
850ToivakkakuntasuomiToivakan kirkonkyläKeski-SuomiJyväskylän seutukunta&&&&&&&&&&&02368.&&&&002 368&&&&&&&&&&&&0413.0940000413,94&&&&&&&&&&&&0361.0460000361,46&&&&&&&&&&&&&&06.06000006,6
851TorniokaupunkisuomiTornion keskustaajamaLappiKemi–Tornion seutukunta&&&&&&&&&&021018.&&&&0021 018&&&&&&&&&&&01227.08600001 227,86&&&&&&&&&&&01188.07000001 188,70&&&&&&&&&&&&&017.070000017,7
853Turkukaupunkisuomi, ruotsiTurun keskustaajamaVarsinais-SuomiTurun seutukunta&&&&&&&&&0201863.&&&&00201 863&&&&&&&&&&&&0249.0100000249,10&&&&&&&&&&&&0245.0630000245,63&&&&&&&&&&&&0821.0800000821,8
857TuusniemikuntasuomiTuusniemen kirkonkyläPohjois-SavoKoillis-Savon seutukunta&&&&&&&&&&&02313.&&&&002 313&&&&&&&&&&&&0699.0420000699,42&&&&&&&&&&&&0543.0180000543,18&&&&&&&&&&&&&&04.03000004,3
858TuusulakuntasuomiHyrylä[7]UusimaaHelsingin seutukunta&&&&&&&&&&041338.&&&&0041 338&&&&&&&&&&&&0225.0450000225,45&&&&&&&&&&&&0219.0530000219,53&&&&&&&&&&&&0188.0300000188,3
859TyrnäväkuntasuomiTyrnävän kirkonkyläPohjois-PohjanmaaOulun seutukunta&&&&&&&&&&&06525.&&&&006 525&&&&&&&&&&&&0494.0870000494,87&&&&&&&&&&&&0491.0820000491,82&&&&&&&&&&&&&013.030000013,3
886UlvilakaupunkisuomiVanhakylä[8]SatakuntaPorin seutukunta&&&&&&&&&&012533.&&&&0012 533&&&&&&&&&&&&0422.0510000422,51&&&&&&&&&&&&0400.0820000400,82&&&&&&&&&&&&&031.030000031,3
887UrjalakuntasuomiUrjalan kirkonkyläPirkanmaaEtelä-Pirkanmaan seutukunta&&&&&&&&&&&04568.&&&&004 568&&&&&&&&&&&&0505.0410000505,41&&&&&&&&&&&&0475.0530000475,53&&&&&&&&&&&&&&09.06000009,6
889UtajärvikuntasuomiUtajärven kirkonkyläPohjois-PohjanmaaOulunkaaren seutukunta&&&&&&&&&&&02491.&&&&002 491&&&&&&&&&&&01735.0200001 735,02&&&&&&&&&&&01669.04700001 669,47&&&&&&&&&&&&&&01.05000001,5
890Utsjokikuntasuomi, pohjoissaameUtsjoen kirkonkyläLappiPohjois-Lapin seutukunta&&&&&&&&&&&01139.&&&&001 139&&&&&&&&&&&05372.&&&&005 372,00&&&&&&&&&&&05146.0800005 146,08&&&&&&&&&&&&&&00.02000000,2
892UurainenkuntasuomiUuraisten kirkonkyläKeski-SuomiJyväskylän seutukunta&&&&&&&&&&&03615.&&&&003 615&&&&&&&&&&&&0372.0250000372,25&&&&&&&&&&&&0347.0980000347,98&&&&&&&&&&&&&010.040000010,4
893Uusikaarlepyykaupunkiruotsi, suomiUudenkaarlepyyn keskustaajamaPohjanmaaJakobstadsregionen&&&&&&&&&&&07500.&&&&007 500&&&&&&&&&&&&0737.0210000737,21&&&&&&&&&&&&0732.0710000732,71&&&&&&&&&&&&&010.020000010,2
895UusikaupunkikaupunkisuomiUudenkaupungin keskustaajamaVarsinais-SuomiVakka-Suomen seutukunta&&&&&&&&&&014938.&&&&0014 938&&&&&&&&&&&&0551.0530000551,53&&&&&&&&&&&&0503.0200000503,20&&&&&&&&&&&&&029.070000029,7
785VaalakuntasuomiVaalan kirkonkyläPohjois-PohjanmaaOulunkaaren seutukunta&&&&&&&&&&&02589.&&&&002 589&&&&&&&&&&&01763.05700001 763,57&&&&&&&&&&&01302.03800001 302,38&&&&&&&&&&&&&&02.&&&&002
905Vaasakaupunkisuomi, ruotsiVaasan keskustaajamaPohjanmaaVaasan seutukunta&&&&&&&&&&068956.&&&&0068 956&&&&&&&&&&&&0369.0540000369,54&&&&&&&&&&&&0364.0730000364,73&&&&&&&&&&&&0189.0100000189,1
908ValkeakoskikaupunkisuomiValkeakosken keskustaajamaPirkanmaaEtelä-Pirkanmaan seutukunta&&&&&&&&&&020694.&&&&0020 694&&&&&&&&&&&&0372.030000372,03&&&&&&&&&&&&0272.050000272,05&&&&&&&&&&&&&076.010000076,1
092Vantaakaupunkisuomi, ruotsiTikkurila[7]UusimaaHelsingin seutukunta&&&&&&&&&0247443.&&&&00247 443&&&&&&&&&&&&0240.0350000240,35&&&&&&&&&&&&0238.0380000238,38&&&&&&&&&&&01038.&&&&001 038
915VarkauskaupunkisuomiVarkauden keskustaajamaPohjois-SavoVarkauden seutukunta&&&&&&&&&&019727.&&&&0019 727&&&&&&&&&&&&0524.0480000524,48&&&&&&&&&&&&0385.0620000385,62&&&&&&&&&&&&&051.020000051,2
918VehmaakuntasuomiVinkkiläVarsinais-SuomiVakka-Suomen seutukunta&&&&&&&&&&&02245.&&&&002 245&&&&&&&&&&&&0192.060000192,06&&&&&&&&&&&&0188.0880000188,88&&&&&&&&&&&&&011.090000011,9
921VesantokuntasuomiVesannon kirkonkyläPohjois-SavoSisä-Savon seutukunta&&&&&&&&&&&01895.&&&&001 895&&&&&&&&&&&&0569.0810000569,81&&&&&&&&&&&&0422.0630000422,63&&&&&&&&&&&&&&04.05000004,5
922VesilahtikuntasuomiVesilahden kirkonkyläPirkanmaaTampereen seutukunta&&&&&&&&&&&04469.&&&&004 469&&&&&&&&&&&&0353.0930000353,93&&&&&&&&&&&&0301.040000301,04&&&&&&&&&&&&&014.080000014,8
924VetelikuntasuomiKainu[26]Keski-PohjanmaaKaustisen seutukunta&&&&&&&&&&&02936.&&&&002 936&&&&&&&&&&&&0520.0910000520,91&&&&&&&&&&&&0502.0130000502,13&&&&&&&&&&&&&&05.08000005,8
925VieremäkuntasuomiVieremän kirkonkyläPohjois-SavoYlä-Savon seutukunta&&&&&&&&&&&03387.&&&&003 387&&&&&&&&&&&&0973.0380000973,38&&&&&&&&&&&&0925.0280000925,28&&&&&&&&&&&&&&03.07000003,7
927VihtikuntasuomiNummelaUusimaaHelsingin seutukunta&&&&&&&&&&028811.&&&&0028 811&&&&&&&&&&&&0567.060000567,06&&&&&&&&&&&&0522.010000522,01&&&&&&&&&&&&&055.020000055,2
931ViitasaarikaupunkisuomiViitasaaren keskustaajamaKeski-SuomiSaarijärven–Viitasaaren seutukunta&&&&&&&&&&&05877.&&&&005 877&&&&&&&&&&&01589.01200001 589,12&&&&&&&&&&&01248.05400001 248,54&&&&&&&&&&&&&&04.07000004,7
934VimpelikuntasuomiVimpelin kirkonkyläEtelä-PohjanmaaJärviseudun seutukunta&&&&&&&&&&&02656.&&&&002 656&&&&&&&&&&&&0328.0790000328,79&&&&&&&&&&&&0287.0320000287,32&&&&&&&&&&&&&&09.02000009,2
935VirolahtikuntasuomiVirojokiKymenlaaksoKotka–Haminan seutukunta&&&&&&&&&&&02927.&&&&002 927&&&&&&&&&&&&0376.0240000376,24&&&&&&&&&&&&0371.0990000371,99&&&&&&&&&&&&&&07.09000007,9
936VirratkaupunkisuomiVirtain keskustaajamaPirkanmaaYlä-Pirkanmaan seutukunta&&&&&&&&&&&06275.&&&&006 275&&&&&&&&&&&01299.0700001 299,07&&&&&&&&&&&01162.06800001 162,68&&&&&&&&&&&&&&05.04000005,4
941VårdökuntaruotsiVårdöAhvenanmaaÅlands skärgård&&&&&&&&&&&&0471.&&&&00471&&&&&&&&&&&&0102.0100000102,10&&&&&&&&&&&&0101.0710000101,71&&&&&&&&&&&&&&04.06000004,6
946Vöyrikuntaruotsi, suomiVöyrin kirkonkyläPohjanmaaVaasan seutukunta&&&&&&&&&&&06291.&&&&006 291&&&&&&&&&&&&0791.0330000791,33&&&&&&&&&&&&0782.0140000782,14&&&&&&&&&&&&&&08.&&&&008
976YlitorniokuntasuomiYlitornion kirkonkyläLappiTorniolaakson seutukunta&&&&&&&&&&&03765.&&&&003 765&&&&&&&&&&&02212.07700002 212,77&&&&&&&&&&&02028.02900002 028,29&&&&&&&&&&&&&&01.09000001,9
977YlivieskakaupunkisuomiYlivieskan keskustaajamaPohjois-PohjanmaaYlivieskan seutukunta&&&&&&&&&&015369.&&&&0015 369&&&&&&&&&&&&0574.0200000574,20&&&&&&&&&&&&0569.0830000569,83&&&&&&&&&&&&&027.&&&&0027
980YlöjärvikaupunkisuomiYlöjärven kirkonkylä[17]PirkanmaaTampereen seutukunta&&&&&&&&&&033677.&&&&0033 677&&&&&&&&&&&01323.09600001 323,96&&&&&&&&&&&01115.07500001 115,75&&&&&&&&&&&&&030.020000030,2
981YpäjäkuntasuomiYpäjän kirkonkyläKanta-HämeForssan seutukunta&&&&&&&&&&&02207.&&&&002 207&&&&&&&&&&&&0183.0250000183,25&&&&&&&&&&&&0182.0760000182,76&&&&&&&&&&&&&012.010000012,1
989ÄhtärikaupunkisuomiÄhtärin keskustaajamaEtelä-PohjanmaaKuusiokuntien seutukunta&&&&&&&&&&&05316.&&&&005 316&&&&&&&&&&&&0910.0870000910,87&&&&&&&&&&&&0805.0820000805,82&&&&&&&&&&&&&&06.06000006,6
992ÄänekoskikaupunkisuomiÄänekosken keskustaajamaKeski-SuomiÄänekosken seutukunta&&&&&&&&&&017971.&&&&0017 971&&&&&&&&&&&01138.03800001 138,38&&&&&&&&&&&&0884.0620000884,62&&&&&&&&&&&&&020.030000020,3

Aiheesta muualla

muokkaa wikitekstiä

 

Navigointivalikko