Luettelo Siikalatvan julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä

Wikimedia-luetteloartikkeli

Luettelo Siikalatvan julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä sisältää Siikalatvan kunnassa (joka muodostettiin vuoden 2009 alussa neljästä kunnasta, Kestilästä, Piippolasta, Pulkkilasta ja Rantsilasta) olevat pysyvät patsaat, muistomerkit ja muistolaatat.

Näytä koordinaatit OSM-kartalla
Vie koordinaatit GeoJSON-muodossa

Julkiset taideteokset, muistomerkit ja muistolaatat

Tämä luettelo on osa valtakunnallista Suomen julkisten taideteosten ja muistomerkkien luettelointia. Luettelossa on pysyvästi julkisilla paikoilla olevia taideteoksia, muistomerkkejä ja muistolaattoja sekä hautausmailla olevia yleisiä muistomerkkejä ja patsaita. Luettelossa ei mainita rakennusten sisällä ja suljetuilla sisäpihoilla olevia julkisia teoksia eikä yksittäisten hautojen veistoksia. Teokset ovat luettelossa nimensä mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Sijaintipaikka on puiston, aukion, rakennuksen tai muun vastaavan nimi ja/tai katuosoite. Alue tarkoittaa kaupunginosaa/kunnanosaa, taajamaa, kylää, osa-aluetta tai asuinaluetta. Karttalinkki osoittaa teoksen sijaintipaikan kymmenien metrien tarkkuudella. Paljastusvuosi on teoksen julkistuksen tai paljastuksen vuosi sijaintipaikalla (suluissa on mainittu valmistumisvuosi, jos se poikkeaa huomattavasti paljastusvuodesta).

Julkinen teosPaikkaAlueKartallaTekijäPaljastusvuosiKuvaWD
Christfrid Gananderin patsas[1][2]Rantsilan kirkon lähellä kirkkopuistossa, Rantsilanraitti 10Rantsila, 25.6544°EPunkeri, ElsaElsa Punkeri ja Räsänen, EelisEelis Räsänen1982
Hirvi[3]Raikkaan urheilutalon vieressä, Paavolantie 2Rantsila, 25.6581°EVäänänen, MarttiMartti Väänänen1993
Isännät ja isäntien varjot (Pentti Haanpään muistopatsas)[4][5]Kairanmaa-talon pihapiirissä, Alipääntie 19Piippola, Leskelä, 25.8024°EJunno, TapioTapio Junno1996
Jacobus Forbuksen muistokivi (Papinkivi)[6]Luonnonkivessä hakkauksia ja kuparilaatta surmapaikalla Pelkoperän erämaassa; Tyngäntie 1203, polkua noin 400 m länsi-lounaaseenRantsila, 25.5832°E1990
Keskipisteen patsas[4][5]Kairanmaa-talon pihalla, Alipääntie 19Piippola, Leskelä, 25.8025°EMarjomaa, TaunoTauno Marjomaa2001
Kestilän suojeluskunnan muistolaatta[7]Kisapirtti, Seurantie 3Kestilä, 26.2738°E2013
Kylväjä[8]Rantsilan kirjaston piha, Kunnantie 1Rantsila, 25.6487°EVäänänen, MarttiMartti Väänänen1993
Lukeva poika[9]Keskusta, Sandelsintie 1Rantsila, 25.6502°EKansalaisopiston ryhmä Martti Väänäsen johdolla1993
Maan napa[5]Kairanmaa-talon pihapiirissä, Alipääntie 19Piippola, Leskelä, 25.8026°EMäkelä, TeroTero Mäkelä
Matti Kylmänen ja sonni[10]Kylmänen Food Oy:n pihassaRantsila, 25.6597°E
Muualle haudattujen muistomerkki[11]Pulkkilan kirkkomaa, pohjoisosassa, Pulkkilantie 27Pulkkila, 25.8665°E
Muualle haudattujen muistomerkki[12]Rantsilan hautausmaa, Rantsilanraitti 10Rantsila, 25.6547°E
Myllynkivet (Elsa Punkerin muistomerkki)[13]Rantsilan kirjaston edessä, Kunnantie 1Rantsila, 25.6484°E
Nälkään kuolleiden muistomerkki, Piippola[14]Piippolan kirkkopihalla, Keskustie 3 (karttalinkki kirkkomaalle)Piippola, 25.9641°E1946
Nälkään kuolleiden muistomerkki, Rantsila[15][2]Rantsilan kirkon lähellä, Rantsilanraitti 10Rantsila, 25.6546°E
Pulkkilan taistelussa ja nälkään kuolleiden muistomerkki[16][17]Valkoinen risti Pulkkilan kirkkopihan pohjoisosassa, Pulkkilantie 27Pulkkila, 25.8667°E
Pulkkilan veteraanien muistokivi[18]Vanhan kunnantalon vieressä, Pulkkilantie 25Pulkkila, 25.8664°EEnsio Säisä, Aimo Karjalainen, Heikki Urpelainen ja Niilo Hassinen1991
Punkerinkankaan kirkonpaikka[19]Jylmynkankaantie 2Rantsila, Sipola, 25.837°E
Raivaaja[20]Paavolantie 15Rantsila, 25.6527°EKansalaisopiston ryhmä Martti Väänäsen johdolla1992
Rantsilan vaivaisukko[21]Rantsilan kirkon kellotapulin edessä, Rantsilanraitti 10Rantsila, 25.6549°EIskulehto, ToniToni Iskulehto2012
Sandelsin ratsastajapatsas[22]Rantsilan keskusta, Sandelsintie 3Rantsila, 25.65°EKansalaisopiston ryhmä Martti Väänäsen johdolla1989
Sankarimuistomerkki, Kestilä[23]Kestilän sankarihautausmaa, Kestilänraitti 3Kestilä, 26.2831°EMattila, NiiloNiilo Mattila ja arkkitehti Laitila1955
Sankarimuistomerkki, Piippola[24][25]Piippolan kirkon sankarihautausmaaPiippola, 25.9646°EPaaer, GermundGermund Paaer1921
Sankarimuistomerkki Rukoileva perhe, Pulkkila[26]Pulkkilan kirkon sankarihautausmaa, Pulkkilantie 27Pulkkila, 25.867°ESeppänen, EnsioEnsio Seppänen1965
Sankarimuistomerkki, Rantsila[27][2]Rantsilan kirkon sankarihautausmaa, Rantsilanraitti 10Rantsila, 25.6549°EWirkkala, IlmariIlmari Wirkkala1956
Sotaanlähdön muistokivi[28][29]Kestilä kirkon pysäkäintipaikan länsireunallaKestilä, 26.2822°E1990
Suojeluskunta- ja lotta Svärd talon (1939-1944) muistolaattaPiippolan entisen kunnantalon ulkoseinässä, Keskustie 9Piippola, 25.9617°E
Suomen sodan sotilaiden muistomerkki[30]Rantsilan kirkon kirkkotarha, Rantsilanraitti 10Rantsila, 25.654°E1990
Suomen sota, Pulkkilan taistelun muistomerkki[31]Pulkkilantie 9Pulkkila, 25.8669°EJunttola, OlliOlli Junttola1933
Suomi-neito, juokse![32]Rantsilan urheilukenttä, UrheilutieRantsila, 25.6567°EVäänänen, MarttiMartti Väänänen1995 (jalustan kyltissä)
Taivalkosken evakoiden muistokivi[29]Kirkkopihassa, kiviaidan vieressä, lähes pääovea vastapäätä, Kestilänraitti 3Kestilä, 26.2831°E1926
Talvisotaan lähdön muistomerkki[33]Aleksanterin koulun piha, Rantsilanraitti 5Rantsila, 25.6509°E
Vanhan kirkon muistomerkki[34]Vanha kirkkopuisto, Sandelsintie, Kappelitien risteyksen lähelläRantsila, 25.6427°E
Vapaussodan muistomerkki, Pulkkila[26][35]Pulkkilan kirkon sankarihautausmaa, Pulkkilantie 27Pulkkila, 25.8667°E1922
Vapaussodan ja Talvisodan vainajien yhteinen muistomerkki[36][2][37]Rantsilan kirkon sankarihautausmaa, Rantsilanraitti 10Rantsila, 25.6547°E1921
Vapaussodassa kaatuneiden valkoisten muistopatsas[29][38]Kestilän kirkon pääoven ja maantien välillä, Kestilänraitti 3Kestilä, 26.2836°E1926

Julkisilta paikoilta poistetut ja tuhoutuneet teokset

TeosAiempi sijaintiNykyinen sijaintiTekijäPaljastettuPoistettu/
Tuhoutunut
SyyKuva
Joutsen[39]Rantsilan kirjaston piha, Kunnantie 1, RantsilaEi tiedossaEi tiedossaEi tiedossa
Kirnuaja[40]Rantsilan kirjaston piha, Kunnantie 1, RantsilaEi tiedossaEi tiedossaEi tiedossa
Lehmät[41]Rantsilan kirjaston piha, Kunnantie 1, RantsilaEi tiedossaEi tiedossaEi tiedossa

Lähteet

Viitteet

Aiheesta muualla