Luettelo Helsingin olympiarakennuksista

rakennettu kulttuuriympäristö Helsingissä ja Hämeenlinnassa

Luettelo Helsingin olympiarakennuksista käsittää Helsingin kesäolympialaisia vuonna 1952 varten tehdyt rakennukset, rakenteet ja alueet niillä paikkakunnilla, joissa olympialaisia järjestettiin. Olympiakisojen viralliset kisakaupungit olivat Helsinki ja Hämeenlinna.[1] Jalkapallo-otteluja pelattiin Helsingin ohessa myös Tampereella, Turussa, Lahdessa ja Kotkassa.[2]

Eri puolille kaupunkia pystytettiin myös väliaikaisia huoltorakennelmia, kuten tämä virallisena kisajuomana vuodesta 1928 olleen Coca-Colan välityspaikka kahvilassa Hesperianpuistossa.

Urheiluareenoita ja palvelurakennuksia

Olympialaisten pitkästä valmisteluajasta johtuen Helsingin olympiarakennuksia valmistui 1930-luvulta vuoteen 1952 asti. Ne ovat kaikki varhaisempaa 1930-luvun tai toisen maailmansodan jälkeistä funktionalismia. Olympialaisia varten rakennettiin sekä urheiluareenoita, että erilaisia palvelurakennuksia.[3]

Yhteistä olympiarakennuksille on varhaisen funktionalismin mukainen ajatus suunnittelusta, joka mahdollistaa rakennusten muunneltavuuden erilaisiin käyttötarkoituksiin. Esimerkiksi Tennispalatsi suunniteltiin alun perin vuoden 1940 olympialaisten autojen huoltorakennukseksi, mutta siihen rakennettiin myöhemmin neljä tenniskenttää. Lasipalatsin tapaan rakennus tarkoitettiin tilapäiseksi ja se vuokrattiin myöhemmin autojen ja varaosien myyntitilaksi. Olympialaisissa rakennuksessa pelattiin koripalloa.[4] Nykyisin rakennuksessa on ravintoloita, elokuvateattereita ja Helsingin taidemuseo.

Kolme kisakylää

Kisakyliä oli kolme. Käpylän Koskelantien pohjoispuolista aluetta kutsutaan Olympiakyläksi, jonne ehti valmistua 400 asuntoa ennen talvisodan syttymistä. Koskelantien eteläpuolelle rakennettiin toinen Kisakylä vuosina 1950-1952.

Otaniemen kisakylään majoitettiin Itäblokin urheilijat ja sen ravintolana toimi Servin mökki ja rantasauna (Heikki Sirén, 1951 ja 1952). Naisurheilijat majoitettiin Meilahden sairaanhoito-opistoon (Uno Ullberg, 1940) ja suomalaiset urheilijat asuivat Santahaminan kadettikoulussa (Olavi Sortta, 1941). Olympiakomiteaselvennä virallisine vieraineen majoittui Hotelli Vaakunassa (Erkki Huttunen, 1952).[5] Satakuntatalo toimi osin keskeneräisenä olympialaisten lehdistöhotellina: "Satakunta Press Hotel".[6]

Viljo Revellin ja Keijo Petäjän suunnittelemaan Palacen hotelliin (1952) majoitettiin kutsuvieraat.

Liikennerakennuksia

Turun kasarmin alueelle rakennettiin Lasipalatsi, joka oli lähellä linja-autoasemaa. Siinä toteutuivat funktionalistisen rakennuksen alkuperäiset rakenteelliset, toiminnalliset ja aatteelliset ihanteet, kuten julkisivujen läpinäkyvät lasipinnat, liiketilojen läpikuljettavuus, julkisivuvalaistus ja -väritys, sekä Bio Rexin ja HOK:n suurravintolan tilat sisäväreineen. Lasipalatsi sai nimensä suurista läpinäkyvistä ikkunapinnoista. Valoa ihannoitiin. Näyteikkunoille tuotteitaan kauniisti sommitellen, yrittäjät esittelivät toimintaansa kaupunkilaisille.[7]

Vuonna 1936 avatun Malmin lentokentän kiitoratoja pidennettiin vuonna 1939 seuraavana vuonna järjestettäväksi suunniteltuja kisoja varten. Myös Helsingin lentokenttä Seutulassa avattiin vuonna 1952 tilapäisesti kisaliikenteen käyttöön. Laivaliikenteen palvelurakennus oli Olympiapaviljonki.

Postitaloa korotettiin 1950-luvulla ja sen katolle rakennettiin helikopterikenttä.[8] Postinkuljetukseen vuokrattu helikopteri liikennöi päivittäin lentokentän ja pääpostitalon väliä ja helikopteri lennätti myös yleisöä ja teki mainoslentoja.[9]

Kioskit ja puistot

Kupittaan ruskeaa klinkkerilaattaa käytettiin muun muassa olympiakioskeissa.

Helsinkiin suunniteltiin olympialaisia varten myös kioskeja, julkisia käymälärakennuksia ja esimerkiksi Kisakylän lämpökeskus (Pauli Salomaa, 1950) Käpylään.[10] Helsingin postikonttoreita tukemaan perustettiin 16 tilapäistä postipalvelupaikkaa ja kymmenen viiden neliömetrin suuruista kioskia.[9] Kahvila Ursula perustettiin Kaivopuiston rantaan olympiavuonna.[11] Frenckellin sormeksi (1951) kutsutaan kisojen lipunmyyntipaikkaa Töölön kisahallin lähellä. Hesperianpuistoa kunnostettiin vuonna 1951 olympiakilpailuja silmällä pitäen. Muun muassa rannan hopeapajukäytävää reunustamaan istutettiin perennoja. Muualle maailmalle haluttiin antaa hyvä kuva Helsingistä ulkomaalaisille vieraille lehtimiesten välityksellä.[12]

Maailmanperintökohteeksi?

Arkkitehti Maija Kairamo on ehdottanut Helsingin olympiarakennuksia lisättäväksi Unescon maailmanperintökohteiden luetteloon.[5]

Museovirasto on todennut olympiarakennuksista: "Olympiarakennukset ovat kulttuurihistoriallisesti yhtä merkittäviä kuin esimerkiksi Senaatintorin ympäristö ja Suomenlinna."[13]

Luettelokuvaus

Luettelossa rakennukset on mainittu kronologisessa järjestyksessä valmistumisvuoden mukaan. Alue on rakennuksen sijaintialue, esimerkiksi kaupunginosa ja paikka on rakennuksen tarkempi sijainti. Luettelossa on 48 kohdetta.

Näytä koordinaatit OSM-kartalla
Vie koordinaatit GeoJSON-muodossa

Luettelo

OlympiarakennusKaupunki tai aluePaikkaKartallaSuunnittelijaValmistumisvuosiKuvaWikidata
Westendin tennishalliEspooWestendJarl Eklund1935-1967
Töölön kisahalliTaka-TöölöOlympiastadionin ja Töölön pallokentän lähellä, 24.9255°EAarne Hytönen ja Risto-Veikko Luukkonen1935
Lasipalatsi[14]KamppiMannerheimintien varrella, 24.9367°EViljo Revell, Heimo Riihimäki ja Niilo Kokko1936
TennispalatsiKamppiSalomon­kadun, Fredrikin­kadun, Eteläisen Rautatie­kadun ja Jaakon­kadun välissä, 24.9304°EHelge Lundström1937
Kaurialan kenttäHämeenlinnaBrahenkatu 2, 24.4419°E1938
Helsingin olympiastadionTaka-TöölöEläintarhan liikuntapuisto, 24.9271°EYrjö Lindegren ja Toivo Jäntti1938
SoutustadionTaka-TöölöTaivallahti, 24.9112°EHilding Ekelund1939
Makeis- ja liikennekioski sekä vedenheittolaitos[15]KluuviRautatientorin Mikonkadun puoleinen reuna, 24.9447°EGunnar Taucher ja Väinö Määttä1939
SairaanhoitajaopistoMeilahtiTukholmankatu 10, 24.9022°EUno Ullberg1940
Ruskeasuon ratsastushalliRuskeasuoKeskuspuisto, 24.9104°EMartti Välikangas1940
Laakson ratsastusstadion[16]LaaksoKeskuspuisto, 24.9211°E1940
Helsingin velodromiItä-PasilaKäpylän urheilupuisto, 24.9427°EHilding Ekelund1941
Santahaminan kadettikoulu[17]SantahaminaSaaren pohjoisosa, 25.0546°EOlavi Sortta1941
Helsingin uimastadionTaka-TöölöEläintarha, 24.9309°EJorma Järvi1947
Linnanmäen huvipuisto[18]AlppiharjuTivolikuja 1, 24.9404°E1950
Ahveniston urheilukeskus[19]Hämeenlinna, AhvenistoAhveniston harjun lomassa, järven uimarannan vieressä, 24.4216°EIlmari Niemeläinen ja Olavi Sahlberg1951
Naistentalo (Asuntoyhteistalo)LaaksoMannerheimintie 93, 24.9038°EArkkitehtuuritoimisto Olli ja Eija Saijonmaa1951, 1953
Suomenlinnan lautan paviljonki[20]KaartinkaupunkiKauppatori, 24.9556°EAarne Hytönen ja Risto-Veikko Luukkonen1951
M/S Suomenlinna – Sveaborg (myöh: Suokki)[21]KaartinkaupunkiKauppatoriValtion Metallitehdas Valmet1952
Helsingin lentoasema[22]VantaaLentokenttä, 24.9647°E1952
Talin laukkarata[23]PitäjänmäkiTalin liikuntapuisto, 24.8641°E1952
Keskustoimisto[24]Taka-TöölöToivonkatu - Urheilukatu risteys, 24.9248°E1952
Frenckellin sormi (lipunmyynti)[25]Taka-Töölö, MannerheimintieTöölön raitiovaunuvarikko, halli 1:n edessä, 24.9235°E1952
Julkinen käymälä[26]Taka-Töölö, MäntymäkiOlympiastadionin edustan parkkipaikan vieressä, 24.9288°E1952
Julkinen käymälä (ei käytössä)MeilahtiSeurasaarentien varrella, 24.888°E1952
Otaniemen rantasaunaEspoo, OtaniemiLaajalahden rannalla, 24.8392°EHeikki Siren1951
Servin mökkiEspoo, OtaniemiJämeräntaival 4, 24.8363°EHeikki Siren1952
Otaniemen urheiluhalliEspoo, OtaniemiLaajalahden etelärannalla, 24.8346°EAlvar Aalto1952
Kisapuiston stadioniLahti, KartanoKisapuisto, 25.6506°E1952
Ratinan stadion[27]TampereRatina, 23.7637°EYrjö Lindegren1952
Kupittaan jalkapallostadion (nyk. Veritas)[28]Turku, KupittaaHippoksentie 6, 22.2916°EErik Bryggman1952
Kotkan jalkapallostadion, 26.9394°E
Hakaniementorin kioski[29]SiltasaariHakaniementorin itäreuna, 24.952°EGunnar Taucher ja Lasse Björk1952
Tehtaankadun julkinen käymälä[30]PunavuoriTehtaanpuiston reuna, 24.9368°EO. Moberg ja P. Aalto1952
Kaivopuiston julkinen käymäläKaivopuistoRavintola Kaivohuoneen takana, 24.9552°E1952
OlympiakyläKäpyläKoskelantien pohjoispuolella, 24.9518°EMartti Välikangas ja Hilding Ekelund1952
KisakyläKäpyläKoskelantien eteläpuolella, 24.9522°EPauli Salomaa1952
Kahvila Ursula[31]KaivopuistoEhrenströmintie 3, 24.9609°EIrmeli ja Markus Visanti[5]1952
Olympiapaviljonki ja satamaUllanlinnaEteläsatama, 24.958°EAarne Hytönen ja Risto-Veikko Luukkonen1952
Hotelli VaakunaKeskustaMannerheimintien varrella, 24.9389°EErkki Huttunen1952
Hotelli PalaceEteläsatamaEteläranta 10, 24.9522°EViljo Revell ja Keijo Petäjä1952
Domus Academica C-taloLeppäsuoHietaniemenkatu, 24.9225°EPauli Salomaa1952
Satakuntatalo[6]KamppiLapinrinne 1, 24.9276°EEinari Teräsvirta1952
Otaniemen kisakylä[5]EspooOtaniemi, 24.8378°EHeikki Siren1952
Kisakylän lämpökeskus[10]Käpylä, KisakyläKoskelantie 21, 24.9537°EPauli Salomaa1952
Kumpulan maauimalaKumpulaAllastie 1, 24.9581°ETeuvo Lindfors, Pauli Salomaa ja Osmo Sipari1952
Ulkomaalaisten urheilijoiden telttakylä[32]LauttasaariLauttasaaren leirintäalue, nykyinen Pajalahden puisto, 24.8845°E1952
Ramsinniementie 24, Iltala 2/2, vapaa-ajanrakennus ja sauna[33][34][35]Vuosaari, RamsinniemiRamsinniementie 24, 25.1048°EAlvar Aalto1952

Lähteet

Aiheesta muualla