Lev Poprad

slovakialainen jääkiekkoseura

Lev Poprad oli vuonna 2010 perustettu slovakialainen jääkiekkoseura. Se pelasi kauden 2011–2012 KHL:ssa. Kaudeksi 2012–2013 sen sarjapaikka annettiin Lev Prahalle, joka on kokonaan eri organisaatio. Siirron myötä Lev Popradin toiminta lakkautettiin, ja seura ehti näin ollen pelata vain yhden kauden. Se sijoittui kaudella 2011–2012 KHL:n läntisessä konferenssissa kymmenenneksi, eikä selviytynyt pudotuspeleihin.

Lev Poprad
Perustettu2010
Lakkautettu2012
KaupunkiSlovakia Poprad, Slovakia
KotiareenaZimný Štadión Mesta Poprad
SarjatasoKHL
Värit              

Historia

Seuran alkuvaiheet

Joukkue oli alun perin nimeltään HC Lev Hradec Králové ja se perustettiin Hradec Královéssa, Tšekissä. Sen oli silloin tarkoitus liittyä KHL:ään kaudeksi 2010–2011, jolloin se täytti kaikki vaatimukset, mutta ei saanut Tšekin jääkiekkoliitolta lupaa siihen.[1][2] Sen takia Levin johto päätti siirtää seuran Slovakiaan, Popradiin, jotta saisi luvan osallistua sarjaan jo kaudella 2010–2011. Slovakialaisjoukkuetta ei kuitenkaan enää hyväksytty KHL-liigaan kaudeksi ja Lev jäi sarjan ulkopuolelle.[3][4]

Slovakian jääkiekkoliitolta luvan saamisen jälkeen Lev otettiin toukokuussa 2011 virallisesti mukaan KHL-liigaan seuraavaksi kaudeksi 2011–2012. Toinen Popradin kaupungista oleva joukkue HK ŠKP Poprad jatkoi Slovakian Extraligassa. Lev sijoitettiin KHL:ssä läntisen konferenssin Bobrov-divisioonaan.[3][5]

Kausi 2011–2012

Ján Laco toimi Levin maalivahtina seuran ainoaksi jääneellä KHL-kaudella.

30. kesäkuuta 2011, kaksi kuukautta sen jälkeen, kun Lev otettiin mukaan KHL:ään, se ilmoitti ensimmäisistä viidestä allekirjoitetusta pelaajasopimuksesta. Lopullinen pelaajalista koostui lähinnä tšekkiläisistä ja slovakialaisista pelaajista. Joukkueen päävalmentajana toimi Radim Rulík ja kapteenina Ľuboš Bartečko.[6] Levin runkosarjan oli tarkoitus alkaa 10. syyskuuta 2011 kotiottelulla Avangard Omskia vastaan, mutta koko KHL-kausi 2011–2012 lykkääntyi Lokomotiv Jaroslavlin lento-onnettomuuden takia. Ensimmäisen KHL-ottelunsa Lev pelasi lopulta 12. syyskuuta Metallurg Magnitogorskia vastaan.[7] Ensimmäisen voittonsa joukkue saavutti kuudennessa pelissään, jossa se voitti Riian Dynamon 2–0.[8]

Lev ei päässyt ainoaksi jääneellä KHL-kaudellaan pudotuspeleihin, se sijoittui läntisen konferenssin kymmenenneksi ja koko liigassa sen sijoitus oli 21. Joukkue keräsi 54:ssä pelissä yhtä monta pistettä.[9] Joukkueen paras pistemies oli myös kapteenina toiminut Ľuboš Bartečko, jolle kirjattiin kauden aikana 30 pistettä, joista 16 maalia ja 14 syöttöä. Eniten maaleja joukkueelle teki Tomáš Netík.[10]

Lakkauttaminen

Loppukauden 2011–2012 aikana Lev Popradin omistuksessa tapahtunut muutos nosti epäilyjä siitä, että joukkuetta oltaisiin siirtämässä takaisin Tšekin puolelle. Maaliskuussa 2012 Tšekin jääkiekkoliitto ilmoitti, että se sallii KHL-seuran toimimisen Tšekissä. Lev Poprad lakkautettiin vain yhden pelatun kauden jälkeen. Sen tilalle KHL:ään tuli Lev Praha, joka nimestään huolimatta on täysin erillinen organisaatio.[11]


Tilastot

Joukkueen sisäinen pistepörssi

SijaPelaajaOttelutMaalitSyötötPisteet
1Ľuboš Bartečko56161430
2Tomáš Netík42171128
3Juraj Mikúš44121628

Merkkipaalut

Lähteet