Leena Puotiniemi

suomalainen kestävyysjuoksija

Leena Puotiniemi (o.s. Ahonen, s. 19. maaliskuuta 1976 Helsinki) on suomalainen kestävyysjuoksija. Hän edusti vuoteen 2007 Pakilan Vetoa ja sittemmin IF Länkeniä.[1]

Leena Puotiniemi
Henkilötiedot
Syntynyt19. maaliskuuta 1976 (ikä 48)
Helsinki
AmmattiRuotsin kielen opettaja
Uran tiedot
Aktiivisena2009–2014
LajiKestävyysjuoksu

Puotiniemi alkoi juosta kilpaa vasta 27-vuotiaana, ja viisi vuotta myöhemmin hän alkoi harjoitella ammattimaisesti. Maratonilla Puotiniemi alitti kolmen tunnin rajan vuonna 2009.[2] Hän saavutti Kalevan kisoissa 10 000 metrin juoksussa hopeaa vuonna 2011 ja pronssia 2010. Hän on maratonin Suomen mestari vuodelta 2011, puolimaratonin SM-kilpailuissa hän on ollut toinen 2011 ja kolmas 2010. Puotiniemi edusti Suomea maaottelussa ensimmäisen kerran 2010 sijoittuen 10 000 metrillä viidenneksi.[1] Hänet valittiin Lontoon vuoden 2012 kesäolympialaisten Suomen joukkueeseen,[2] mutta kisoihin valmistautumista haittasi takareiden hamstring-syndrooma.[3] Puotiniemen sijoitus oli lopulta 87. ajalla 2.42.01[4].

Puotiniemi voitti Helsinki City Marathonin vuosina 2010, 2011 ja 2013.[1][5]

Puotiniemi on ammatiltaan ruotsin kielen opettaja.[6]

Henkilökohtaiset ennätykset

Ulkoradat

MatkaAikaPaikkaPäivä
5 000 m17.12,12[1]Mikkeli30. heinäkuuta 2011
10 000 m34.15,72[1]Helsinki9. syyskuuta 2011
Puolimaraton1.14.26[1]Vantaa9. lokakuuta 2011
Maraton2.35.54[1]Berliini25. syyskuuta 2011

Lähteet

Aiheesta muualla