Laura Pyrrö

Wikipediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Laura Liisa Pyrrö (s. 21. heinäkuuta 1978 Luumäki) on suomalainen oopperalaulaja, äänialaltaan sopraano.[1][2]

Henkilöhistoria

muokkaa wikitekstiä

Pyrrö syntyi erikoislääkäri Ilkka Pyrrön ja musiikin ja filosofian maisteri Katriina Pyrrön perheeseen. Hän suoritti yhdysvaltalaisen ylioppilastutkinnon 1996 ja tuli ylioppilaaksi Suomessa 1998.[2] Pyrrö valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksesta vuonna 2007, suorittaen kaikki laulututkintonsa erinomaisin arvosanoin. Hänen opettajinaan ovat toimineet mm. Liisa Linko-Malmio, Ritva Auvinen, Elizabeth Norberg-Schulz ja Marjut Hannula; mestarikursseista mainittakoon Gundula Janowitz, Helena Döse ja Udo Reinemann. Kaudella 2006-2007 Pyrrö osallistui kansainväliselle liedin mestariluokalle Conservatorium van Amsterdamissa Hollannissa. Pyrrö kuuluu vuonna 2011 perustetun Ooppera Artico ry:n perustajajäseniin ja toimii yhdistyksen puheenjohtajana.

Pyrrö on esiintynyt mm. Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla ja Opera Cava -festivaaleilla sekä ulkomailla Dalhallan oopperafestivaaleilla Ruotsissa ja Brasovin oopperassa Romaniassa. Hänen roolejaan ovat olleet mm. Mozartin Taikahuilun Pamina, Bizet’n Carmenin Micaela, Straussin Lepakon Rosalinde, Janácekin Ovelan ketun Kettu ja Poulencin monologiooppera La Voix humaine. Jukka Linkolan Hallin Janne -oopperan kantaesityksessä Pyrrö lauloi naispääroolin Santran[2].

Pyrrön repertuaariin kuuluu oopperan lisäksi liediä, operettia, kirkkomusiikkia, modernia ja barokin ajan musiikkia sekä klassista musikaalia. Pyrrö on myös esiintynyt musiikkiteatterirooleissa mm. Helsingin Kaupunginteatterissa ja Teatteri Imatrassa. Esitetyistä kirkollisista teoksista mainittakoon Bachin kantaatti Jauchzet Gott in allen Landen ja Johannespassio, Rossinin ja Pergolesin Stabat Materit sekä Mozartin c-mollimessu ja motetti Exsultate, jubilate.

Pyrrö on esiintynyt useimpien Suomen kaupunginorkestereiden solistina ja kotimaan lisäksi konsertoinut mm. Ruotsissa, Virossa, Venäjällä, Hollannissa, Unkarissa, Islannissa ja Yhdysvalloissa. Syksyllä 2010 Nova Records julkaisi Pyrrön levyn Oskar Merikannon yksinlauluista. Pyrrö osallistui 2014 musiikkikilpailuun Tähdet, tähdet, jossa hän esitti eri musiikkigenrejä aina Rap-musiikista oopperaan ja heavyrokkiin.

Vuonna 2002 Pyrrö voitti ensimmäisen palkinnon Timo Mustakallio -laulukilpailussa.[3]

Aiheesta muualla

muokkaa wikitekstiä

Navigointivalikko