Laajakulma (televisiosarja)

Laajakulma oli Yleisradion syksystä 1965 kevääseen 1975 asti tuotettu, nuorille suunnattu television kulttuuri-, keskustelu- ja asiaohjelmasarja. Sen keskeisenä tekijänä oli tuottaja ja ohjaaja Vesa Saarinen,[1] ja ohjelmasta sai alkunsa muun muassa Mirja Pyykön toimittajaura. 1965–1966 ohjelman toimittajana oli Ari Valjakka. Kevätkauden 1966 Laajakulman toisena toimittajana ja ohjaajana toimi Erkki Pohjanheimo ennen siirtymistään vakituiseksi toimittajaksi TV1:n Ajanvietetoimituksen leipiin. [2] Ohjelman nuoriin tekijöihin kuuluivat myös sittemmin politiikkaan siirtynyt Ilkka-Christian Björklund ja aikakauslehtien päätoimittajana toiminut Riitta Lindegren.[3][4]

Laajakulman alaotsikoita olivat ”Tunnetko, tiedätkö?” ja ”Välähdyksiä nuorten maailmasta”. Sen tyypillisiä aiheita olivat muun muassa huumeet, kilpailuyhteiskunta, erilaiset koulu- ja opiskeluasiat, nuorisotilat ja muu vapaa-ajan vietto, maaseudun nuoret, varusmiespalvelus, perheongelmat, kirkko, teini- ja opiskelijapolitiikka, sosialististen maiden nuoriso sekä suomalaisnuorten talousongelmat.[5] [6][3]

Suorina lähetyksinä lähetetyissä Laajakulman jaksoissa oli ainakin toisinaan käytössä puhelinpalaute: katsojat saattoivat soittaa mielipiteensä suoraan studioon.[5]

Aluksi Laajakulmaa lähetettiin joka toinen perjantai[4]. Keväällä 1970 ohjelma-aikaa lisättiin niin, että ohjelmaa esitettiin kahdeksan kertaa kuukaudessa: joka toinen viikko tiistaisin ja torstaisin 15 minuuttia, joka toinen viikko torstaisin 15 minuuttia ja perjantaisin puoli tuntia. [6]

1970-luvun alkupuolella Laajakulma seurasi tiiviisti meneillään olevaa siirtymistä kansa- ja oppikouluista peruskouluun. Marraskuussa 1971 ohjelman toimitus osallistui Koulutelevision kanssa aamusta iltaan televisiossa jatkuneeseen peruskoulu-teemapäivään.[7]

Vuonna 1971 Laajakulma oli Katso-lehden lukijaäänestyksessä television 99 ohjelmasta seitsemänneksi vähiten suosittu (sijoitus 93/99). Katsojia sillä oli 552 000.[8]

Lähteet

Aiheesta muualla