Kurt Hamrin

ruotsalainen jalkapalloilija

Kurt Hamrin (19. marraskuuta 1934 Tukholma4. helmikuuta 2024 Firenze[1]) oli ruotsalainen jalkapalloilija, joka pelasi suurimman osan urastaan Italian Serie A:ssa. Kuollessaan hän oli sarjan kaikkien aikojen yhdeksänneksi paras maalintekijä. Lisäksi Hamrin kuului Ruotsin maajoukkueeseen, joka sijoittui toiseksi vuoden 1958 MM-kilpailuissa. Ruotsin maajoukkueessa hän pelasi vuosien 1953 ja 1965 välillä 32 maaottelua ja teki 17 maalia.

Kurt Hamrin juhlii Länsi-Saksaa vastaan tekemäänsä maalia vuoden 1958 MM-kilpailuissa.

Ura

Hamrin aloitti uransa AIK:ssa, josta hän siirtyi vuonna 1956 Juventukseen. Torinolaisseurassa hän pelasi yhden kauden, jonka jälkeen hän siirtyi Padovan kautta Fiorentinaan. Laitahyökkääjänä pelannut Hamrin pelasi Firenzessä vuosien 1958 ja 1967 välillä 289 Serie A:n ottelua, joissa syntyi 150 maalia.[2] Seurassa Hamrin voitti Italian cupin kaksi kertaa sekä Cup-voittajien cupin kerran. Fiorentinasta hän siirtyi AC Milaniin, jossa pelaamiensa kahden kauden aikana hän oli voittamassa Italian mestaruutta, Euroopan Cupia ja seurajoukkueiden maailmanmestaruutta. Hamrin päätti uransa 37-vuotiaana Napolissa. Hän vietti eläkepäivänsä Firenzessä.

Lähteet

Aiheesta muualla

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.