Kollywood

Intian tamilinkielinen elokuvateollisuus
Tämä artikkeli kertoo tamilinkielisestä elokuvateollisuudesta. Joskus termillä Kollywood viitataan myös Nepalin elokuvateollisuuteen.

Kollywood eli tamilinkielinen elokuvateollisuus on Intian Tamil Nadun pääkaupunkiin Chennaihin keskittyvä elokuvateollisuus. Useimmat elokuvastudiot sijaitsevat Kodambakkamin kaupunginosassa, mistä tulee nimi Kollywood.[1]

Historia

Ensimmäinen tamilinkielinen mykkäelokuva oli Keechaka Vadham, jonka teki R. Nataraja Mudaliar vuonna 1917 ja se esitettiin ensimmäisen kerran tammikuussa 1918.[2] Ensimmäinen puhuttu elokuva oli tamilin- ja telugunkielinen Kalidas, joka sai ensi-iltansa 31. lokakuuta 1931,[3] vain seitsemän kuukautta Intian ensimmäisen puhutun elokuvan Alam Aran ilmestymisen jälkeen. Seuraavana vuonna ilmestynyt Kalava oli ensimmäinen kokonaan tamilinkielinen täyspitkä elokuva.

Elokuvakoulut

Chennaissa sijaitseva M.G.R. Government Film and Television Training Institute oli ensimmäinen elokuvakoulu Etelä-Intiassa. Instituutti kuuluu myös koko Intian vanhimpiin elokuvakouluihin.[4]

Katso myös

Lähteet

Kirjallisuutta

  • Nuotio, HT: ”Kollywoodista kotikatsomoihin – tamilit tulevat!” Filmihullu 4/2020.

Aiheesta muualla

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.