Kfar Truman

Kfar Truman (hepr. ‏כפר טרומן‎) on mošav Israelin Keski-Israelin hallintoalueella. Sen asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 901 ja nimensä se on saanut Yhdysvaltojen presidentti Harry S. Trumanin mukaan.

Kfar Truman

Kfar Truman

Koordinaatit: , 34°55′20″E

ValtioIsrael
HallintoalueKeski-Israel
Väkiluku (2018)901


















Maantiede

Paikallinen sotamuistomerkki.

Kfar Truman sijaitsee Israelin rannikkotasangolla jonkin matkaa Lodin kaupungista kaakkoon.[1]

Historia

Kfar Truman perustettiin vuonna 1949. Sen ensimmäiset asukkaat olivat juutalaisia siirtolaisia Puolasta.[1] Alun perin paikkaa kutsuttiin nimellä Bnei Harel Israelin asevoimien Harel -divisioonan mukaan, jonka riveissä paikan perustajia oli taistellut. Myöhemmin paikka sai kuitenkin uuden nimen Kfar Truman Yhdysvaltain presidentti Harry S. Trumanin mukaan, jota pidettiin Israelin liittolaisena.[2]

Väestö

Kfar Trumanin asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 901.[3] Vuonna 2002 vastaava lukema oli 483 ja vuonna 1968 251.[1]

Lähteet