Kevytyrittäjyys
Kevytyrittäjä on ammatinharjoittaja, jolla ei ole omaa yritystä. Kevytyrittäjä hankkii itselleen asiakkaat ja toteuttaa saamansa tilaukset, mutta teettää yrityksen laskutuksen ja kirjanpidon alan palveluyrityksellä, laskutuspalvelulla.[1]
Laskutuspalveluiden palvelumaksut vaihtelevat noin 2-8 prosentin välillä laskutettavasta summasta laskettuna.[2]
Kevytyrittäjyys on uusi tapa työllistää itsensä ja keino hankkia lisäansioita.[1]
Kevytyrittäjyyden sijoittuminen palkansaaja-yrittäjä -akselille riippuu tarkastelukulmasta. Palkansaajia kevytyrittäjät ovat verotuksen, vakuutuksen ja kirjanpitovelvollisuuden näkökulmasta, mutta yrittäjiä työttömyysturvan näkökulmasta. Esimerkiksi verotuksessa kevytyrittäjän asema on epäselvä.[1]
Syyskuussa 2018 Uusi työ ry raportoi Suomessa olevan yli 100 000 kevytyrittäjää.[3]
Kevytyrittäjien määrä on sittemmin kasvanut. Vuoden 2021 lopussa pelkästään Uusi työ ry:n jäsenyrityksillä oli 217 000 käyttäjää.[4]
Asema
Työllisyys
Lainsäädännössä kevytyrittäjyys-termiä ei tunneta[5] vaan muussa kuin virka- tai työsuhteessa työllistyviä kutsutaan joko itsensä työllistäjiksi tai muussa omassa työssä työllistyväksi[6].
Kevytyrittäjä on työoikeudellisesta näkökulmasta yrittäjä, jos hän tekee ansiotyötä olematta työsopimuslain tarkoittamassa työsuhteessa.[5]
Itsensä työllistäjä maksaa itse työttömyysvakuutus- ja sairausvakuutusmaksunsa ja eläkkeensä ja ottaa itselleen tapaturmavakuutuksen.[6] Jos laskutusyrittäjällä ei ole y-tunnusta, hän ei voi tehdä muun muassa alv-vähennyksiä verotuksessa.[5][7]
Verotus
Verotuksessa kevytyrittäjää voidaan kohdella palkansaajana, vaikka hänet työ- ja sosiaalivakuutuksessa katsottaisiinkin yrittäjäksi. Tällöin laskutuspalvelu ja laskutusyrittäjä ovat sopineet muodollisesta työsuhteesta ja laskutuspalvelun yrittäjälle maksama suorituslaji on palkkaa.
Jos työsuhteesta ei ole[4] sovittu, on suorituslaji työkorvausta.[8]