KAJ (yhtye)
KAJ on suomenruotsalainen musiikki- ja viihderyhmä Pohjanmaan Vöyriltä. Sen teknotyylinen huumorimusiikki perustuu suomenruotsin Vöyrin murteeseen, jota useimpien ruotsinkielistenkin on vaikea ymmärtää[1].
Yhtyeen kolme jäsentä ovat Kevin Holmström, Axel Åhman ja Jakob Norrgård, joiden etunimistä yhtyeen nimi tulee.
Yhtye perustettiin vuonna 2009. Vuonna 2014 heidän laulunsa ”Jåo nåo e ja jåo YOLO ja nåo” valittiin vuoden suomenruotsalaiseksi radiokappaleeksi[2] ja vuonna 2015 heidät valittiin vuoden pohjalaisiksi[3].Musiikkiprojektien ja useiden konserttien lisäksi heillä on ollut 24 esityskertaa saanut show Wasa Teaterissa[4] ja vuonna 2014 he tekivät joulukalenteriohjelman Yle X3M -radiokanavalle[5].
Syksyllä 2018 saa ensi-iltansa KAJ-yhtyeen ja Wasa Teaterin yhteistuotantona tekemä musikaali Gambämark, jonka ohjaa teatterin aiempi johtaja Ann-Luise Bertell. Sitä esitetään teatterin remontin vuoksi entisessä elokuvateatteri Ritzissä.[6]
KAJ on julkaissut kolme albumia. Ne on tuottanut vaasalainen Janne Hyöty, joka tunnetaan myös yhtenä Suomen tuotteliaimmista euroviisukarsintakappaleiden säveltäjistä.[1] KAJ:n musiikkivideot ovat saaneet YouTubessa satoja tuhansia katselukertoja[4].
Diskografia
Albumit
- 2012: Professionella Pjasalappar
- 2014: Lokalproducerat Pjas
- 2016: Kom ti byin
- 2018: Gambämark
- 2020: KAJ 10 (live)
- 2021: Botnia Paradise[7]
Singlet
- 2013: Heimani i skick
- 2014: Jåo nåo e ja jåo YOLO ja nåo
- 2015: Pa to ta na kako?
- 2016: TACO HEJ (me. GU$TA)
- 2017 – Paavos Barkbrö (live)
- 2019 – TEXT-TV
- 2019 – Vems pojk e do?[8]