Julia Kykkänen

suomalainen mäkihyppääjä.

Julia Kykkänen (s. 17. huhtikuuta 1994 Lahti) on suomalainen mäkihyppääjä. Kaudesta 2007–2008 lähtien hän on kilpaillut Suomen maajoukkueessa mäkihypyn Continental Cupissa ja maailmancupissa. Hän osallistui ensimmäisenä suomalaisena naisena mäkihypyn arvokilpailuihin kilpaillessaan nuorten MM-kisoissa vuonna 2008.[1]

Julia Kykkänen
Julia Kykkänen Seefeldin MM-kilpailuissa vuonna 2019.
Julia Kykkänen Seefeldin MM-kilpailuissa vuonna 2019.
Henkilötiedot
Syntynyt17. huhtikuuta 1994 (ikä 30)
Lahti, Suomi
Mäkihyppääjä
Pituus168 cm
SeuraHelsingin Mäkihyppääjät
SuksimerkkiSporten
Maailmancup
Kaudet2011–
Palkintokorokkeella2
Naisten Continental Cup
Kaudet2007–

Kykkänen saavutti ensimmäiset Continental Cup -pisteensä joulukuussa 2007 Norjan Notoddenissa.[2] Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran oltuaan samalla paikkakunnalla kuudes joulukuussa 2010. Ensimmäisen palkintosijansa hän saavutti oltuaan kolmas Lillehammerissa syyskuussa 2012. Ensimmäisen voittonsa hän saavutti Örnsköldvikissä maaliskuussa 2013.[3]

Kykkänen sijoittui 14:nneksi kaikkien aikojen ensimmäisessä naisten maailmancupin kilpailussa Lillehammerissa joulukuussa 2011.[4] Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran oltuaan kymmenes Tšaikovskissa 4. tammikuuta 2014. Palkintokorokkeelle Kykkänen on sijoittunut kaksi kertaa, molemmat kolmansia sijoja Hinzenbachista 2. helmikuuta 2014 ja Falunista 15. maaliskuuta 2014. Maailmancup-kauden 2013–2014 kokonaispisteissä hän oli yhdeksäs.[3]

Ensimmäisissä aikuisten arvokilpailuissa Liberecissä 2009 hän sijoittui 26. sijalle. Oslossa 2011 hän oli seitsemästoista ja Val di Fiemmen MM-kilpailuissa 2013 kymmenes. Sotšin olympialaisissa 2014 hän oli seitsemästoista ja Falunin MM-kilpailuissa 2015 23:s.[3] Falunissa sekajoukkuemäessä hän hyppäsi yhdessä Susanna Forsströmin, Janne Ahosen ja Jarkko Määtän kanssa sijoittuen sijalle 10.[5] Lahden MM-kilpailuissa 2017 hän oli 19:s ja Pyeongchangin 2018 olympialaisissa 23:s. Seefeldin MM-kilpailuissa 2019 hän karsiutui kilpailusta. Oberstdorfin MM-kilpailuissa 2021 hän sijoittui normaalimäessä 29:nneksi[3] ja suurmäessä 21:nneksi.[6] Pekingin olympialaisissa 2022 hän sijoittui normaalimäessä 27:nneksi. Planican MM-kilpailuissa 2023 hän oli suurmäessä 28:s, karsiutui normaalimäen kilpailusta ja oli sekajoukkuemäessä kuudes.[3]

Kykkänen sai Predazzon Universiadeissa 2013 hopeaa sekajoukkuekilpailussa Sami Niemen kanssa.[3]

Vuonna 2011 Kykkänen voitti kultaa Lapualla järjestetyissä kaikkien aikojen ensimmäisissä naisten SM-kisoissa.[7]

Kykkänen edustaa Helsingin Mäkihyppääjiä[8] ja aikaisemmin hän on edustanut KL SkiJumping Teamia[9], Lahden Hiihtoseuraa[10] ja Ounasvaaran Hiihtoseuraa[11]. Häntä valmentaa Toni Nieminen. Vuoteen 2018 asti häntä valmensi isänsä Kimmo Kykkänen, joka oli myös Suomen hiihtoliiton naisten mäkihyppyryhmän valmentaja.[2][12]

Kykkänen aloitti mäkihypyn jo kolmevuotiaana. Mäkihypyn lisäksi hän on pelannut jalkapalloa FC Reippaan juniorijoukkueessa.[13]

Menestys maailmancupissa

Kausi123456789101112131415161718PisteetSijoitus
11–12NOR
14
GER
31
GER
31
ITA
15
ITA
19
AUT
32
AUT
15
SLO
32
SLO
24
JPN
25
JPN
26
JPN
38
NOR
38
-----8029.
12–13NOR
22
RUS
20
RUS
17
AUT
22
GER
 
GER
 
GER
 
GER
 
JPN
 
JPN
 
JPN
 
JPN
 
SLO
36
SLO
 
NOR
27
NOR
 
--4737.
13–14NOR
39
GER
35
GER
13
RUS
13
RUS
10
JPN
7
JPN
19
JPN
10
JPN
6
SLO
 
SLO
 
AUT
8
AUT
3
ROM
6
ROM
12
NOR
13
SWE
3
SLO
16
4299.
14–15NOR
24
JPN
32
JPN
15
JPN
22
GER
 
GER
 
AUT
 
AUT
 
ROM
 
ROM
 
SLO
 
SLO
 
NOR
 
-----

[3]

Kykkäsen sijoitukset

Olympiakisat

MM-kilpailut

Lähteet

Viitteet

Aiheesta muualla