Jukka Harju

suomalainen poliitikko

Jukka Harju (s. 1975) on Radion Sinfoniaorkesterin soolokäyrätorvensoittaja. Harju opettaa myös Sibelius-Akatemiassa sekä Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja esiintyy säännöllisesti kamarimuusikkona ja solistina.

Kokkolasta kotoisin oleva Harju vaihtoi pianon käyrätorveen yhdeksänvuotiaana 1984 ja esiintyi jo kaksi vuotta myöhemmin Irlannin radio-orkesterin solistina EBU:n Nuorten solistien konsertissa Dublinissa. Hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa ensin nuoriso-osastolla ja sitten Kalervo Kulmalan johdolla, sekä Wienissä Roland Bergerin johdolla.[1][2]

Jukka Harju on toiminut RSO:n soolokäyrätorvensoittajana vuodesta 2008. Hän on lisäksi toiminut äänenjohtajana Claudio Abbadon johtamassa Gustav Mahler -orkesterissa, EU:n nuoriso-orkesterissa, Ranskan radion orkesterissa sekä Tukholman sinfoniaorkestereissa.[3] Hän kuuluu myös The Golden Horns -käyrätorvikvartettiin.[4] Harju on kantaesittänyt useita uusia teoksia, mm. tilaamansa Osmo Tapio Räihälän käyrätorvikonserton.[5]

Harju on toiminut myös ohjaajana, leikkaajana ja kuvaajana Ylen video- ja tv-tuotannoissa.[2]

Lähteet