Juha Rehula

suomalainen poliitikko

Juha Tapani Rehula (s. 3. kesäkuuta 1963 Hollola) on suomalainen poliitikko, joka toimi keskustan kansanedustajana vuosina 1996–2019 ja oli Sipilän hallituksen perhe- ja peruspalveluministerinä vuosina 2015–2017. Hän oli Vanhasen II hallituksen ja Kiviniemen hallituksen sosiaali- ja terveysministeri vuosina 2010–2011.

Juha Rehula
Rehula Suomi-areena-tapahtumassa heinäkuussa 2009.
Rehula Suomi-areena-tapahtumassa heinäkuussa 2009.
Suomen perhe- ja peruspalveluministeri
Sipilän hallitus
29.5.2015–10.7.2017
EdeltäjäSusanna Huovinen
SeuraajaAnnika Saarikko
Suomen sosiaali- ja terveysministeri
Vanhasen II hallitus
24.5.2010–22.6.2010
Kiviniemen hallitus
22.6.2010–22.6.2011
EdeltäjäLiisa Hyssälä
SeuraajaPaula Risikko
Kansanedustaja
19.11.1996–16.4.2019
Ryhmä/puolueKeskustan eduskuntaryhmä
VaalipiiriHämeen vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt3. kesäkuuta 1963 (ikä 61)
Hollola
PuolisoJohanna Marika Rehula
(1994–)
Tiedot
PuolueSuomen Keskusta
Koulutussosionomi (1990)
Sotilaspalvelus
Palvelusmaa(t)Suomi
Sotilasarvokapteeni

Ura

Rehula valmistui ylioppilasmerkonomiksi Lahden kauppaoppilaitoksesta vuonna 1986 ja sosionomiksi Tampereen yliopistosta vuonna 1990.[1]

Ennen eduskuntauraa hän työskenteli Valkealan vs. kunnankamreerina (1990–1991), omalla toiminimellään (1992–1994), Pukkilan vs. kunnansihteerinä (1995–1996) ja Padasjoen hallintojohtajana (1996–1999).[1]

Helmikuussa 2020 Rehula valittiin Pukkilan vs. kunnanjohtajaksi.[2] Lokakuussa 2021 hän ilmoitti eroavansa virastaan.[3] Helmikuussa 2024 Rehula valittiin Padasjoen kunnanjohtajan virkaan. Ennen vakinaiseen virkaan valitsemista hän hoiti kunnanjohtajan tehtävää määräaikaisena elokuusta 2023 alkaen.[4][5]

Politiikka

Rehula on ollut Hollolan kunnanvaltuuston jäsen vuodesta 1985 ja puheenjohtaja vuosina 1997–1998 sekä 2001–2010. Eduskuntaan hän nousi ensimmäisen kerran varasijalta Hämeen läänin eteläisestä vaalipiiristä marraskuussa 1996, kun Sirkka-Liisa Anttila valittiin Euroopan parlamentin jäseneksi.[1][6]

Vuosina 2006–2010 Rehula oli keskustan eduskuntaryhmän toinen varapuheenjohtaja.[1] Hänet valittiin tehtävään arvalla hänen ja Kyösti Karjulan saamien äänien mentyä varsinaisessa äänestyksessä tasan.[7] Rehula toimi vuosina 2007–2010 eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajana. Hän palasi valiokunnan johtoon ministerikautensa jälkeen kesäkuussa 2011.[1]

Suomen Keskustassa Rehula oli vuosina 1991–1994 ja 2010–2012 puoluevaltuuskunnan ja vuosina 1995–2000 puoluehallituksen jäsen. Vuosina 1994–2000 hän oli Päijät-Hämeen piirin puheenjohtaja.[1]

Toukokuussa 2010 Rehula aloitti Vanhasen II hallituksen sosiaali- ja terveysministerinä edeltäjänsä Liisa Hyssälän tultua nimitetyksi Kelan pääjohtajaksi.[8] Hän jatkoi tehtävässä Kiviniemen hallituksessa kesäkuuhun 2011.[9]

Vuodesta 2012 Rehula on ollut yksi puolueen kolmesta varapuheenjohtajasta.[1]

Rehula putosi eduskunnasta vuoden 2019 eduskuntavaaleissa ja tuli valituksi varasijalle.[10] Myös vuoden 2023 eduskuntavaaleissa hän tuli valituksi varasijalle.[11]

Juha Rehulan henkilökohtaiset äänimäärät eduskuntavaaleissa
vaalivuosiäänimäärä% Hämeen vaalipiirin äänistä
19911 3970,80
19952 0431,14
19993 4522,08
20035 4282,84
20074 5492,41
20115 5502,74
20156 4293,18
20193 3271,62
20232 6321,27
Lähteet: [12][13][14][15][16][17][18][19][20]

Yksityiselämä

Rehula on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta. Hän on raviurheilun ja curlingin ystävä.[21]

Vuosina 1998–2007 Rehula oli Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:n puheenjohtaja ja vaikutti vuosina 1998–2006 Lahden hevosystäväin seuran johtokunnassa.[1] Vuodesta 2018 alkaen hän on toiminut Suomen Hippoksen hallituksen puheenjohtajana.[22]

Sotilasarvoltaan Rehula on kapteeni (2011).[1]

Lähteet

Aiheesta muualla

Edeltäjä:
Susanna Huovinen
Suomen perhe- ja peruspalveluministeri
20152017
Seuraaja:
Annika Saarikko