Juha Ahvio
Juha Ahvio (s. 1968[1]) on konservatiivista kristillisyyttä edustavan Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja[2] ja poliittis-uskonnollisista aiheista kirjoittava kirjailija. Hän on myös oikeistokonservatiivisen Oikean Median blogisti.[3] Ahvio on koulutukseltaan teologian tohtori (2005) ja hän on myös Helsingin yliopiston dogmatiikan dosentti.[4]
Näkemyksiä
Ahviota on luonnehdittu arvokonservatiiviksi. Hän on kertonut, ettei hänen mielestään ihmisen toiminnalla ole osaa ilmastonmuutoksessa.[5][6] Ahvio on kirjoittanut useita maahanmuuttoa, vasemmistolaisuutta, vihreää aatetta, tasa-arvoista avioliittolakia ja vihapuhekäsitettä voimakkaasti kritisoivia kirjoja. Hän on myös 1990-luvulta asti julkaissut muita poliittisia ja uskonnollisia aiheita käsitteleviä äänitteitä.[7] Ahvio on myös kritisoinut suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa väittämällä, että "Hyvinvointivaltioyhteiskunta passivoi ja luo riippuvuutta. Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on myös käytännössä tuhonnut perinteisen perheen ja paikalliset yhteisöt yhteiskunnan perusyksikköinä.".[8]
Arvioita
Politiikan tutkija Jiri Nieminen on analysoinut Ahvion kirjoituksia ja esittää Ahvion edustavan mielipiteiltään Yhdysvaltain kristillistä oikeistoa sekä arvostelee Ahviota myös salaliittoteorioiden levittämisestä.[9] Professori Risto Saarisen mukaan "Ahvio yhdistää siekailematta perussuomalaisen etnosentristisen kansallismielisyyden ja konservatiivisen kristillisyyden".[10]
Teokset
- Nykyisen amerikkalaisen tunnustuksellisen reformoidun uskon puolustuksen (apologetiikan) teologinen tieto-oppi. Väitöskirja. Helsingin yliopisto, 2005.
- Kristuksen kuninkuus ja uuden maailman eetos: reformoidun teologian historia Amerikassa 1600-luvulta nykypäivään. Luther-Agricola-seura, 2006 (Helsingin yliopiston systemaattisen teologian laitoksen julkaisuja, ISSN 0359-3649, 20.). ISBN 951-9047-96-4. ISBN 978-951-9047-96-6.
- Modernin evankelikaalisen teologian epistemologia, teoksessa Reformoitu Raamattu: Näkökulmia evankelikalismin teologiaan, toim. Timo Eskola. Suomen teologinen instituutti, 2007. ISBN 978-952-9857-19-7.
- Heidelbergin katekismus: Historiallinen ja teologinen johdanto reformoituun uskonoppiin sekä katekismuksen tekstin käännös. Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 2009 (Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja, ISSN 0356-9349, 262.) ISBN 978-952-9791-76-7.
- Minne menet, Suomi?. Kuva ja sana, 2011. ISBN 978-951-585-247-2.
- Minne menet, Suomen Siion?. Kuva ja Sana, 2012. ISBN 978-951-585-264-9.
- Sukupuolineutraali avioliitto - miksi ei?: seksuaalinen tasa-arvo, sukupuolineutraali avioliitto ja Raamattu. Kuva ja Sana, 2012. ISBN 978-951-585-261-8.
- Miten tähän on tultu?: seksuaalivallankumouksen kulttuurimarxilaiset juuret. Kuva ja Sana, 2013. ISBN 978-951-585-278-6.
- Avioliitto ja perhe: Jumalan paras ihmiselle. Kuva ja sana, 2013. ISBN 978-951-585-283-0.
- Venäjän karhu heräsi: herääkö Suomi? Kuva ja Sana, 2014. ISBN 978-951-585-295-3.
- Johdatus Raamatun syntyhistoriaan. Osa 1. Kuva ja Sana 2015. ISBN 978-951-585-313-4.
- Johdatus Raamatun syntyhistoriaan. Osa 2. Kuva ja Sana 2018. ISBN 978-951-585-345-5.
- Eurooppa ja Suomi islamisoituvat. Kuva ja Sana, 2015. ISBN 978-951-585-302-8.
- Avoimet rajat ja maahanmuutto: Euroopan ja Suomen itsemurha?. Kuva ja Sana, 2016. ISBN 978-951-585-319-6.
- Koraanin Allah vai Raamatun Jumala?, Juha Ahvio ja Timo Keskitalo. Kuva ja Sana, 2016. ISBN 978-951-585-324-0
- Vaarallinen vihreä valhe. Kuva ja Sana, 2017. ISBN 978-951-585-333-2
- Sananvapaus uhattuna Suomessa: vihapuhe, ihmisoikeudet ja media. Kuva ja Sana 2018. ISBN 978-951-585-351-6
- Kristittynä Suomessa: miten olla, elää ja toimia?. Kuva ja Sana 2019. ISBN 978-951-585-355-4
- Koronavirus, globalismi ja pedon merkki. Kuva ja Sana 2020. 978-951-585-358-5
- Black Lives Matter, Vale valkoisesta Jeesuksesta ja Elokapina. Kuva ja Sana 2020. ISBN 978-951-585-360-8.
- Johdatus kristilliseen dogmatiikkaan. Kuva ja Sana 2022. ISBN 978-951-585-363-9.