Jori A. Kopponen

Jori A. Kopponen (s. 1975) on suomalainen entinen taikuri, joka on esiintynyt televisiossa ja tapahtumissa.

Ura

Taikurina

Kopponen käytti esityksissään arkisia ja välillä jopa hengenvaarallisia välineitä: ladattuja revolvereita ja palavia savukkeita. Hän esitti ohjelmistossaan komiikan lisäksi muun muassa venäläisen ruletin kolmella aseella. Kuuluisin Kopposen tempuista on savukkeensyöntinumero, jossa hän ensin esitti yhden ja useamman palavan savukkeen nielemistempun kunnes show päättyi temppuun, jossa hän näytti nielevän askin palavia savukkeita. Tempun kehitti ja teki tunnetuksi yhdysvaltalainen taikuri Tom Mullica, ja sitä esittää muutama kymmenen taikuria ympäri maailmaa.lähde?

Kopponen teki tiivistä yhteistyötä moottorisahajonglööri Juha Kurvisen kanssa yhteisessä Kopponen & Kurvinen Show’ssa. Omien esiintymisiensä lisäksi Kopponen esiintyi Raumanmeren juhannus -festivaalilla. Tapahtumassa Kopponen rikkoi tolpassa seisomisen virallisen maailmanennätyksen sekä vapautui pakkopaidasta ja räjähteillä lastatusta autosta.

Televisiossa

Televisiossa Kopponen on esiintynyt muun muassa viihdeohjelmissa Tuomas & Juuso Experience, Ruben & Joonas, HUIPS, Huomenta Suomen Ihana aamu, Hupiklubi, Älä katso ja Katso pois. Lokakuussa 2013 Kopponen voitti Julkkis Big Brother -ohjelman.[1]

Yksityiselämä

Kopponen oli kihloissa stand up -koomikko Krisse Salmisen kanssa, mutta avoliitto päättyi eroon vuonna 2007.[2] Heillä on yhteinen poika. Sittemmin Kopponen oli naimisissa parturi-kampaaja Kirsikka Kopposen kanssa, ja heillä on yksi yhteinen lapsi. Kopponen avioitui toisen kerran vuoden 2019 tammikuussa Milla-etunimisen naisen kanssa.[3]

Kopponen sai vuonna 2011 kuuden kuukauden ehdollisen vankeustuomion, jonka syynä oli ekstaasipillereiden käyttö, hallussapito, niiden luovuttaminen ja myyminen sekä törkeä rattijuopumus.[4]

Nykyisin Kopponen on lopettanut taikurin hommat ja toimii isännöitsijänä.[5][6]

Vuoden 2021 kunnallisvaaleissa Kopponen valittiin Hyvinkään kaupunginvaltuustoon perussuomalaisten ehdokkaana 77 äänellä[7].

Vuoden 2022 aluevaaleissa Kopponen oli ehdokkaana niin ikään perussuomalaisten listalla Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella[8]. Hän sai 85 ääntä eikä tullut valituksi.[9].

Lähteet