Johann Strauss vanhempi

Johann Strauss vanhempi (14. maaliskuuta 1804 Wien25. syyskuuta 1849 Wien) oli itävaltalainen säveltäjä ja kapellimestari, joka tunnetaan parhaiten valsseistaan.

Johann Strauss vanhempi
Henkilötiedot
Syntynyt14. maaliskuuta 1804
Wien
Kuollut25. syyskuuta 1849 (45 vuotta)
Wien
Ammattisäveltäjä
PuolisoMaria Anna Streim
LapsetJohann Strauss nuorempi
Josef Strauss
Eduard Strauss
Muusikko
Aktiivisena1825-1849
Tyylilajitromantiikka
Merkittävät teoksetRadetzky-marssi
Lorelei Rheinklänge (valssi)
SoittimetalttoviuluView and modify data on Wikidata
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Straussin tunnetuin teos, "Radetzky-marssi".

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Strauss opiskeli aluksi kirjansitojaksi, mutta oli jo varhain myös taitava viulisti. Vuonna 1825 hän perusti oman orkesterin, joka keskittyi valssien ynnä muun tanssimusiikin esittämiseen. Orkesteri menestyi erinomaisesti, osittain Straussin itsensä säveltämän tanssimusiikin ansiosta. Wienin lisäksi orkesteri esiintyi monissa muissakin Euroopan kaupungeissa. Strauss kohtasi kuitenkin kovaa kilpailua toisen wieniläisen valssisäveltäjän Joseph Lannerin taholta.[1]

Straussilla oli vaimonsa Maria Anna Streimin kanssa kolme poikaa ja kaksi tytärtä. Strauss vaati poikiaan pysymään poissa musiikkialalta. Johann Strauss nuorempi, Josef Strauss ja Eduard Strauss jatkoivat kuitenkin isänsä työtä valssien ja muun tanssimusiikin säveltäjänä[2] – Johann Strauss nuorempi jopa ylitti isänsä saavutukset.[3]

Pitkät konserttikiertueet johtivat siihen, että Strauss oli harvoin kotona. Lisäksi hänellä oli rakastajatar ja tämän kanssa seitsemän lasta.[1] Niinpä hänen avioliittonsa päätyikin eroon, mikä oli tuohon aikaan suuri skandaali.

Strauss kuoli tulirokkoon.[1] Hänet haudattiin kilpailijansa Joseph Lannerin viereen.

Johann Strauss vanhemman tuotantoon kuuluu muun muassa 152 valssia, 32 katrillia, 13 polkkaa ja 18 marssia.lähde? Hänen tunnetuin teoksensa lienee ”Radetzky-marssi”, joka on sävelletty vuonna 1848 itävaltalaisen sotamarsalkka Joseph Radetzkyn kunniaksi.[1]

Lähteet

Aiheesta muualla