Jitzhak Rabin
Jitzhak Rabin (hepr. יצחק רבין 
kuuntele ääntämys (ohje); 1. maaliskuuta 1922 Jerusalem – 4. marraskuuta 1995[2] Tel Aviv) oli israelilainen kenraali ja poliitikko, joka toimi Israelin pääministerinä vuosina 1974–1977 ja 1992–1995. Hän oli myös Israelin puolustusvoimien komentaja vuosina 1964–1968 sekä puolustusministeri vuosina 1984–1990 ja 1992–1995. Hän sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1994 yhdessä ulkoministeri Shimon Peresin ja palestiinalaisjohtaja Jasser Arafatin kanssa Oslon rauhanprosessiin liittyneistä rauhanpyrkimyksistä. Israelilainen äärioikeistolainen Jigal Amir murhasi Rabinin 4. marraskuuta 1995.
| Jitzhak Rabin | |
|---|---|
| יִצְחָק רַבִּין | |
.jpg) Jitzhak Rabin vuonna 1994. | |
| Israelin 5. pääministeri | |
| Presidentti | Chaim Herzog Ezer Weizman |
| Edeltäjä | Jitzhak Shamir |
| Seuraaja | Shimon Peres |
| Presidentti | Efraim Katzir |
| Edeltäjä | Golda Meir |
| Seuraaja | Menachem Begin |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1. maaliskuuta 1922 Jerusalem, Palestiinan brittiläinen mandaatti |
| Kuollut | 4. marraskuuta 1995 (73 vuotta) Tel Aviv, Israel |
| Ammatti | sotilas |
| Puoliso | Leah Rabin[1] |
| Tiedot | |
| Puolue | Työväenpuolue |
| Uskonto | Juutalaisuus |
| Kunnianosoitukset |  Nobelin rauhanpalkinto (1994) |
 Nimikirjoitus | |
| Sotilaspalvelus | |
| Taistelut ja sodat | Israelin itsenäisyyssota Kuuden päivän sota |
Nuoruus ja sotilasura
Rabin syntyi Jerusalemissa silloisessa Palestiinan brittiläisessä mandaatissa. Venäjänjuutalaisten emigranttien poikana hän oli sabra eli Palestiinassa syntynyt juutalainen ennen Israelin itsenäisyyttä. Hän opiskeli maataloutta ja valmistui vuonna 1940. Hän liitty vuonna 1941 kibbutzilla sionististen Haganah-joukkojen Palmah-prikaatiin. Joukoissa yhdistettiin sotilaskoulutusta maataloustyöhön.
Israelin itsenäistymisen jälkeisen sodan aikana Rabin johti Jerusalemin puolustusta ja taisteli Egyptin joukkoja vastaan Negevin aavikolla. Hänestä tuli Israelin puolustusvoimien komentaja vuonna 1964. Hänen aikanaan Israel sai voiton kuuden päivän sodassa.
Poliittinen ura
Jäätyään eläkkeelle armeijasta Rabin aloitti diplomaatin uran ja oli Israelin lähettiläänä Yhdysvalloissa vuosina 1968–1973.[1] Vuonna 1974 hänet valittiin knessetiin työväenpuolueen edustajana ja nimitettiin työvoimaministeriksi. Samana vuonna hänet valittiin puolueen johtoon ja pääministeriksi Golda Meirin seuraajana.[3]
Rabinin koalitiohallitus kaatui kohuun, joka syntyi alkujaan neljän yhdysvaltalaisvalmisteisen F-15-hävittäjän toimituksen vastaanottamisesta sapattina, mikä oli juutalaisille uskonnollinen rike. Vaimonsa Leah Rabinin yhdysvaltalaisessa pankissa olleen laittoman dollaritilin paljastumisen jälkeen Rabin erosi.
1980-luvun lopulla Rabin oli puolustusministerinä monissa yhtenäisyyshallituksissa ja toimi jyrkästikin murskatessaan palestiinalaisten kansannousua.
Toinen kausi pääministerinä
- Pääartikkeli: Jitzhak Rabinin salamurha
Vuonna 1992 Rabin nimitettiin jälleen Israelin pääministeriksi. Hänellä oli tärkeä asema Oslon rauhanneuvotteluissa, jotka loivat palestiinalaishallinnon ja antoivat sille vallan osassa Gazan kaistaa ja Länsirantaa. Rabinin aikana hyväksyttiin myös Israelin ja Jordanian rauhansopimus.
Roolistaan rauhanneuvotteluissa Rabin sai vuonna 1994 Nobelin rauhanpalkinnon yhdessä Jasser Arafatin ja Shimon Peresin kanssa pyrkimyksistään Lähi-idän rauhan hyväksi.[4] Rauhanprosessi jakoi israelilaisten mielipiteet, sillä jotkut näkivät Rabinin sankarina, toiset taas petturina hänen luovuttaessaan maata, jonka nähtiin kuuluvan Israelille. Rabinin hallitus pysyi myös vallassa Israelin arabipuolueiden peitellyn tuen ansiosta.lähde?
Jigal Amir -niminen äärioikeistolainen israelilainen ampui Rabinia Tel Avivin kuninkaiden torilla (nykyinen Rabinin tori) 4. marraskuuta 1995 rauhanmielenosoituksen jälkeen.[5] Rabin kuoli hetkeä myöhemmin sairaalassa. Hänen murhapäivänsä on kansallinen muistopäivä Israelissa.[6]
Lähteet
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jitzhak Rabin Wikimedia Commonsissa
