Jeremiah Harm

Jeremiah Harm on Iron Sky -elokuvan tekijöiden suunnittelema elokuva.

Jeremiah Harm
OhjaajaTimo Vuorensola
KäsikirjoittajaDalan Musson[1]
PerustuuBoom! Studiosin luomaan Jeremiah Harm -sarjakuvaan
TuottajaTero Kaukomaa
Arnold Rifkin
ErikoistehosteetTroll
Valmistustiedot
TuotantoyhtiöBlind Spot Pictures
Budjetti15 miljoonaa euroa[2]
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb

Juoni

Jeremiah Harm, kovaotteinen tähtienvälinen palkkionmetsästäjä, saa tehtäväksi etsiä New Yorkista tietyn konnajoukon sekä naisen, jonka he ovat kaapanneet.[3]

Tuotanto

Elokuvan käsikirjoituksessa aiotaan käyttää yleisön kehittämiä juonenkulkuja ja alieneita, joista parhaat valitaan käytettäväksi itse elokuvassa. ”Verkkoyhteisömme auttoi toteuttamaan Iron Skyn ja aiomme jatkaa uuden elokuvan kohdalla siitä mihin viimeksi jäätiin”, kertoo elokuvan tuottaja Tero Kaukomaa The Guardian -lehdelle.[3] Elokuvaa varten tarvitaan miljoona erilaista alienia, joita yleisö saa lähettää tekijöille.

Elokuvan promo-traileri julkaistiin vuoden 2012 lopulla. Kuvaukset eivät olleet vielä alkaneet vuoteen 2013 mennessä,[2] eikä tuotannon etenemisestä ole sen jälkeen tiedotettu. Vuonna 2020 tuotantoyhtiö Blind Spot Pictures asetettiin konkurssiin.[4]

Lähteet

Aiheesta muualla

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.