Janne Sarja

suomalainen televisiokäsikirjoittaja ja kirjailija

Janne Sarja (s. 1987)[1] on suomalainen televisiokäsikirjoittaja ja kirjailija. Hän on käsikirjoittanut muun muassa ohjelmia Pitääkö olla huolissaan? ja Tämä on tämä,[2] joista jälkimmäisen formaatti myös perustuu hänen ideaansa.[3] Kirjoja häneltä on julkaistu kaksi: koomisten tekstien kokoelma Läpimurtoteos vuonna 2020 ja romaani Rakkaudella, Jami vuonna 2023.[2]

Televisioura

Koulutukseltaan Sarja on ekonomisti. Hän opiskeli kansantaloustiedettä Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa, josta valmistui vuonna 2011.[2] Hänet valittiin vuonna 2016 uuden Pitääkö olla huolissaan? -ohjelman käsikirjoitustiimiin, johon häntä ehdottivat ohjelman juontaja Jenni Pääskysaari ja panelisti Tuomas Kyrö.[4] Hän jatkoi käsikirjoittajana lopulta seitsemän vuoden ajan ohjelman lopettamiseen asti.[5] Muita ohjelmia, joita Sarja on ollut käsikirjoittamassa, ovat esimerkiksi Game Night, Kuutamolla, Stadi vs. Lande, Modernit miehet, Hengaillaan ja Sanansaattajat.[6][7] Joitakin ohjelmia, kuten Vedetään hatusta ja Pöllötöllö, Sarja on käsikirjoittamisen lisäksi ohjannut.[6] Hänen ensimmäinen oma sarjakonseptinsa oli Tämä on tämä, jonka formaatti perustuu hänen ideaansa.[5][3]

Kirjailijana

Siltalan vuonna 2020 julkaistu esikoiskirja Läpimurtoteos on kokoelma lyhyitä, koomisia tekstejä.[8][9] Hänen ensimmäinen romaaninsa Rakkaudella, Jami julkaistiin vuonna 2023.[7]

Kirjat

Lähteet