Janne Louhivuori

suomalainen muusikko

Janne Verneri Louhivuori (s. 8. toukokuuta 1954 Helsinki)[1] on suomalainen muusikko, kitaristi, tuottaja, säveltäjä ja sovittaja. Hän on tuottanut etenkin Miljoonasade-yhtyettä ja muiden muassa Ile Kalliota, Mambaa ja Eija Ahvoa. Hän soitti Hurriganesissa kitaraa vuosina 1981–1983 sekä 1988, mutta ei ole saanut siitä vastaavaa huomiota kuin yhtyeen muut kitaristit Ile Kallio ja Albert Järvinen. Louhivuori kuitenkin valmensi Ganes-elokuvan näyttelijäyhtyettä filmausvuosina 2006–2007.

Janne Louhivuori
Janne Louhivuori
Janne Louhivuori
Henkilötiedot
Syntynyt8. toukokuuta 1954 (ikä 70)
Helsinki
KansalaisuusSuomi
Ammattimuusikko, tuottaja, säveltäjä ja sovittaja
Muusikko
Soittimetkitara
Aiheesta muualla
Kotisivut

Gramexin tilastojen mukaan Louhivuori oli Suomen 17. eniten levyttänyt studiomuusikko vuonna 2008. Hän oli ollut tuolloin mukana 2 849:llä levytyksellä.[2] Louhivuori on toiminut Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry:n puheenjohtajana vuosina 2008−2012.[3]

Louhivuorelle myönnettiin taiteilijaeläke 2015.[4]

Diskografia

Soolotuotanto

Jussi Sydänmäki & Janne Louhivuori

Lähteet

Aiheesta muualla

Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.