Jamie Baulch

Jamie Baulch (s. 3. toukokuuta 1973 Nottingham, Yhdistynyt kuningaskunta) on brittiläinen entinen pikajuoksija, jonka päämatka oli 400 metrin juoksu.[1]

Mitalit
Maa:  Yhdistynyt kuningaskunta
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Hopeaa HopeaaAtlanta 19964×400 m
MM-kilpailut
Kultaa KultaaAteena 19974×400 m
Sisäratojen MM-kilpailut
Kultaa KultaaMaebashi 1999400 m
Hopeaa HopeaaPariisi 1997400 m
Hopeaa HopeaaBirmingham 20034 × 400 m
Pronssia PronssiaMaebashi 19994 × 400 m
Pronssia PronssiaBirmingham 2003400 m
EM-kilpailut
Kultaa KultaaBudapest 19984 × 400 m
Kultaa KultaaMünchen 20024 × 400 m

Baulch sijoittui 1992 Soulin nuorten MM-kisoissa neljänneksi 200 metrin juoksussa ajalla 21,04. Hän oli Atlantan olympialaisissa 1996 mukana Yhdistyneen kuningaskunnan joukkueessa, joka voitti olympiahopeaa 4 × 400 metrin viestijuoksussa. Seuraavana vuonna hän voitti 400 metrillä MM-hopeaa Pariisin sisäratojen MM-kisoissa ajalla 45,62. Myöhemmin samana vuonna Ateenan ulkoratojen MM-kisoissa hän oli 400 metrin henkilökohtaisessa kilpailussa seitsemäs ajalla 45,22 ja voitti MM-kultaa pitkässä viestissä kun alun perin kilpailun voittanut Yhdysvaltain joukkue hylättiin myöhemmin. Budapestin EM-kisoissa 1998 hän voitti EM-kultaa 4 × 400 metrin viestissä.[1]

Baulch voitti Maebashin sisäratojen MM-kisoissa MM-kultaa 400 metrillä[1] ja oli Yhdistyneen kuningaskunnan viestipronssia voittaneessa joukkueessa.[2] Myöhemmin samana vuonna hän oli voittamassa Euroopan cupissa pitkää viestiä. Sevillan MM-kisoissa hän oli 400 metrin henkilökohtaisessa kisassa kuudes ajalla 45,18. Seuraavana vuonna hän karsiutui Sydneyn olympialaisissa 400 metrin alkuerissä, samoin hän karsiutui Edmontonin MM-kisoissa 2001.[1] Baulch oli Münchenin EM-kisoissa 2002 voittamassa pitkässä viestissä EM-kultaa.[3] Seuraavana vuonna hän voitti 400 metrillä Euroopan sisäratojen cupin. Birminghamin sisäratojen MM-kisoissa hän voitti pronssia 400 metrin henkilökohtaisessa kilpailussa[1] ja hopeaa 4 × 400 metrin viestissä[4].

Baulch pitää hallussaan Euroopan ennätystä 4 × 400 metrin viestijuoksussa.[1]

Henkilökohtaiset ennätykset[1]

Ulkoradat
Sisäradat
  • 200 metrin juoksu: 20,84 (1997)
  • 400 metrin juoksu: 45,39 (1997)

Lähteet