Jääpallon SM-sarja 1965

Jääpallon SM-sarja kaudella 1964-1965 päätettiin pelata kahdessa kuuden joukkueen lohkossa, joissa molemmissa pelattiin kaksinkertainen sarja. Sarjaa piti näin ollen laajentaa kahdella joukkueella, jolloin edellisellä kaudella sarjasta pudonneet HIFK ja OTP saivat mahdollisuuden uusia sarjapaikkansa karsinnoissa. Karsinnoissa HIFK säilytti paikkansa SM-sarjassa voitettuaan Akilleksen, OTP ei onnistunut uusimaan sarjapaikkaansa hävittyään Oulun Tarmolle. Uusina joukkueina mukana olivat lisäksi suomensarjasta nousseet Seinäjoen Palloseura ja Mikkelin Palloilijat. Eteläisen lohkon voitti WP-35, ja toinen välieräjoukkue oli yllättäjä HIFK. Pohjoisen lohkon voitti OPS, ja toisena välieriin selvisi VIFK. Välieristä loppuotteluun selviytyivät etelälohkon joukkueet WP-35 ja HIFK. Varkaudessa pelatun finaalin voitti WP-35 maalein 5-1. OPS saavutti pronssia, mitali oli OPS:lle 19 perättäinen mitalisijoitus. Sarjasta putosivat alkulohkojen viimeiset Veiterä ja Oulun Tarmo. Kauden maalikuningas oli WP-35:n Pentti Markkanen 15 maalillaan[1].

SM-sarja 1964–1965
Joukkueiden määrä12
SarjajärjestelmäKaksilohkoinen sarja
MestariWP-35
Toinen sijaHIFK
Kolmas sijaOPS
Pudonneet joukkueetTarmo ja Veiterä
Paras maalintekijäPentti Markkanen, WP-35 (15)
Alempi sarjatasoSuomensarja

 ← 1964

1966 → 

Sarjataulukot

Karsintaottelut

Ennen sarjan alkua karsittiin kumpaankin lohkoon yhdestä paikasta. HIFK ja Akilles pelasivat yhden ottelun Varkaudessa. Oululaisjoukkueet ratkaisivat sarjapaikan kohtalon kaksoisottelussa.

Joukkue 1TulosJoukkue 2Huom
Helsingin IFK5–0Porvoon Akilles
Oulun Työväen Palloilijat6–8Oulun Tarmo(3-4 + 3-4)

Pohjoinen lohko

JoukkueOVTHMaalitPOPSVIFKOLSSePSVVOTa
Oulun Palloseura1072133-19164-32-17-11-13-1
Vasa IFK1052325-18123-34-03-03-11-1
Oulun Luistinseura1042425-28101-52-56-43-14-2
Seinäjoen Palloseura1042427-35104-15-13-31-14-1
Veitsiluodon Vastus1033423-1892-32-01-19-12-1
Oulun Tarmo1011816-3132-40-21-43-44-3


Eteläinen lohko

JoukkueOVTHMaalitPWPHIFKLaPaKUVMPLVe
Warkauden Pallo -351091038-11194-13-32-02-04-1
Helsingin IFK1041529-3092-53-15-34-53-0
Lappeenrannan Pallo1033422-2992-54-22-23-21-4
Käpylän Urheilu-Veikot1024424-2781-52-23-34-12-2
Mikkelin Palloilijat1040625-3381-44-33-02-54-3
Lappeenrannan Veiterä1031622-3070-42-42-33-25-3

Yleisömäärät

SeuraOttelutYleisömääräYleisökeskiarvo
Pohjoinen
OPS55 5811116
VIFK54 629926
OLS53 805761
Tarmo52 660532
SePS51 689338
Vastus51 439288
Yhteensä3019 803660
Eteläinen
WP-3555 5881118
Veiterä54 159832
LaPa52 901580
HIFK52 869574
KUV52 454491
MP52 067413
Yhteensä3020 038668
Yhteensä6039 841664

[2]

Yleisömäärät koottu Helsingin Sanomien otteluraporteista


Mitaliottelut

Välierät

Joukkue 1TulosJoukkue 2Yleisömäärä
Warkauden Pallo -352–0 (1–0)Vasa IFK2492
Oulun Palloseura2–5 ja. 2-2 (0–1)Helsingin IFK1625

Pronssiottelu

Joukkue 1TulosJoukkue 2Yleisömäärä
Oulun Palloseura9–3 (4–1)Vasa IFK623

Loppuottelu

Joukkue 1TulosJoukkue 2Yleisömäärä
Warkauden Pallo -355–1 (2–1)Helsingin IFK3868

Lopulliset sijoitukset

SijaJoukkue
1.Warkauden Pallo -35
2.Helsingin IFK
3.Oulun Palloseura
4.Vasa IFK

Suomen-mestarit

WP-35:n joukkue: Olavi Toivonen, Pekka Kettunen, Paavo Kiuru, Pauli Auvinen, Birger Wright, Ilmari Väisänen, Seppo Laakkonen, Esko Holopainen, Pentti Markkanen, Pentti Jokinen, Ari Kivikoski, Seppo Koskinen, Seppo Immonen, Teuvo Immonen, Erkki Räsänen ja Eino Ropponen. Valmentaja: Leo Partanen.

Lähteet

Viitteet