Jääpallon SM-sarja 1952

Wikipediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
SM-sarja 1951–1952
Joukkueiden määrä16
MestariWP-35
Toinen sijaOPS
Kolmas sijaVeiterä
Pudonneet joukkueet8 joukkuetta
Paras maalintekijäPentti Immonen, Veiterä (12)
Alempi sarjatasoSuomensarja

 ← 1951

1953 → 

Jääpallon Suomen Palloliiton mestaruudesta 1952 pelasi 16 joukkuetta jaettuna kahteen lohkoon. Lohkovoittajat selvisivät loppuotteluun ja toiseksi sijoittuneet pelasivat pronssiottelun. Seuraavaksi kaudeksi sarja supistettiin yksilohkoiseksi, jolloin molempien lohkojen neljä viimeistä joukkuetta putosivat Suomensarjaan. Suomen jääpallomestaruus ratkaisiin liittojen Palloliitto ja Työväen Urheiluliitto mestareiden välisessä loppuottelussa.

Länsilohkossa OPS oli selvä voittaja, mutta muiden joukkueiden kesken oli tasaista. Joukkueilla oli mahdollisuus joko selvitä pronssiotteluun tai pudota suomensarjaan. Pronssiotteluun selvisi lopulta HIFK, vain yhden pisteen erolla parhaasta putoajasta OLS:sta. VIFK ja HJK olivat maalieron turvin OLS:aa parempia ja säilyttivät sarjapaikkansa. OLS:n lisäksi länsilohkosta putosi toinen oululaisseura OPP. Porin Kärpille ja viipurilaistaustaiselle Tampereen Ilves-Kissoille kausi pääsarjassa oli viimeinen.

Itälohkossa JMP oli yllättää suurimmat suosikit WP-35:n ja Veiterän, mutta jäi lopulta maalieron turvin kolmanneksi. Loppuotteluun meni lohkovoittajana WP-35. Lahden Reipas oli lohkon neljäs ja viimeinen sarjapaikkansa säilyttäjä. Sarjasta putosivat tuleva mahtiseura KUV, kouvolalainen KUP, viimeistä kertaa pääsarjassa pelannut YVPS, sekä helsinkiläisseura Viipurin Sudet, jolle kausi pääsarjassa jäi viimeiseksi.

Pronssiottelussa Veiterä voitti HIFK:n 5-0. Loppuottelussa WP-35 voitti OPS:n 3-2, ja voitti näin seitsemännen jääpallomestaruutensa.

Palloliiton mestaruussarja

muokkaa wikitekstiä
JoukkueOVTHMaalitPOPSHIFKVIFKHJKOLSOPPKärpätI-Kiss
Oulun Palloseura770029-8141-04-18-1
Helsingin IFK740312-1183-13-13-2
Vasa IFK723222-1571-42-01-210-1
Helsingin Jalkapalloklubi731316-1471-21-22-24-1
Oulun Luistinseura731318-1773-33-25-1
Oulun Pallo-Pojat730418-3263-53-15-4
Porin Kärpät721423-2453-31-21-412-3
Tampereen Ilves-Kissat710615-3221-53-43-11-4
JoukkueOVTHMaalitPWP35LVJMPVRYVPSKUVKUPSudet
Warkauden Pallo -35751127-9111-01-34-08-0
Lappeenrannan Veiterä741237-1793-45-16-38-0
Joensuun Maila-Pojat733120-1492-23-10-0
Viipurin Reipas741218-1492-25-24-1
Ylä-Vuoksen Palloseura723221-2175-55-31-23-3
Käpylän Urheilu-Veikot730425-2463-42-37-3
Kouvolan Urheilijain Palloilijat711513-3531-71-64-0
Sudet, Helsinki70257-3421-91-32-23-8


Joukkue 1TulosJoukkue 2
Lappeenrannan Veiterä5–0Helsingin IFK

9.maaliskuuta 1952 Eläintarhan kenttä, Helsinki

Joukkue 1TulosJoukkue 2
Warkauden Pallo -353–2Oulun Palloseura

WP-35:n mestarijoukkue[1]: Eino Ropponen, Pekka Kettunen, Yrjö Jussila, Kauko Rämö, Martti Nyyssönen, Unto Kärkkäinen, Kauko Tukiainen, Leo Huupponen, Vilho Kanniainen, Jaakko Helenius ja Niilo Immonen.

Lopulliset sijoitukset

muokkaa wikitekstiä
SijaJoukkue
1.Warkauden Pallo -35
2.Oulun Palloseura
3.Lappeenrannan Veiterä
4.Helsingin IFK
5.Joensuun Maila-Pojat
6.Viipurin Reipas
7.Vasa IFK
8.Helsingin Jalkapalloklubi
9.Oulun Luistinseura
10.Ylä-Vuoksen Palloseura
11.Käpylän Urheilu-Veikot
12.Oulun Pallo-Pojat
13.Porin Kärpät
14.Kouvolan Urheilijain Palloilijat
15.Tampereen Ilves-Kissat
16.Sudet, Helsinki

Lohkojaon purkamisen vuoksi sarjasta putosi peräti 8 joukkuetta. Sarjaan nousivat Borgå Akilles ja Seinäjoen Palloseura.

TUL:n mestaruussarja

muokkaa wikitekstiä
Joukkue 1TulosJoukkue 2
Turun Pyrkivä1–0 ja.Imatran Pallo

TuPy:n mestarijoukkue[1]: Rainer Suojanen, Jukka Leino, Esko Heikkinen, Kalevi Lehtovirta, Pauli Vahtonen, Pentti Saari, Pertti Kärki, Reino Koskinen, Reino Suojanen, Pertti Laaksonen ja Rainer Forss.

Liittojen välinen mestaruusottelu

muokkaa wikitekstiä
PalloliittoTulosTyöväen Urheiluliitto
Warkauden Pallo -351–0Turun Pyrkivä

Navigointivalikko