Industrial Workers of the World

kansainvälinen syndikalistinen ammattiyhdistys

Industrial Workers of the World (IWW) on kansainvälinen syndikalistinen ammattiyhdistys. Sen päämaja on vuodesta 2010 lähtien sijainnut Chicagossa.[1] Parhaimmillaan vuonna 1923 siihen kuului 100 000 jäsentä, ja se nautti 300 000 työläisen suosiosta. Sisäisen konfliktin ja Yhdysvaltain hallituksen pakkotoimien seurauksena jäsenmäärä laski jyrkästi vuoden 1924 jälkeen. IWW:n sääntöjen johdanto on säilynyt miltei muuttumattomana järjestön perustamisvuodesta 1905 ja on toiminut herätteenä monien muiden maiden työväenjärjestöille.

Industrial Workers of the World
IWW:n tunnus.
IWW:n tunnus.
Perustettu27. kesäkuuta 1905
Tyyppiammattiyhdistys
KotipaikkaChicago, Illinois
Toiminta-aluekansainvälinen
Aiheesta muualla
Sivusto

Toiminta

Industrial Workers of the Worldilla on kuusi eri osastoa (department); maatalous ja kalastus, kaivosteollisuus, rakennusala, teollinen tuotanto, liikenne ja tietoliikenne sekä julkiset palvelut.[2] Niiden sisällä toimii useita ammattiosastoja eri ammattiryhmien työntekijöille. Edustettuina ovat tavallisimpien ammattikuntien lisäksi muun muassa viihdealan ja hyväntekeväisyysjärjestöjen työntekijät sekä seksityöläiset.[3] Nykyään IWW:ssä on noin 5 000 jäsentä. Valtaosa jäsenistä on Yhdysvalloissa, mutta osastoja on myös Britanniassa, Australiassa ja Kanadassa. Yksittäisiä jäseniä on muissakin maissa.

Historia

Syndikalistis-anarkistinen Industrial Workers of the World perustettiin vuonna 1905. IWW pyrki tuottamaan 1900-luvun alussa sosialistista järjestelmää paitsi sabotaasin ja suoran toiminnan kautta, myös luomalla työläisten hallitsemista tuotantolaitoksista vaihtoehtoisia vastavallan keskuksia. Näiden keskusten olisi tarkoitus ottaa valta kapitalistisen järjestelmän romahtamisen jälkeen.[4]

IWW oli hetken aikaa sidoksissa Yhdysvaltain sosialistipuolueeseen. IWW:n peruskirjan laati katolinen pappi Thomas Hagerty.[5]

IWW ja Pohjois-Amerikan suomalaissiirtolaiset

IWW:n mielenosoittajia vuonna 2007 Seattlessa.

Industrial Workers of the World oli 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä myös monien Yhdysvaltojen ja Kanadan suomalaissiirtolaisten järjestö. Sitä kutsuttiin nimellä "iituplajuu". Tunnettuja IWW:n suomalaisia jäseniä olivat muun muassa Niilo Wälläri, Leo Laukki, Hiski Salomaa, Arthur Kylander, Rosa Lemberg, William Risto, Carl Paivio, Gust Aakula, Gust Alonen sekä T-Bone Slim -nimellä tunnettu Matti Valentin Huhta.[6] [7]

IWW:n suomalainen äänenkannattaja, Industrialisti (1914-1916 Sosialisti, 1916–1917 Teollisuustyöläinen) ilmestyi vuosina 1917–1975 Minnesotan Duluthista käsin. Parhaimmillaan Industrialisti saavutti noin 10 000 kappaleen levikin ja se oli IWW:n ainoa päivälehti.[8] Amerikansuomalaiset julkaisivat myös kuukausittain ilmestynyttä Tie Vapauteen -lehteä.

Amerikansuomalaisten vuonna 1903 Duluthiin perustama Työväen Opisto toimi vuosina 1921–1941 IWW:n virallisena oppilaitoksena, lisäksi liiton kannattajien omistuksessa oli 1920–1960-lukujen ajan Ontarion Thunder Bayssa sijaitseva työväentalo Finnish Labour Temple.

Katso myös

Lähteet

  • Ruotsila, Markku: Uskonnollinen vasemmisto Yhdysvalloissa. Historia, oppi ja politiikka. Tampere: Tampere University Press, 2014. ISBN 978-951-44-9386-7.

Viitteet

Aiheesta muualla