Ilta (laulaja)

suomalais-saksalainen laulaja-lauluntekijä

Ilta Elina Silva (o.s. Fuchs[1], s. 30. joulukuuta 1996 Jyväskylä[2]) on suomalais-saksalainen laulaja-lauluntekijä, joka tuli alun perin tunnetuksi oltuaan vierailevana solistina CheekinSillat”-kappaleella vuonna 2015.[3]

Ilta Silva
Henkilötiedot
Syntynyt30. joulukuuta 1996 (ikä 27)
Jyväskylä
Ammattimuusikko
Muusikko
TaiteilijanimiIlta
Laulukieletsuomi
Tyylilajitpop
Levy-yhtiötWarner Music Finland (2016–)

Ilta päätyi laulamaan ”Sillat”-kappaleelle tutustuttuaan lauluopettajansa kautta toiseen oppilaaseen, joka myöhemmin päätyi työskentelemään Fullsteam-managerointiyhtiöön ja ehdotti Iltalle ryhtyvänsä hänen managerikseen. Ilta teki Fullsteamille demoja, jotka päätyivät myös saman yrityksen manageroitavana olleen Cheekin kuultaviksi.[4][5]

Alkuvuodesta 2016 hän solmi levytyssopimuksen Warner Music Finlandin kanssa ja julkaisi coverit Adelen kappaleista ”All I Ask” ja ”River Lea”.[6][7] Hänen ensimmäinen oma singlensä ”Koukkuun” julkaistiin heinäkuussa 2017.[8] ”Koukkuun” on ylittänyt kultalevyrajan.[9]

Ilta kilpaili keväällä 2019 MTV3-kanavan Tähdet, tähdet -ohjelman viidennellä kaudella. Hän sijoittui kilpailun kolmanneksi.[10]

Iltan esikoisalbumi Näitä hetkiä varten julkaistiin syyskuussa 2020.[11] Tammikuussa 2021 hänen tiedotettiin olevan yksi Uuden Musiikin Kilpailu 2021:n seitsemästä finalistista kappaleella ”Kelle mä soitan”.[12]

Ilta osallistuu Vain elämää -tv-ohjelman 15. tuotantokaudelle.[13]

Taustaa

Ilta on valmistunut ylioppilaaksi Schildtin lukiosta Jyväskylästä keväällä 2015.[14] Muusikoksi hän valmistui Helsingin Pop & Jazz Konservatoriolta joulukuussa 2018.[15] Hänen isänsä on saksalainen.[4]

Ilta kihlautui vuoden 2020 viimeisenä päivänä Troy Silva -nimisen poikaystävänsä kanssa.[16] Pari avioitui heinäkuussa 2021.[1]

Diskografia

Albumit

NimiJulkaisutiedotListaMyynti
Albumilista
Näitä hetkiä varten6[17]
Mä oon vaan ihminen20[19]

Singlet

NimiVuosiListasijoituksetAlbumi
Single-
lista
Lataus-
lista
Striimaus-
lista
Radio-
lista
”Koukkuun”201728 [20]35 [20]93 [20]
”Oi jouluyö”Joulu
”Ristitulessa”2018
”Muurit”
”Naurettava”35 [21]
”Taivas sylissäni”30 [22]27 [23]
”Kun katsoit minuun”201947 [24]45 [25]Tähdet, tähdet
”Romeo ja Julia”
”I Will Always Love You”
”Minne mä meen”25 [26]Näitä hetkiä varten
”Rakastaa ei rakasta”45 [27]
”Jouluksi kotiin”
”Anteeks”2020Näitä hetkiä varten
”Voimanainen”
”Anna tuulla vaan”49 [28]
”Como fue”2021Laulu rakkaudelle – Secret Song Suomi
”Kelle mä soitan”5 [29]8 [29]Mä oon vaan ihminen
”Taivas maan päällä”
”Ei kukaan muu”202221 [30]
”Kuka hän on”68 [31]
”Jumala tai naapuri”2023
”Susi”
”Pura vida / Häävalssi”
”Tää aika vuodesta taas”28 [32]

Vierailijana

NimiVuosiListasijoituksetAlbumi
Single-
lista
Lataus-
lista
Striimaus-
lista
Radio-
lista
”Sillat”
(Cheek feat. Ilta)
20151 [33]3 [33]6 [33]14 [34]Alpha Omega
”Spagettii”
(Bang For The Buck feat. Ilta)
201711 [35]
”Paratiisiin”
(Pikku G feat. Ilta)
20187 [36]7 [37]Kilometrit
”Mitä sulle jää”
(Pikku G feat. Ilta)
20193 [38]3 [39]

Musiikkivideot

  • Muurit (2018 – ohj. Rudi Rok & Lauri Laukkanen)[40]
  • Naurettava (2018 – ohj. Ville Juurikkala)[41]
  • Taivas sylissäni (2018)[42]
  • Minne mä meen (2019 – ohj. Juuso S.)[43]

Lähteet

Aiheesta muualla