Iiro Küttner

suomalainen käsikirjoittaja

Iiro Küttner (s. 12. syyskuuta 1966)[1] on suomalainen käsikirjoittaja. Hänet valittiin syksyllä 2013 Aalto-yliopiston käsikirjoituksen professoriksi elokuvataiteen ja lavastuksen laitokselle.[2]

Elämä ja ura

Küttnerin ura lähti nousuun 1990-luvun alussa hänen osallistuttuaan Suomessa järjestettyyn "käsikirjoitus-Finlandiaksi", kutsuttuun elokuvakäsikirjoituskilpailuun. Vaikka Küttner sijoittuikin kilpailussa vasta toiseksi, Juha Lehtovuoren voittaessa kilpailun käsikirjoituksellaan Veturimiehet heiluttaa, Veikko Aaltonen kiinnostui hänen käsikirjoituksestaan ja ohjasi sen pohjalta elokuvan Tuhlaajapoika (1992), joka toi Küttnerille parhaan käsikirjoituksen Jussi-palkinnon.

Esikoiselokuvansa jälkeen Küttner jatkoi yhteistyötä Aaltosen kanssa toimien muun muassa dramaturgina ohjaajan itsensä kirjoittamassa elokuvassa Isä meidän (1993) sekä kirjoitti tälle kansainvälisen jännitystrillerin Merisairas (1996), jonka pääosissa nähtiin Bob Peck ja Katrin Cartlidge.

Küttner on toiminut myös käsikirjoituskonsulttina useissa elokuvissa ja kirjoittanut Saara Saarelan esikoiselokuvan Kuningas Hidas (2000). Küttner osallistui myös Antti-Jussi Annilan Jadesoturin (2006) käsikirjoitukseen, mutta lähti projektista, koska katsoi, ettei hänen työtään kunnioitettu tarpeeksi.lähde? Küttner on myös käsikirjoittanut Annilan vuonna 2008 julkaistun kauhuelokuvan Sauna.

Küttner on kirjoittanut myös lastenkirjoja. Vuonna 2000 Küttnerin käsikirjoittama ja Christel Rönnsin kuvittama teos Taljantti, lempeä jättiläinen oli Finlandia Junior -palkintoehdokas.[3] Vuosina 2014–2015 ilmestyi Küttnerin käsikirjoittama ja Ville Tietäväisen kuvittama kolmiosainen kirjasarja Puiden tarinoita. Sen ensimmäinen osa Puuseppä ilmestyi vuonna 2014. Kirjoissa puu kertoo tarinan jostakin ihmisestä.[4] Puuseppä oli ehdolla vuoden 2014 Finlandia Junior -palkinnon saajaksi.[5]

Iiro Küttner on naimisissa näyttelijä Katja Küttnerin kanssa. Heillä on kolme lasta.[6]

Filmografia

  • Tuhlaajapoika (käsikirjoitus, 1992)
  • Kuolema käy kuusi beessä (käsikirjoitus, 1993)
  • Isä meidän (käsikirjoitus, 1993)
  • Rondaus (käsikirjoitus ja apulaisohjaaja, 1994)
  • Ilmakitarat (käsikirjoitus, 1994)
  • Ruuvimies (dramaturgi ja graafikko, 1995)
  • Seasick/Merisairas (käsikirjoitus ja sen käännös, 1996)
  • Yksityisetsivän tytär (ohjaus ja käsikirjoitus, 1999)
  • Silmä silmästä (käsikirjoituskonsultti, 1999)
  • Kuningas Hidas (käsikirjoitus, 2000)
  • Operaatio Interheil (käsikirjoitus, 2002)
  • Hymypoika (käsikirjoitusanalyytikko, 2003)
  • Viisi aamua vielä (käsikirjoitus, 2005)
  • Jadesoturi (tarina, 2006)
  • Maan mitta (käsikirjoitus, 2007)
  • Musta jää (dramaturgi, 2007)
  • Sauna (käsikirjoitus, 2008)
  • Kalervo Palsa ja kuriton käsi (käsikirjoitus, 2013)

Kirjat

Lähteet

Aiheesta muualla