IRAS
IRAS (InfraRed Astronomical Satellite) oli tähtitieteellinen satelliitti, joka kartoitti avaruuden kohteita infrapunasäteilyn aallonpituuksilla. Se laukaistiin avaruuteen 25. tammikuuta 1983 Yhdysvaltain Vandenbergin avaruuskeskuksesta[1]. Satelliitin toteuttivat Alankomaat, Iso-Britannia ja Yhdysvallat[1]. Alankomaiden työosuuden rahoitti sen avaruushallinto NIVR ja Yhdysvaltain osuuden NASA. Satelliitin toiminta-aika oli kymmenen kuukautta. Marraskuuhun 1983 mennessä se oli ehtinyt kartoittaa 96 % taivaasta neljään kertaan infrapunasäteilyn aallonpituuksilla. Tuona aikana se ehti löytämään 350 000 infrapunakohdetta avaruudesta.
| IRAS | |
|---|---|
 IRAS | |
| Alkuperäinen nimi | InfraRed Astronomical Satellite |
| COSPAR ID | 1983-004A |
| SATCAT № | 13777 |
| Tehtävätyyppi | kiertolaisluotain[1] |
| Laukaisu | 25. tammikuuta 1983[1] Vandenbergin lentotukikohta[1] |
| Laukaisualus | Delta[2] |
| Loppu | 21. marraskuuta 1983[1] |
| Massa | 1075,9 kilogrammaa[2] |
| Kiertorata | |
| Isoakselin puolikas | 7270[3] |
| Inklinaatio | 99,0 °[3] |
| Kiertoaika | 102,8 minuuttia[3] |
| Apoapsis | 912,1 kilometriä[3] |
| Periapsis | 886,6 kilometriä[3] |
| Aiheesta muualla | |
| Virallinen sivusto | |
Satelliitin mitat ja rata
IRAS oli rakenteeltaan lieriömäinen satelliitti, jonka kyljessä oli aurinkopaneeli. Satelliitin korkeus on 3,6 metriä, leveys aurinkopaneeleineen 3,24 metriä ja pituus 2,05 metriä. Satelliitin laukaisumassa oli 1073 kilogrammaa. IRAS-satelliitti laukaistiin Maata kiertävälle aurinkosynkrooniselle radalle noin 900 kilometrin korkeuteen, jossa sen radan inklinaatio oli 99 astetta. Satelliitin kiertoaika maapallon ympäri oli 102,9 minuuttia.
Tutkimuskohteet
IRAS-satelliitin tavoitteena oli kartoittaa taivaan kiinteitä infrapunakohteita, kuten tähtiä, niiden syntyalueita ja galakseja. Kartoitustyön ohella taivaalta löydettiin uusia liikkuvia kohteita, kuten pikkuplaneettoja ja komeettoja. IRAS:n avulla löydettiin kolme uutta pikkuplaneettaa ja kuusi komeettaa. Satelliitin löytämiä jaksollisia komeettoja ovat 126P/IRAS, 161P/Hartley-IRAS ja IRAS-Araki-Alcock.
Mittalaitteet
Satelliitin päämittalaite oli kaukoputki. Tämän Ritchey–Chretien-tyyppisen kaukoputken polttoväli oli 5,5 metriä ja objektiivin halkaisija 0,57 metriä. Kaukoputken valovoima oli 9,6. Satelliitin infrapunasäteilyä kokoavien peilien yhteispinta-ala oli 1 m². Varsinainen infrapunamittalaite oli sijoitettu kaukoputken polttopisteeseen. Se koostui 62 infrapunatunnistimesta. Lisäksi polttopisteeseen oli sijoitettu LRS-spektrometri (Low Resolution Spectrometer), joka mittasi avaruutta 8–22 mikrometrin aallonpituusalueella. Samassa yhteydessä oli myös CPC-fotometri (Chopped Photometric Channel), joka mittasi avaruutta 50–100 mikrometrin aallonpituusalueella. Kaukoputken mittauksien kulmatarkkuus oli 0,5 kaariminuuttia 12 mikrometrin aallonpituudella ja heikoimmillaan 2 kaariminuuttia 100 mikrometrillä.
Kaukoputki mittalaitteineen oli sijoitettu nestemäisellä heliumilla jäähdytettyyn kammioon, joka mahdollisti mittalaitteiden toimintavakauden. Jäähdytyslämpötila oli 1,6 Kelviniä eli −272 celsiusastetta. Kylmää heliumia oli 720 litraa eli 77 kilogrammaa. Heliumin haihtumisen vuoksi, satelliitin toiminta-aika jouduttiin rajoittamaan kymmeneen kuukauteen.
IRAS kartoitti 96 % taivaasta neljä kertaa seuraavilla aallonpituuksilla: 12, 25, 60 ja 100 mikrometriä.[4]
Lähteet
Aiheesta muualla
- Infrared Astronomical Satellite National Aeronautics and Space Administration – Goddard Space Flight Center. Viitattu 30.1.2020. (englanniksi)
- Darling, David: Comet IRAS-Araki-Alcock DavidDarling.info. Viitattu 30.1.2020. (englanniksi)
- Groussin, O. & Lamy, P. & Jorda, L. & Toth, I.: The nuclei of comets 126P/IRAS and 103P/Hartley 2. Astronomy and Astrophysics, 2004, 419. vsk, s. 375–383. doi:10.1051/0004-6361:20040073. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 30.1.2020. (englanniksi)
- Beichman, C. A. & Neugebauer, G. & Habing, H. J. & Clegg, P. E. & Chester, T. J.: InfraRed Astronomical Satellite (IRAS) Catalogs and Atlases, Vol. 1 Explanatory Supplement. Washington, DC: National Aeronautics and Space Administration, 1988. Teoksen verkkoversio (viitattu 30.1.2020).