Hevi reissu

Jukka Vidgrenin ja Juuso Laation ohjaama elokuva vuodelta 2018

Hevi reissu on vuonna 2018 ensi-iltansa saanut komediaelokuva, jonka ovat ohjanneet esikoistyönään Jukka Vidgren ja Juuso Laatio. Komedia kertoo pikkukylän metalliyhtyeen matkasta kohti unelmien keikkaa Norjassa.[2][3][4][5] Elokuva on ensimmäinen suomalainen komedia, joka on päässyt South by Southwest -festivaalien ohjelmistoon Texasin Austinissa.[6]

Hevi reissu
Elokuvan juliste, Hermanni Suppanen, 2018.
Elokuvan juliste, Hermanni Suppanen, 2018.
Ohjaaja
  • Jukka Vidgren
  • Juuso Laatio
Käsikirjoittaja
Tuottaja
  • Kaarle Aho
  • Kai Nordberg
SäveltäjäLauri Porra
Mika Lammassaari
KuvaajaHarri Räty
LeikkaajaKimmo Taavila
TuotantosuunnittelijaJuha-Matti Toppinen
PukusuunnittelijaKaroliina Koiso-Kanttila
LavastajaJuha-Matti Toppinen
Pääosat
Valmistustiedot
ValmistusmaaSuomi
Belgia
Norja
Tuotantoyhtiö
  • Making Movies Oy
  • Mutant Koala Pictures
  • Umedia
LevittäjäLevelK
Ensi-ilta
Kesto92 minuuttia
Alkuperäiskielisuomi, englanti
Katsojat36 256 (Suomessa)[1]
SeuraajaHevimpi reissu
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Elokuvan päärooleissa ovat muun muassa Johannes Holopainen, Minka Kuustonen, Max Ovaska, Ville Tiihonen, Antti Tuomas Heikkinen ja Samuli Jaskio. Sivurooleissa ovat muun muassa Martti Syrjä, Kai Lehtinen, Pirjo Lonka, Pertti Sveholm ja Rune Temte.

Elokuvassa esiintyvän Impaled Rektum -yhtyeen alkuperäiskappaleet ovat Mors Subitan kitaristin Mika Lammassaaren säveltämiä.[7][8][9] Kappaleissa laulaa Mors Subitan Eemeli Bodde.[7][9] Elokuvan muusta sävellyksestä vastasi Lauri Porra.[8][9]

Elokuvan jatko-osa Hevimpi reissu ilmestyy elokuvateattereihin syksyllä 2024.[10]

Näyttelijät

 Johannes Holopainen  Turo 
 Minka Kuustonen  Miia  
 Max Ovaska  Pasi / Xytrax 
 Antti Heikkinen  Jynkky 
 Samuli Jaskio  Lotvonen 
 Ville Tiihonen  Jouni Tulkku 
 Chike Ohanwe  Oula 

Tuotanto

Hevi reissu (engl. Heavy Trip Movie) on suomalais-belgialais-norjalainen yhteistuotanto. Elokuvan on tuottanut Making Movies Oy yhteistyössä Mutant Koala Picturesin ja Umedian kanssa.

Vastaanotto

Aamulehti
Pekka Eronen
[11]
Episodi
Jussi Huhtala
[12]
Etelä-Suomen Sanomat
Jussi Virratvuori
[13]
Film-O-Holic.com
Sampo Bergman
[14]
Helsingin Sanomat
Pertti Avola
[15]

[16]

Ilta-Sanomat
Taneli Topelius
[16]

Hevi reissu on saanut Rotten Tomatoes -sivustolla elokuvakriitikoilta 93 prosentin Fresh-pisteet.[17]

Palkinnot

  • Audience Award, Fantasy Filmfest (2018)[18]
  • Audience Award, Miskolc International Film Festival (2018)[18]
  • Best Film in Taste of Europe’ Competition, Filmfestival Ostend (2018)[18]
  • Audience Award, Warsaw International Film Festival (2018)[18]
  • Audience Award, Noordelijk Film Festival (2018)[18]
  • Audience Award, Belfast Film Festival (2019)[18]

Lähteet

Aiheesta muualla