Google-logo

Internet-hakukoneyhtiö Google on käyttänyt monia erilaisia logoja historiansa aikana. Yhtiö on tehnyt myös muokkauksia Googlen logosta, joita käytetään muun muassa juhlapyhien ja kuuluisien tapahtumien, kuten olympialaisten juhlistamiseen.[1]

Nykyinen logo.

Erityiset logot, jotka on suunnitellut Dennis Hwang, ovat tulleet tunnetuksi nimellä doodlet (engl. Google Doodles). 21. kesäkuuta 2010 Googlen oma galleria sisälsi 824 erilaista logoa.[1] Vuonna 2013 Googlen logotiimi oli luonut yli 2000 logopiirrosta ympäri maailmaa.[2] Suurin osa Google Doodleista on Dennis Hwangin luomia, mutta jonkin verran mukana on ollut myös vierailevien artistien töitä. Esimerkiksi Dilbert-viikon Google Doodlet kuvitti Scott Adams. Vuonna 2012 Lontoon olympialaisten aikaan Google lisäsi etusivulleen urheiluaiheisia logoja, joista osa oli interaktiivisia.[3]

Esimerkki doodlesta. Kyseinen logomuunnos nähtiin 14. huhtikuuta 2005 Leonardo da Vincin 553. syntymäpäivän kunniaksi.

Tämänhetkinen Googlen virallinen logo julkaistiin 1. syyskuuta 2015.[4]

Ensimmäinen Suomi-aiheinen logo lisättiin suomenkielisen Googlen etusivulle Suomen itsenäisyyspäivänä vuonna 2011.[5]

Historia

Lähteet

Aiheesta muualla