Gideonin naiset

Gideonin naiset (Gideon's Daughter) on brittiläinen televisioelokuva vuodelta 2006. Sen käsikirjoitti ja ohjasi Stephen Poliakoff teemalliseksi jatko-osaksi kuukautta aiemmin ensiesitetylle tv-elokuvalleen Ystävät ja krokotiilit. Ainoa yhteinen henkilöhahmo elokuvissa on molempien kertojana toimiva Sneath, jota esittää Richard Lindsay. Elokuvan pääosia näyttelevät Bill Nighy, Miranda Richardson ja Emily Blunt.

Gideonin naiset
Gideon’s Daughter
Dvd-tallenteen kansi
Dvd-tallenteen kansi
OhjaajaStephen Poliakoff
KäsikirjoittajaStephen Poliakoff
SäveltäjäAdrian Johnston
KuvaajaBarry Ackroyd
LeikkaajaClare Douglas
PääosatBill Nighy
Miranda Richardson
Emily Blunt
Tom Hardy
Valmistustiedot
ValmistusmaaYhdistynyt kuningaskunta
TuotantoyhtiöTalkback Productions, BBC
LevittäjäNetflix
Ensi-ilta2006
Kesto105 min
Alkuperäiskielienglanti
EdeltäjäYstävät ja krokotiilit
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Juoni

Gideonin naiset tutkii rakastamisen, menettämisen, vanhemmuuden ja kuuluisuuden teemoja. Tarina sijoittuu 1990-luvun loppupuolelle Britannian työväenpuolueen uuden valtaannousun, prinsessa Dianan kuoleman ja Millennium Domen kiistellyn rakennushankkeen aikoihin. Gideon (Nighy) on menevä lontoolainen PR-mies, joka on jäänyt leskeksi ja vieraantunut tyttärestään Natashasta. Tytär (Blunt) inhoaa isäänsä, joka äidin eläessä oli tälle toistuvasti uskoton ja soitteli jopa tämän kuolinvuoteelta rakastajattarelleen. Ottaakseen etäisyyttä isäänsä Natasha suunnittelee ensin lähtevänsä vapaaehtoistyöhön Etelä-Amerikkaan tai opiskelemaan Edinburghin yliopistoon.

Stella (Richardson) on perheenäiti, joka suree ensimmäisellä pyöräilymatkallaan auton yliajamana kuollutta poikaansa. Hän pelkää nukkumista ja on ottanut yötyön supermarketista. Hän tapaa Gideonin, ja he rakastuvat toisiinsa surun ja menetyksen tunteen yhdistäminä.

Vastaanotto

Molemmat elokuvat saivat Britannian ensiesityksissään yli 10 miljoonaa katsojaa. Nighy ja Blunt olivat rooleistaan Golden Globe -ehdokkaina. Elokuva voitti Peabody-palkinnon huhtikuussa 2007.[1]

Lähteet

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Gideon's Daughter

Aiheesta muualla