Geraldine Chaplin

Wikipediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Geraldine Chaplin
Chaplin Berliinin elokuvajuhlilla vuonna 2023.
Chaplin Berliinin elokuvajuhlilla vuonna 2023.
Henkilötiedot
Syntynyt31. heinäkuuta 1944 (ikä 79)
Santa Monica, Kalifornia, Yhdysvallat
Ammattinäyttelijä
PuolisoPatricio Castilla
LapsetOona Castilla Chaplin (1986–)
Näyttelijä
TaiteilijanimetGeraldine Leigh Chaplin
Aktiivisena1952–
Merkittävät roolit
Palkinnot
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
Svensk Filmdatabas

Geraldine Leigh Chaplin (s. 31. heinäkuuta 1944 Santa Monica, Kalifornia, Yhdysvallat) on brittiläis-yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän on koomikko Charles Chaplinin ja tämän neljännen vaimon Oona O’Neillin vanhin tytär.

Varhainen elämä

muokkaa wikitekstiä

Chaplin syntyi Santa Monicassa, Kaliforniassa vanhempiensa ensimmäiseksi yhteiseksi lapseksi. Hänellä oli myös kaksi velipuolta isänsä edellisestä avioliitosta sekä seitsemän nuorempaa sisarusta.

Hän näytteli ensimmäisen kerran elokuvissa seitsemänvuotiaana, jolloin hän esiintyi pienessä roolissa isänsä elokuvan Parrasvalot (1952) avauskohtauksessa. Vuonna 1953 perhe muutti Los Angelesista pieneen Corsier-sur-Veveyn kylään Sveitsiin, missä Chaplin lähetettiin opiskelemaan katoliseen sisäoppilaitokseen.[1]

Chaplin Orpokodin näytöksessä Madridissa vuonna 2007.

Chaplin haaveili balettitanssijan urasta, ja pääsikin 16-vuotiaana opiskelemaan Royal Ballet Schooliin Lontooseen. Valmistuttuaan hän muutti Pariisiin, mutta havaitsi pian olevansa balettitanssijana vain keskinkertainen.[1] Työskenneltyään hetken sirkuksessa hän päätti omien sanojensa mukaan hyödyntää kuuluisaa sukunimeään ja ansaita rahaa näyttelemällä elokuvissa.[2] Hänen ensimmäinen roolinsa oli Jean-Paul Belmondon vastanäyttelijänä komediassa Raha on valttia (1965). Chaplin kuitenkin huomasi pitävänsä näyttelemisestä, ja päätti luoda siitä uran.[2] Hänen läpimurtoroolinaan pidetään Tanyan roolia David Leanin elokuvassa Tohtori Živago (1965), mistä hän sai myös ensimmäisen Golden Globe -ehdokkuutensa. Vuonna 1967 Chaplin näytteli ensimmäisen kerran teatterissa ja esiintyi Lillian Hellmanin näytelmässä The Little Foxes Broadwaylla.[3]

Myöhemmät vaiheet

muokkaa wikitekstiä

Chaplin puhuu äidinkielensä englannin lisäksi sujuvasti myös ranskaa ja espanjaa, ja hän on näytellyt kaikilla kolmella kielellä. Hänen tunnetuimmat elokuvansa lienevätkin espanjalaisen elokuvaohjaaja Carlos Sauran kanssa 1970-luvulla kuvatut yhdeksän elokuvaa, joista tunnetuin on Cria cuervos – korppi sylissä (1976). Chaplin myös käsikirjoitti osan elokuvista. Espanjan elokuva-akatemia (Academia de las Artes y las Ciencias Cinematográficas de España) myönsi hänelle tunnustuksen urastaan vuonna 2006. Ranskassa hän on näytellyt esimerkiksi Jacques Rivetten ja Alain Resnais’n ohjauksessa. Chaplin on myös näytellyt kolmessa Robert Altmanin elokuvassa ja sai toisen Golden Globe -ehdokkuutensa sivuroolistaan Nashvillessä (1975). Kolmannen Golden Globe -ehdokkuuden hän sai näyteltyään isoäitiään Hannah Chaplinia isänsä elämästä kertovassa elokuvassa Chaplin (1992).

Yksityiselämä

muokkaa wikitekstiä

Chaplinilla on kaksi lasta: vuonna 1974 syntynyt poika suhteestaan Carlos Sauraan ja niin ikään näyttelijäksi ryhtynyt tytär Oona Castilla Chaplin (s. 1986) nykyisestä avioliitostaan chileläisen elokuvaaja Patricio Castillan kanssa.

Valikoitu filmografia

muokkaa wikitekstiä
Elokuvat
VuosiElokuvaRooli
1965Tohtori ŽivagoTonya
1973Muskettisoturien seikkailutAnna Itävaltalainen
1974Koston merkki
1975NashvilleOpal
1976Cria cuervos – korppi sylissäMaría / Ana
1984L’Amour par terreCharlotte
1992ChaplinHannah Chaplin
1998Bette-serkkuAdeline Hulot
1999Taistelu leijonistaVictoria Anrecelli
2007OrpokotiAurora
2010The WolfmanMaleva
2011There Be DragonsAbileyza
2012Selviytyminenvanha nainen
2018Jurassic World: Kaatunut valtakuntaIris

Navigointivalikko