Geórgios Papandréou
| Geórgios Papandréou | |
|---|---|
| Γεώργιος Παπανδρέου | |
 Geórgios Papandréou. | |
| Kreikan pääministeri | |
| Edeltäjä | Sofoklís Venizélos |
| Seuraaja | Nikólaos Plastíras |
| Kreikan pääministeri | |
| Edeltäjä | Stylianós Mavromichális |
| Seuraaja | Ioánnis Paraskevópoulos |
| Kreikan pääministeri | |
| Edeltäjä | Ioánnis Paraskevópoulos |
| Seuraaja | Geórgios Athanasiádis-Nóvas |
| Kansanedustaja | |
1923–1936, 1946–1967 | |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 13. helmikuuta 1888 Kaléntzi, Akhaia, Kreikka |
| Kuollut | 1. marraskuuta 1968 (80 vuotta) Ateena, Kreikka |
| Ammatti | poliitikko |
| Puoliso | Sofía Mineḯkou Kyvéli Andrianoú |
| Tiedot | |
| Puolue | Liberaalipuolue (1935–1961) Keskustaunioni (1961–1967) |
| Tutkinnot | Ateenan yliopisto |
| Uskonto | ortodoksi |
 Nimikirjoitus | |
Geórgios Papandréou (kreik. Γεώργιος Παπανδρέου, 1888–1968) oli kreikkalainen poliitikko ja Kreikan pääministeri vuosina 1944–1945 sekä 1964–1965.
Papandréou nousi politiikkaan nuorena miehenä liberaalipoliitikko Elefthérios Venizélosin tukijoukoissa. Venizélosin joukoista Papandréou pääsi Kreikan parlamenttiin ja sisäministeriksi 1923, ja sai muitakin ministerintehtäviä vuosien 1924–1935 tasavallassa. Saksalaisten miehittäessä Kreikkaa toisen maailmansodan aikana Papandréou oli Egyptissä toimineen pakolaishallituksen jäsen ja pääministeri vuosina 1944–1945.[1]
Vuosikymmenen loppupuolella Papandréou piti kommunisteja Kreikan pahimpana vihollisena. Sisällissodan riehuessa 1946–1952 Papandréou oli usein hallituksessa. 1950-luvun konservatiivien valtakaudella hän oli oppositiossa.[1]
Vuonna 1961 Papandréou perusti Keskustaunionin, johon yhdistyi joukko liberaaleja ja keskustalaisia ryhmittymiä. Liitto voitti parlamenttivaalit helmikuussa 1964, ja Papandréousta tuli pääministeri.[1]
Papandréoulla oli erimielisyyksiä kuningas Konstantin II:n kanssa, ja hänet pakotettiin eroamaan. Maassa oli varsin epävakaita hallituksia, jotka tekivät tilaa vuoden 1967 sotilasvallankaappaukselle. Papandréou määrättiin kotiarestiin, missä hän kuoli vuonna 1968. Poika Andréas Papandréou johti vastarintaliikettä Pariisista käsin.
Lähteet
muokkaa wikitekstiä
| ||||||||||||||||||
