Fureidis

Fureidis (arab. الفريديس‎, al-Furaydīs, hepr. ‏פוריידיס‎, Fureydis) on lähinnä arabien asuttama kylä Israelin Haifan hallintoalueella. Kylän asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 13 085.

Fureidis
Näkymä kylään.
Näkymä kylään.

Fureidis

Koordinaatit: , 34°57′02″E

ValtioIsrael
HallintoalueHaifa
Väkiluku (2018)13 085


















Maantiede

Kylän rakennuksia.

Fureidis sijaitsee Israelissa Karmelvuoren juurella lähellä Zikhron Ya'akovin kaupunkia.[1]

Historia

Arkeologisissa kaivauksissa nykyisen Fureidisin alueelta on löydetty jäänteitä kalkoliittiselta kaudelta ja pronssikaudelta.[2] Kylän nykyinen nimi Fureidis on johdettu mahdollisesti kreikan kielen paratiisia tarkoittavasta sanasta paradeisos.[1]

Juutalaisten siirtolaisten perustettua Zikhron Ya'akovin Fureidisin viereen kylän arabit ja juutalaissiirtolaiset muodostivat läheisiä taloudellisia siteitä. Israelin itsenäisyyssodan alettua vuonna 1948 Fureidis oli yksi harvoista lähiseudun arabikylistä, jonka asukkaat eivät paenneet kodeistaan. Paikka sai oman kuntansa aseman vuonna 1952.[1]

Väestö

Fureidiksen asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 13 085.[3] Vuonna 2002 vastaava lukema oli 9 350 ja vuonna 1969 2 810. Kylän asukkaat ovat pääasiassa islaminuskoisia arabeja.[1]

Lähteet