Dimmalætting

färsaarelainen sanomalehti

Dimmalætting on Färsaarten vanhin, vuonna 1878 perustettu sanomalehti, jossa julkaistaan uutisia sekä fääriksi että tanskaksi.[1] Se on myös saarten suurin lehti, ja sen markkinaosuus on hieman yli 50 prosenttialähde?.

Dimmalætting
Lehtityyppisanomalehti
Levikki7 500
Perustettu1878
Sitoutuneisuusitsenäinen
KotimaaFärsaaret
Ilmestymistiheyskerran kuussa
Kielifääri ja tanska
Aiheesta muualla
OCLC
Kotisivu

Dimmalætting perustettiin vuonna 1878, ja sitä julkaistiin aluksi vain viikoittain. Sen kieli oli aluksi vain tanska. Vuosina 1910–1947 lehteä kirjoitettiin sekä tanskaksi ja fääriksi, mutta vuodesta 1948 1990-luvun alkuun lehden kieli oli fääri joitakin yksittäisiä artikkeleita lukuun ottamatta. Lehti oli alkuksi itsenäinen, mutta vuonna 1906 se sitoutui unionipuolueeseen, jonka pyrkii säilyttämään Färsaarten aseman osana Tanskaa. Lehti on kuitenkin ollut sitoutumaton 1990-luvun alusta. Vuonna 1995 lehteä alettiin julkaista neljä kertaa viikossa ja seuraavana vuonna viisi kertaa viikossa.[2] Dimmalættingin levikki on 7 500 kappaletta.[3]

Lehti meni konkurssiin vuonna 2013, mutta sitä alettiin julkaista uudelleen lokakuussa 2014 nettilehtenä sekä paperisena kerran viikossa. Vuodesta 2023 painettu lehti on ilmestynyt kerran kuussa.[1]

Lähteet

Aiheesta muualla