Diili

tositelevisiosarja

Diili on yhdysvaltalainen tositelevisiosarjaformaatti, josta on tehty versio myös Suomessa.

Diili
The Apprentice
Tyylitositelevisio
Kestoaika60 minuuttia
AlkuperämaaYhdysvallat
Alkuperäiskielienglanti
VerkkoYhdysvallat NBC
Suomi MTV3
Esitetty8. tammikuuta 2004 –
Tuotantokausia11
Jaksoja150
Tuotanto
Ohjaaja(t)Mark Burnett, Donald Trump, Jay Bienstock
Aiheesta muualla
IMDb

Yhdysvaltalainen versio

Diilin (engl. The Apprentice) alkuperäisessä yhdysvaltalaisversiossa ryhmä kilpailijoita mittelee liikemiestaidoissaan ja tavoittelee työpaikkaa liikemies Donald Trumpin yhtiössä. Kaksi kilpailijoiden muodostamaa joukkuetta suorittaa erilaisia tehtäviä, ja hävinneen joukkueen jäsenistä muutama joutuu pudotusuhan alle. Näistä Trump erottaa yhden kilpailijan pääsääntöisesti joka jaksossa.

Tuotantokausina 7–9 sekä kaudesta 11 eteenpäin kilpailijat ovat olleet julkisuuden henkilöitä, joiden tehtävänä on kerätä rahaa hyväntekeväisyyteen. Julkkis-Diilissä kilpailijoina ovat olleet esimerkiksi koripallotähti Dennis Rodman, näyttelijä-koomikko Joan Rivers ja hänen tyttärensä Melissa Rivers, sekä laulaja-lauluntekijä LaToya Jackson, näyttelijä Gary Busey, ja toimittaja Geraldo Rivera.

Tuomarina sarjassa sen ensimmäiset 14 kautta oli Donald Trump apunaan perheenjäseniään, kuten tytär Ivanka Trump.

Trump lopetti ohjelmassa kauden 14 jälkeen aloitettuaan presidentinvaalikampanjansa, ja hänen tilalleen tuomariksi tuli Arnold Schwarzenegger. Julkkis-Diilin kausi 15 kuvattiin vuonna 2016, ja sitä alettiin esittää Yhdysvalloissa tammikuussa 2017.[1] Ohjelman katsojaluvut ovat jääneet pieniksi, ja Schwarzenegger ilmoitti ettei aio jatkaa ohjelmassa enää toista kautta.[2]

Esitykset Suomessa

MTV3 on esittänyt sarjan yhdysvaltalaisesta versiosta kaksitoista tuotantokautta, joista ensimmäinen esitettiin ennen Diilin kotimaista versiota. Kahdestoista kausi alkoi Suomessa 31. toukokuuta 2016.

Ohjelman brittiläistä versiota on Suomessa esittänyt AVA.

Voittajat

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Diilin amerikkalaisen version voittajat

  • 1. tuotantokausi: Bill Rancic
  • 2. tuotantokausi: Kelly Perdew
  • 3. tuotantokausi: Kendra Todd
  • 4. tuotantokausi: Randal Pinkett
  • 5. tuotantokausi: Sean Yazbeck
  • 6. tuotantokausi: Stefani Schaeffer
  • 7. tuotantokausi: Piers Morgan
  • 8. tuotantokausi: Joan Rivers
  • 9. tuotantokausi: Bret Michaels
  • 10. tuotantokausi: Brandy Kuentzel
  • 11. tuotantokausi: John Rich
  • 12. tuotantokausi: Arsenio Hall

Diilin brittiläisen version voittajat

  • 1. tuotantokausi: Tim Campbell
  • 2. tuotantokausi: Michelle Dewberry
  • 3. tuotantokausi: Simon Ambrose
  • 4. tuotantokausi: Lee McQueen
  • 5. tuotantokausi: Yasmina Siadatan
  • 6. tuotantokausi: Stella Englins
  • 7. tuotantokausi: Tom Pellereau
Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Suomalaiset versiot

1. suomalainen tuotantokausi (2005)

Sarjasta tehtiin suomalainen versio, joka alkoi 16. tammikuuta 2005 ja päättyi 24. huhtikuuta 2005. Kilpailijat tavoittelivat työpaikkaa Jari Sarasvuon yritykseen Trainers' Houseen.[3] Sarasvuon lisäksi avustajina toimivat Minna Varajärvi, Jouni Eronen, Kristiina Uurasmaa ja Marc Moberg.

Kilpailijat olivat:

  • Elina Pojanluoma
  • Hanne Serjo
  • Kristiina Salo
  • Riikka-Maria Lemminki
  • Tatjana Heikkinen
  • Tiina Kalliokoski
  • Tuulia Mattila
  • Marika C. Lindström
  • Jan Saarinen
  • Jarmo Puhakka
  • Juhana Helmenkalastaja
  • Jukka Haikala
  • Olli Rikala
  • Rasmus Nybergh
  • Sami Niemi
  • Tomi Pättö

Tuotantokauden voitti Olli Rikala, joka sai paikan firmassa. Rikalan lisäksi Jari Sarasvuo palkkasi neljä muuta kilpailijaa:[3] Jan Saarisen, Tiina Kalliokosken, Sami Niemen ja Tatjana Heikkisen töihin perustamansa Trainers' Housen tytäryhtiöön Ignis Oy. Jan Saarisesta tuli kyseisen yhtiön toimitusjohtaja. Rikala siirtyi toisen yrityksen palvelukseen muutaman vuoden kuluttua.[4]

2. suomalainen tuotantokausi (2009)

Syksyllä 2009 esitetyllä tuotantokaudella kilpailijat tavoittelivat myyntijohtajan tehtävää Hjallis Harkimon asuinalueprojektille Sipooseen.[5][6] Johtoryhmän jäseniä 2. tuotantokaudella olivat Harkimon ohella Helena Karihtala ja Keijo Säilynoja.[7] Kausi alkoi 14. syyskuuta 2009 ja päättyi 30. marraskuuta 2009.

Kilpailijat olivat:

  • Antti Seppinen (voittaja)[8]
  • Heidi Luumi (2. sija)
  • Jethro Rostedt (3. sija)
  • Minna Sutinen (4. Sija)
  • Jarno Eerola (10. pudonnut)
  • Kaisa Aninko (9. pudonnut)
  • Heidi Weichert (8. pudonnut)
  • Larisa Mansikkamäki (7. pudonnut)
  • Jari Meri (6. pudonnut)
  • Timo Moilanen (5. pudonnut)
  • Katariina Taimi (4. pudonnut)
  • Irina Viitala-Luukkonen (3. pudonnut)
  • Ari Hilokoski (2. pudonnut)
  • Markus Rosti (1. pudonnut)

3. suomalainen tuotantokausi (2010)

Kolmannella tuotantokaudella Harkimo haki rakennusprojektin toimitusjohtajaa Hankoon.[9] Harkimon entinen aviopuoliso Leena Harkimo sekä edellisen tuotantokauden voittaja Antti Seppinen toimivat johtoryhmän jäseninä.[10] Kausi alkoi 13. syyskuuta 2010 ja päättyi 29. marraskuuta 2010.

Kilpailijat olivat:[11]

  • Mira Kasslin (voittaja)
  • Teemu Nuutinen (2.sija)
  • Jouni Talvinen (3. sija)
  • Susanna Ruotsalainen (9.pudonnut)
  • Ali Berrebbah (8. pudonnut)
  • Arttu Lipsonen (7. pudonnut)
  • Sampo Kaulanen (6. pudonnut)
  • Tarja Salmi (5. pudonnut)
  • Ville Saarikalle (5. pudonnut)
  • Outi Sundström (4. pudonnut)
  • Jukka Siltasalmi (3. pudonnut)
  • Nina Ekholm (2. pudonnut)
  • Michele Murphy-Isomäki (2. pudonnut)
  • Susanna Hillenbrand (1. pudonnut)

4. suomalainen tuotantokausi (2011)

Neljännen tuotantokauden esittäminen alkoi 19. syyskuuta 2011 ja finaalijakso nähtiin 5. joulukuuta 2011. Tällä kaudella etsittiin kehitysjohtajaa Hjallis Harkimon omistamalle Vierumäen urheiluopistolle. Johtoryhmän jäsenet olivat Maija Nyman ja Heimo Hakkarainen.[12]

Kilpailijat olivat:[13]

  • Jarno Purtsi (Voittaja)
  • Marika Kakko (2. sija)
  • Pia Kurkela (3. sija)
  • Joni Varkka (8.pudonnut)
  • Hanna-Kaisa Ruotsalainen (7.pudonnut)
  • Janne Rauhala (7.pudonnut)
  • Niina Mämmi (6.pudonnut)
  • Stefan Koivikko (5.pudonnut)
  • Janina Eräkangas (4.pudonnut)
  • Auli Liimatainen (4. pudonnut)
  • Essi Salminen (3. pudonnut)
  • Mario Conforte (2. pudonnut)
  • Saku Nikkanen (2. pudonnut)
  • Mika Kuusisto (1. pudonnut)

Viikoittaiset tulokset

KilpailijaAlkuperäinen joukkueViikko 2Viikko 3Viikko 4Viikko 5Viikko 6Viikko 7Viikko 8Viikko 9Viikko 10FinaaliHakemuksen tulosTulokset projektipäällikkönä
Jarno PurtsiTahkoTahkoGreippiGreippiGreippiTahkoTahkoTahkoTahkoYksilöYksilöPalkattu2-1 (voitto viikolla 8 ja 9, tappio viikolla 5)
Marika KakkoBrain ShockGreippiTahkoTahkoTahkoTahkoTahkoTahkoGreippiYksilöYksilöPotkut finaalissa1-1 (voitto viikolla 6, tappio viikolla 9)
Pia KurkelaBrain ShockGreippiTahkoTahkoTahkoGreippiGreippiTahkoTahkoYksilöPotkut viikolla 101-0 (voitto viikolla 5)
Joni VarkkaTahkoTahkoTahkoTahkoTahkoTahkoTahkoGreippiGreippiPotkut viikolla 91-0 (voitto viikolla 4)
Hanna-Kaisa RuotsalainenBrain ShockGreippiGreippiTahkoTahkoGreippiGreippiGreippiPotkut viikolla 81-1 (voitto viikolla 3, tappio viikolla 8)
Janne RauhalaTahkoTahkoGreippiTahkoTahkoTahkoTahkoGreippiPotkut viikolla 81-0 (voitto viikolla 7)
Niina MämmiBrain ShockGreippiTahkoTahkoGreippiGreippiGreippiPotkut viikolla 71-1 (voitto viikolla 2, tappio viikolla 7)
Stefan KoivikkoTahkoTahkoGreippiGreippiGreippiGreippiPotkut viikolla 60-1 (tappio viikolla 6)
Janina EräkangasBrain ShockGreippiGreippiGreippiGreippiPotkut viikolla 51-0 (voitto viikolla 1)
Auli LiimatainenBrain ShockGreippiGreippiGreippiGreippiPotkut viikolla 50-0
Essi SalminenBrain ShockGreippiGreippiGreippiPotkut viikolla 40-1 (tappio viikolla 4)
Saku NikkanenTahkoTahkoTahkoPotkut viikolla 30-1 (tappio viikolla 3)
Mario ConforteTahkoTahkoTahkoPotkut viikolla 30-1 (tappio viikolla 2)
Mika KuusistoTahkoTahkoPotkut viikolla 20-1 (tappio viikolla 1)

5. suomalainen tuotantokausi (2013)

Ohjelman viidennen tuotantokauden kaikki kilpailijat olivat julkisuuden henkilöitä. Ohjelmaa luotsasi edelleen Hjallis Harkimo.[14] Harkimon neuvonantajina toimivat Marttaliiton toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä sekä Harkimon poika Joel Harkimo.[15]

Kilpailijat olivat:[16]

Viikoittaiset tulokset

KilpailijaViikko 1Viikko 2Viikko 3Viikko 4Viikko 5Viikko 6Viikko 7Viikko 8Viikko 9Viikko 10Viikko 11Viikko 12Hakemuksen tulosTulokset projektipäällikkönä
Maria DrockilaAlfaAlfaAlfaAlfaAlfaAlfaToivoToivoToivoAlfaToivoYksilöPalkattu1-2 (tappio viikoilla 4 ja 8, voitto viikolla 9)
Seppo KoskinenToivoAlfaAlfaToivoToivoToivoToivoToivoToivoToivoToivoYksilöPotkut finaalissa3-0 (voitto viikoilla 2, 10 ja 11)
Stefan LindforsToivoToivoToivoAlfaAlfaToivoAlfaAlfaAlfaToivoAlfaPotkut viikolla 111-1 (tappio viikolla 5, voitto viikolla 7)
Juhana HelmenkalastajaToivoToivoToivoToivoToivoAlfaAlfaAlfaAlfaAlfaAlfaPotkut viikolla 111-2 (voitto viikolla 4, tappio viikoilla 9 ja 11)
Susanna LaineAlfaAlfaAlfaAlfaAlfaAlfaAlfaAlfaAlfaAlfaPotkut viikolla 102-1 (voitto viikoilla 6 ja 8, tappio viikolla 10)
Dan TolppanenToivoToivoToivoToivoToivoToivoAlfaAlfaAlfaPotkut viikolla 91-1 (tappio viikolla 2, voitto viikolla 5)
Wilma SchlizewskiAlfaAlfaAlfaAlfaAlfaAlfaToivoToivoPotkut viikolla 80-1 (tappio viikolla 7)
Matti MononenToivoToivoToivoToivoToivoAlfaToivoPotkut viikolla 71-0 (voitto viikolla 3)
Hanna PartanenAlfaAlfaAlfaToivoToivoToivoPotkut viikolla 60-2 (tappio viikoilla 3 ja 6)
Sacha RemlingToivoToivoToivoAlfaAlfaPotkut viikolla 51-0 (voitto viikolla 1)
Helena LindgrenAlfaAlfaAlfaPotkut viikolla 3
Hannele LuukkainenAlfaPotkut viikolla 10-1 (tappio viikolla 1)

6. suomalainen tuotantokausi (2018)

Diili teki paluun vuonna 2018. Ohjelman kautta haettiin markkinointijohtajaa Starsquad-yhtiöön joka on erikoistunut kansainvälisiin esports-tapahtumiin. Ohjelma esitettiin syyskuussa 2018. Ohjelmaa luotsasi edelleen Hjallis Harkimo. Harkimon neuvonantajina toimivat Riia Martinoja sekä Harkimon poika Joel Harkimo.[18]

Ohjelmaan osallistuivat:

  • Olli-Pekka Villa, 30, Lahti (voittaja)
  • Helena Kastikainen, 27, Helsinki (putosi finaalissa)
  • Miisa Nuorgam, 26, Tampere (10.pudonnut)
  • Tommi Mäki, 26, Vaasa (9.pudonnut)
  • Janne Hintsala, 30, Järvenpää (7. pudonnut)
  • Anina Luoma, 40, Forssa (8. pudonnut)
  • Sonja Kuula, 36, Laukaa (6. pudonnut)
  • Tomi Rinne, 24, Tampere (5. pudonnut)
  • Kalle Ström, 42, Helsinki (4. pudonnut)
  • Viivi Autio, 31, Sirkka (3. pudonnut)
  • Melissa Heininen, 27, Porvoo (2. pudonnut)
  • Theo Manninen, 32, Helsinki (1. pudonnut)

7. suomalainen tuotantokausi (2021)

Ohjelman kautta haettiin kehitysjohtajaa Jaajo Linnonmaan yritysimperiumiin. Ohjelma esitettiin helmikuusta 2021 alkaen Nelosella ja Ruudussa. Ohjelmaa luotsasi Jaajo Linnonmaa ja neuvonantajina toimivat Noora Fagerström ja Toni Lähde.[19]

Ohjelmaan osallistuivat:[20]

  • Sointu Borg, 28, tapahtuma-alan yrittäjä, Helsinki (voittaja)
  • Petri Matero, 43, markkinointialan yrittäjä, Helsinki (putosi finaalissa)
  • Marko Loukaskorpi, 38, operatiivinen johtaja, Helsinki (3. sija)
  • Inka Isotalo, 38, toimitusjohtaja, Helsinki (4. sija)
  • Martin Kalliola, 30, Social Media Specialist, Espoo (10. pudonnut)
  • Ariel Keisa, 25, kuljetus- ja teknologia-alan yrittäjä, Helsinki (9. pudonnut)
  • Helena Hallanoro, 53, sisustusarkkitehti, tilasuunnittelupäällikkö, Helsinki (8. pudonnut)
  • Heidi Holmavuo, 38, rikoskirjailija, toimittaja, Tampere (7. pudonnut)
  • Sebastian Franckenhaeuser, 29, tuotepäällikkö, Helsinki (6. pudonnut)
  • Pasi Karjalainen, 49, Henkilöstö- ja hammaslääkäripalveluiden tuottaja, Tampere (5. pudonnut)
  • Janne Immonen, 40, kiinteistöalan yrittäjä, kirjailija, toimitusjohtaja, Varkaus (4. pudonnut)
  • Jenni Pirhonen, 35, General Manager, Hollola (3. pudonnut)
  • Taru Kaartinen, 25, hää- ja tapahtumasuunnittelija, Helsinki (2. pudonnut)
  • Emma Kolppanen, 37, markkinointivalmentaja, Espoo (1. pudonnut)

Tehtäväkohtaiset tulokset

KilpailijaTehtävä 1Tehtävä 2Tehtävä 3Tehtävä 4Tehtävä 5Tehtävä 6Tehtävä 7Tehtävä 8Tehtävä 9Tehtävä 10Hakemuksen tulosTulokset projektipäällikkönä
Sointu BorgnaisetBaroloBaroloBaroloKoplaKoplaKoplaKoplaKoplaYksilöPalkattu1-0 (voitto tehtävässä 6)
Petri MateromiehetKoplaKoplaKoplaBaroloBaroloBaroloBaroloKoplaYksilöPotkut finaalissa2-0 (voitto tehtävissä 1 ja 4)
Marko LoukaskorpimiehetBaroloBaroloBaroloBaroloBaroloBaroloBaroloBarolo3. sija0-1 (tappio tehtävässä 6)
Inka IsotalonaisetBaroloKoplaKoplaKoplaKoplaKoplaBaroloBarolo3. sija1-1 (tappio tehtävässä 5, voitto tehtävässä 8)
Martin KalliolamiehetBaroloBaroloBaroloKoplaKoplaKoplaKopla10. potkut1-1 (tappio tehtävässä 4, voitto tehtävässä 7)
Ariel KeisamiehetKoplaKoplaKoplaBaroloKoplaKoplaKopla9. potkut1-1 (voitto tehtävässä 5, tappio tehtävässä 8)
Helena HallanoronaisetKoplaKoplaKoplaBaroloBaroloBarolo8. potkut0-2 (tappio tehtävissä 1 ja 7)
Heidi HolmavuonaisetKoplaKoplaKoplaBaroloBarolo7. potkut
Sebastian FranckenhaeusermiehetKoplaKoplaKoplaKopla6. potkut0-1 (tappio tehtävässä 3)
Pasi KarjalainenmiehetBaroloBaroloBaroloKopla5. potkut
Janne ImmonenmiehetBaroloBaroloBarolo4. potkut1-0 (voitto tehtävässä 3)
Jenni PirhonennaisetBaroloBaroloBarolo3. potkut1-0 (voitto tehtävässä 2)
Taru KaartinennaisetKopla2. potkut0-1 (tappio tehtävässä 2)
Emma Kolppanennaiset1. potkut

8. suomalainen tuotantokausi (2022)

Ohjelmassa Jaajo Linnonmaa etsi kokonaan uutta bisnesideaa ja sen vetäjää yritysryppääseensä. Ohjelman palkintona oli starttiraha voittajan aloittavalle firmalle, ja yhtiökumppaniksi voittaja sai Linnonmaan, joka antaa aloittelevalle bisnekselle apua verkostoitumisessa, markkinoinnissa sekä bisnesosaamisessa. Ohjelma esitettiin vuonna 2022 Nelosella ja Ruudussa. Ohjelmaa luotsasi Jaajo Linnonmaa ja neuvonantajina toimivat Noora Fagerström ja Toni Lähde.[21]

Ohjelmaan osallistuivat:[22]

  • Clarissa Hedman, 31, PR- ja vaikuttajamarkkinoinnin asiantuntija, Helsinki (voittaja)
  • Mikko Vehmas, 43, ravintola- ja tapahtuma-alan yrittäjä, Helsinki (2. sija)
  • Dora Palmroos, 26, Head of Product, Helsinki (3. sija)
  • Henri Kurttila, 28, yrittäjä, Helsinki (4. sija)
  • Sirly Ylläsjärvi, 34, yrittäjä, Ylläs (10. pudonnut)
  • Jarno Hatakka, 46, hankintapäällikkö, Loppi (9. pudonnut)
  • Vili Rautio, 24, myyntialan yrittäjä, Mikkeli (8. pudonnut)
  • Tiina Heikka, 43, yrittäjä, Lapinjärven ex-kunnanjohtaja, Lapinjärvi (7. pudonnut)
  • Svante Spiik, 39, hyvinvointialan yrittäjä, Turku (6. pudonnut)
  • Veera Rosendahl, 25, hallintotieteiden opiskelija, Vaasa (5. pudonnut)
  • Jami Haajanen, 29, energia-alan konsultti, Espoo (4. pudonnut)
  • Isabell Frondén, 31, yrittäjä, Helsinki (3. pudonnut)
  • Jenni Parpala, 29, siivousalan yrittäjä, Vaasa (2. pudonnut)
  • Axel Jäntti, 25, tapahtuma-alan yrittäjä, Helsinki (1. pudonnut)

Finaaliin selviytyivät Mikko Vehmas ja Clarissa Hedman[23], joista jälkimmäinen voitti Diilin 2022.[24]

9 suomalainen tuotantokausi (2023)

  • Emmi Suuronen, 28, rakennusmestari, Tuusula
  • Aki Keskitalo, 38, hotellinjohtaja, Hollola (voittaja)
  • Aleksi Haukijärvi, 28, juristi, Nokia (1. pudonnut)
  • Anna Knihti, 32, markkinointitiimin vetäjä, Helsinki
  • Anni Tele, 27, projektinpäällikkö, Espoo (2. pudonnut)
  • Atte Salminen, 39, yrittäjä, Helsinki
  • Emma Riihiniemi, 34, sijoitusneuvoja, Tornio (3. pudonnut)
  • Janne Virtanen, 34, myynin esimies, Espoo (5. pudonnut)
  • Jari Tiippana, 35, aluemyyntipäällikkö, Imatra (8. pudonnut)
  • Mikko Almgren, 47, tapahtuma-alan yrittäjä, Heinlahti
  • Nico From, 27, myyntineuvotelija, Vantaa (6. pudonnut)
  • Tiina Räisänen, 32, yrittäjä, Vaajakoski
  • Piia Koriseva, 50, operatiivinen johtaja, Salo (7. pudonnut)
  • Vili Värtinen, 21, aluepäällikkö, Kuopio (4. pudonnut)
  • Viljami Harjuniemi, 31, mainostoimistoyrittäjä, Helsinki
  • Wenla Väärälä, 31, Sales executive, Helsinki

Finaaliin selviytyivät Aki Keskitalo, Tiina Räisänen ja Wenla Väärälä, joista Aki Keksitalo voitti Diilin 2023.[25]

10 suomalainen tuotantokausi (2024)

Ohjelmassa kilpailijat tavoittelivat paikkaa Helsingin Töölössä sijaitsevan Kulttuuritehdas Korjaamon johtajana. Ohjelmaa esitettiin vuoden 2024 tammikuusta huhtikuuhun Nelosella ja Ruudussa. Ohjelmaa luotsasi Jaajo Linnonmaa ja neuvonantajina toimivat start-up-maailman asiantuntijat Amel Gaily ja Toni Lähde.

Ohjelmaan osallistuvat:[26]

  • Christopher Hokkanen, 41, tuottaja, Tampere
  • Jessi Landen, 32, Key account manager, Nummi
  • Vili Viljakainen, 30, yrittäjä, Vantaa
  • Heli Heinonen, 48, myymäläpäälikkö, Turku
  • Essi Paltamaa, 36, Concept Manager, Espoo
  • Salme Kokko, 35, kehitysjohtaja, Parola
  • Miki Puikkonen, 33, yrittäjä/keittiömestari, Helsinki
  • Jussi Haavisto, 35, asiakas- ja yrityskulttuurijohtaja, Tampere
  • Aini Mäensivu, 35, luovan alan yrittäjä, Helsinki
  • Joseph Youssef, 42, liiketoimintajohtaja, Vantaa
  • Sandra Rinta-Panttila, 31, Marketing Manager, Helsinki
  • Laura Biskop, 46, asuntosijoittaja, Pietarsaari
  • Elias Mäkinen, 24, media-alan yrittäjä, Helsinki
  • Marjut Herranen, 49, Customer Lead/yrittäjä, Söderkulla
  • Andre Loran, 34, yrittäjä, Vantaa
  • Niklas Nukari, 30, konsernijohtaja, Kotka

Finaaliin selviytyivät Aini Mäensivu, Niklas Nukari ja Jessi Landen, joista Aini Mäensivu voitti Diilin 2024.[27]

Lähteet

Aiheesta muualla