Dagerrotypia

Dagerrotypiassa kuva muodostuu valoherkälle hopeapinnoitteiselle huolellisesti kiillotetulle kuparilevylle. Valotetulle levylle tallentunut kuva saadaan näkyviin elohopeahöyryillä, ja se kiinnitetään suolaliuoksella. Dagerrotypiakuvat eli dagerrotyypit ovat positiiveja, eikä prosessissa synny negatiivia, josta voisi ottaa vedoksia. Kuvattu kohde tallentuu peilikuvana.^[1]

Dagerrotypiakuvat ovat kosketusherkkiä, minkä vuoksi ne suljetaan yleensä lasikantiseen koteloon, joka on täytetty suojakaasulla (typellä) hapettumisen estämiseksi. Oikein suojattu dagerrotypiakuva kestää hyvin aikaa. Kuvan katselukulma on pieni, ja dagerrotyyppi näkyykin oikeassa positiivimuodossaan vain tietystä suunnasta tarkasteltuna.^[2]

Dagerrotypiamenetelmä vaatii paljon valoa, ja käytettyjen kuvalevyjen herkkyys oli huono, mikä johti pitkiin, jopa minuuttien valotusaikoihin. Kuvattaessa muotokuvia käytettiin usein erityistä tuolia, joka oli varusteltu niskatuella liike-epäterävyyden estämiseksi. Valokuvausvälineiden koon ja kemikaalien vaativuuden takia dagerrotyyppejä otettiin useimmiten sisätiloissa, joissa valaistusta voitiin kontrolloida, mutta menetelmän kehittyessä huippuunsa myös maisema- ja kaupunkinäkymiä kuvattiin.

Dagerrotypian kehittivät yhteistyössä ranskalaiset Louis Daguerre ja Joseph Nicéphore Niépce. Niépcen kuoltua vuonna 1833 Daguerre jatkoi kehitystyötä yksin ja julkisti keksintönsä lopulta 19. elokuuta 1839.^[3] Daguerren lanko Alphonse Giroux valmisti samana vuonna maailman ensimmäisen kaupallisesti valmistetun dagerrotypiakameran.^[4] Pian dagerrotypian julkistamisen jälkeen Edmond Becquerel kehitti turvallisen kehitystavan, jossa ei tarvita terveydelle vaarallista elohopeahöyryä.^[5]

Ranskan tiedeakatemia osti Daguerrelta oikeudet keksintöön ja vapautti sen koko maailman käyttöön. Louis Daguerre ja Niépcen poika saivat kumpainenkin palkkiokseen valtioneläkkeen.^[6] Patenttivapaa menetelmä levisi nopeasti ympäri maailman, myös Suomeen, jossa Henrik Cajander otti ensimmäisen dagerrotyypin Turussa vuonna 1842.^[7] Eugène Delacroix julisti: ”Tästä päivästä lukien maalaustaide on kuollut.”^[8]

Dagerrotypiamenetelmä oli laajassa käytössä Euroopassa (ei Britteinsaarilla), ja Yhdysvalloissa toistakymmentä vuotta 1800-luvun puoliväliin saakka, minkä jälkeen sen korvasivat muut halvemmat tai monistettavissa olevat menetelmät,^[9] kuten kalotypia (1841), ambrotypia (1854), ferrotypia (1856) tai kollodiomenetelmä (1851). Nämä kaikki poistuivat käytöstä, kun Kodak kehitti nykyaikaisen nitroselluloosapohjaisen gelatiiniemulsiofilmin vuonna 1889.

Dagerrotypiamenetelmä elää harvalukuisen valokuvausharrastajien joukon keskuudessa edelleen.^[10]

• 
  Daguerren vuonna 1837 ottama dagerrotyyppi ateljeestaan.
• 
  Edgar Allan Poe dagerrotypiakuvassa vuonna 1848.
• 
  Ensimmäinen Suomessa kuvattu dagerrotyyppi, Nobelin talo Turussa. Kuvan otti Henrik Cajander 3. marraskuuta 1842.
• 
  Samuel Morse noin vuonna 1845. Huomaa kuvakotelo, jollaisissa dagerrotyyppejä säilytettiin.
• 
  Robert Cornelius, omakuva vuodelta 1839.

• Daguerrotypistien seura Daguerreian Society(englanniksi)

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Dagerrotypia.

• Daguerreobase Avoimeen tietokantaan on koottu eri puolilta Eurooppaa noin 25 000 dagerrotypiakuvan tiedot. Suomesta tietokannassa on yli 370 valokuvaa.