Pia Polviander

suomalainen selvänäkijä
(Ohjattu sivulta Claudia Eve)

Pia Eveliina Polviander[1][2] (o.s. Salminen, ent. Holmström, ent. Claudia Eve)[3] (s. 18. tammikuuta 1968 Tampere)[2] on suomalainen selvänäkijä ja julkisuuden henkilö.

Pia Polviander
Henkilötiedot
Syntynyt18. tammikuuta 1968 (ikä 56)
Tampere
KansalaisuusSuomi
Ammattiselvänäkijä

Eve alkoi työskennellä selvänäkijänä vuonna 1995.[2] Vuonna 2012 hän juonsi kuusiosaista sarjaa Selvänäkijä Claudia Eve TV5-kanavalla.[4] Alkuvuonna 2013 hän oli yksi Sub-kanavalla esitetyn Iholla-tositelevisiosarjan toisen tuotantokauden henkilöistä.[5] Syyskuussa 2013 hän osallistui Julkkis Big Brother -ohjelmaan.[6]

Eve ryhtyi 12-vuotiaana valokuvamalliksi. Hän on pelannut koripalloa SM-tasolla.[2]

Ensimmäisen avioliittonsa Eve solmi erikoisluvalla jo 16-vuotiaana, mutta liitto päättyi myöhemmin eroon. Evellä on ensimmäisen miehensä kanssa kolme lasta.[2] Vuonna 1997 hän meni naimisiin muusikko Jarkko Even kanssa,[2] mutta liitto päätyi myöhemmin eroon. Heillä on viisi yhteistä lasta.[7]

Kesäkuussa 2014 Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi Claudia Even 6 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä kirjanpitorikoksesta. Tuomiot liittyivat Even Evecom-toiminimen talousepäselvyyksiin. Samassa yhteydessä entinen aviomies Jarkko Eve sai 10 kuukauden ehdollisen tuomion.[1]

Polviander on pyrkinyt politiikkaan ainakin perussuomalaisten, kristillisdemokraattien ja Suomen Kansa Ensin -puolueen listoilta.[8]

Vuonna 2023 Polviander tuomittiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan 15 päiväsakkoon.[9]

Lähteet