Chicago (musikaali)

Chicago on 1920-luvun Chicagoon sijoittuva Broadway-musikaali, joka esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1975 Bob Fossen ohjaamana. Musikaalin sävelsi John Kander ja sanoitti Fred Ebb, joka myös laati käsikirjoituksen. Musikaali perustuu Maurine Dallas Watkinsin kirjoittamaan näytelmään Chicago.[1]

Chicago-musikaali Tšekin Brnossa.

Musikaalia esitettiin vuosina 1975–1977 yhteensä 936 kertaa, ja vuonna 1996 se otettiin uudelleen ohjelmistoon Richard Rodgers Theatressa. Musikaali voitti vuonna 1997 kuusi Tony-palkintoa ja sitä esitettiin Broadwaylla vielä 2010-luvullakin.[1][2] Chicago on Broadwayn historian toiseksi pisimpään esitetty näytelmä The Phantom of the Operan jälkeen.[3]

Musikaalin pohjalta tehtiin vuonna 2002 elokuva Chicago.

Suomessa Chicagon toi ensimmäisenä näyttämölle Åbo Svenska Teater vuonna 1976. Helsingin kaupunginteatteri esitti Lauri Siparin ja Jukka Virtasen tekemää suomennosta vuosina 1982–1985, jolloin se keräsi 189 näytöksellä yhteensä 48 849 katsojaa. Sitä ovat esittäneet myös Rovaniemen (1985–1986), Kuopion (2008–2009) ja Lahden (2014–2015) kaupunginteatterit sekä Tampereen Työväen Teatteri (2010–2012), jossa se sai yli 55 000 katsojaa.[4]

Roolit

RooliEsittäjä 1975[1]Esittäjä 1996[2]
Billy FlynnJerry Orbach James Naughton
Amos Hart Barney MartinJoel Grey
Roxie Hart Gwen VerdonAnn Reinking
Velma Kelly Chita RiveraBebe Neuwirth
MatronMary McCartyMarcia Lewis

Kappaleet

Ensimmäinen näytös

  • ”All That Jazz”
  • ”Funny Honey”
  • ”Cell Block Tango”
  • ”When You’re Good to Mama”
  • ”Tap Dance”
  • ”All I Care About”
  • ”A Little Bit of Good”
  • ”We Both Reached for the Gun”
  • ”Roxie”
  • ”I Can’t Do It Alone”
  • ”Chicago After Midnight”
  • ”My Own Best Friend”

Toinen näytös

  • ”I Know a Girl”
  • ”Me and My Baby”
  • ”Mister Cellophane”
  • ”When Velma Takes the Stand”
  • ”Razzle Dazzle”
  • ”Class”
  • ”Nowadays”
  • ”Nowadays (reprise)”
  • ”R. S. V. P.”
  • ”Keep It Hot”

[1]

Lähteet