Bumper Robinson

yhdysvaltalainen näyttelijä

Bumper Robinson (oik. Larry C. Robinson II, s. 19. kesäkuuta 1974 Cleveland, Ohio) on kolme kertaa Young Artistilla palkittu yhdysvaltalainen näyttelijä.

Bumper Robinson
Henkilötiedot
Koko nimiLarry C. Robinson II
Syntynyt19. kesäkuuta 1974 (ikä 50)
Yhdysvallat Cleveland, Ohio
Näyttelijä
Aktiivisena1983–
Merkittävät roolitZammis
(Vihollisen armoilla)
Daniel Wallace
(Family Matters)
Bumblebee
(Transformers: Animated)
Palkinnot
Aiheesta muualla
IMDb

Ura

Bumper Robinson aloitti uransa jo hyvin nuorena ja esiintyi useissa televisiosarjoissa vierailevissa rooleissa kuten Jeffersonit, Webster, Night Court ja Päivien viemää, joista jälkimmäinen toi Robinsonille Young Artist -ehdokkuuden. Hän myös voitti kolmannessa esiintymässään elokuvassa Vihollisen armoilla Young Artist-palkinnon. Robinson on kuitenkin uransa aikana esiintynyt usein pienissä, mutta suosituissa rooleissa, joista muun muassa Daniel Wallacen rooli sarjassa Family Matters toi hänelle Young Artist-palkinnon vuonna 1993.

Näyttelemisen lisäksi Robinson on toiminut ääninäyttelijänä eri animaatioissa, kuten Turtles – mutanttikilpikonnat, Äly ja Väläys, Futurama, Static Shock ja Transformers: Animated.

Aiheesta muualla