Boston Celtics

Celtics pelasi NBA:n edeltäjässä Basketball Association of Americassa (BAA) sen ensimmäisestä kaudesta 1946–1947 lähtien.^[1] Kolme vuotta myöhemmin liigan nimeksi vaihtui NBA ja Celtics jatkoi mukana.^[2] Vuosina 1946–1948 joukkuetta valmensi John "Honey" Russell ja vuosina 1948–1950 Alvin Julian. Vuonna 1950 valmentajana aloitti Red Auerbach.^[3] Samana vuonna joukkueen pelaajistoon liittyi Bob Cousy, joka pysyi seurassa 13 kautta ja voitti tänä aikana kahdeksan kertaa liigan syöttötilaston.^[4] NBA:n loppuotteluihin Celtics ei kesään 1956 mennessä kertaakaan yltänyt.^[3]

Boston Celticsin ensimmäinen menestysaika alkoi vuonna 1956, jolloin Bill Russell liittyi seuraan. Celticsillä oli varaustilaisuudessa myöhäinen varausvuoro mutta Auerbach sai toisen varausvuoron omaavan St. Louis Hawksin varaamaan Russellin ja tekemään tämän jälkeen vaihtokaupat. Samana vuonna Celtics varasi Tom Heinsohnin sekä Russellin joukkuetoverina yliopistosarjoissa pelanneen K. C. Jonesin. Kaudella 1956–1957 Celtics oli runkosarjan paras joukkue. Sen avausviisikossa pelasivat yleensä Russell, Heinsohn, Cousy, Bill Sharman ja Jim Loscutoff.^[5] Kuudentena pelaajana oli tärkeässä roolissa Frank Ramsey.^[6] Joukkue ylsi ensi kertaa NBA:n loppuotteluihin, joiden ratkaisu jäi seitsemänteen otteluun. Celtics voitti St. Louis Hawksin ratkaisuottelussa vasta jatkoajalla pistein 125–123 ja voitti ensimmäisen mestaruutensa.^[5]

Kaudella 1957–1958 Celtics oli runkosarjassa entistä vahvempi ja ylsi jälleen loppuotteluun mutta tällä kertaa St. Louis Hawks vei mestaruuden otteluvoitoin 2–4.^[3][5] Vuodesta 1959 alkoi Celticsin ennätyksellinen kahdeksan peräkkäisen mestaruuden aika. Kaudella 1959–1960 joukkueen voittoprosentti runkosarjassa oli 78,7 %, kun se voitti 75 ottelustaan 59. Joukkue voitti runkosarjassa 60 ottelua kaudella 1961–1962 ja 62 ottelua kaudella 1964–1965 mutta tuolloin otteluiden kokonaismäärä oli 80.^[3] Loppuotteluvastustajina Celticsille hävisivät kaudella 1958–1959 Minneapolis Lakers otteluvoitoin 4–0, kaudella 1959–1960 St. Louis Hawks 4–3, kaudella 1960–1961 St. Louis Hawks 4–1, kaudella 1961–1962 Minneapolis Lakersin seuraaja Los Angeles Lakers 4–3, kaudella 1962–1963 Lakers 4–2, kaudella 1963–1964 San Francisco Warriors 4–1, kaudella 1964–1965 Lakers 4–1 ja kaudella 1965–1966 Lakers 4–3.^[3][5] Ensimmäisten mestareiden lisäksi merkittäviä pelaajia olivat vuonna 1957 seuraan saapunut Sam Jones, vasta vuonna 1958 aloittanut K. C. Jones, vuoden 1960 varaus Tom "Satch" Sanders ja vuonna 1962 varattu John Havlicek.^{[7][8][9][10][11]}

Red Auerbach jätti paikkansa valmentajana vuonna 1966 ja Bill Russell jatkoi pelaaja-valmentajana. Kaudella 1966–1967 Celtics hävisi toisella pudotuspelikierroksella Philadelphia 76ersille 1–4 mutta kaksi seuraavaa kautta päättyivät mestaruuteen. Kauden 1967–1968 loppuotteluissa Celtics voitti Los Angeles Lakersin 4–2 ja kaudella 1968–1969 saman joukkueen 4–3. Näin Celtics oli voittanut 11 mestaruutta 13 kauden aikana.^[3][5]

Tom Heinsohn otti valmennusvastuun vuonna 1969 ja hoiti tehtävää vajaat yhdeksän kautta. Kahdella ensimmäisellä kaudella Celtics jäi pudotuspelien ulkopuolelle. Kaksi seuraavaa kautta päättyivät tappioon konferenssifinaaleissa. Seuraavan mestaruutensa joukkue voitti kaudella 1973–1974 ja yhden välivuoden jälkeen jälleen kaudella 1975–1976. Loppuotteluissa Celtics voitti vuonna 1974 Milwaukee Bucksin 4–3 ja vuonna 1976 Phoenix Sunsin 4–2.^[3] Mestaruuskokoonpanojen tähtipelaajia olivat kokenut John Havlicek, nuoremmat Dave Cowens ja Jo Jo White^[3] sekä kolmikymppinen, vuonna 1972 Phoenix Sunsista siirtynyt Paul Silas.^[3][12] Vuoden 1976 mestaruutta oli voittamassa myös Celticsin vuoden 1970 seitsemännen kierroksen varaus ja ABA:ssa ammattilaisuransa aloittanut Charlie Scott, joka siirtyi Phoenixistä Bostoniin vuonna 1975.^[13] Vaihtokaupassa Phoenixiin siirtyi myöhemmin tähtipelaajaksi noussut Paul Westphal.^[14]

Kaudella 1974–1975 Celtics hävisi konferenssifinaaleissa ja kaudella 1976–1977 jo yhtä kierrosta aiemmin. Kausina 1977–1978 ja 1978–1979 joukkue ei päässyt pudotuspeleihin ja runkosarjan voittoprosentti jäi ensi kertaa sitten seuran alkuvuosien alle 40:n. Tammikuussa 1978 kesken kauden sai valmennusvastuun apuvalmentajana siihen saakka toiminut "Satch" Sanders, joka joutui marraskuussa 1978 kesken seuraavaa kautta tekemään tilaa Dave Cowensille.^[15][16]

Larry Bird liittyi Celticsiin vuonna 1979 ja nousi joukkueen tärkeimmäksi pelaajaksi 13 kautta kestäneellä NBA-urallaan. Samana vuonna päävalmentajaksi tuli Bill Fitch.^[17][18] Heidän ensimmäinen kautensa päättyi tappioon konferenssifinaaleissa mutta kaudella 1980–1981 joukkue voitti mestaruuden, kun loppuotteluissa Houston Rockets kaatui lukemin 4–2. Kaudella 1981–1982 tie päättyi konferenssifinaaleihin ja vuotta myöhemmin konferenssisemifinaaleihin. Seuraava mestaruus tuli kaudella 1983–1984, kun joukkueen entinen pelaaja K. C. Jones oli ensimmäistä kauttaan päävalmentajana. Celtics voitti loppuotteluissa Los Angeles Lakersin 4–3. Larry Birdin aikakauden kolmannen mestaruuden Celtics voitti kaudella 1985–1986, kun Houston Rockets hävisi loppuottelut 4–2. Myös kausina 1984–1985 ja 1986–1987 Celtics selviytyi NBA:n loppuotteluihin mutta hävisi molemmilla kerroilla Lakersille otteluvoitoin 2–4. Jones lopetti päävalmentajan tehtävässä konferenssifinaalitappioon päättyneen kauden 1987–1988 jälkeen.^[3]

Birdin lisäksi 1980-luvun joukkueen tärkeitä pelaajia olivat Kevin McHale ja Robert Parish, ja yhdessä näitä kolmea kutsuttiin nimellä "The Big Three".^[19][20] Vuoden 1981 pudotuspeleissä merkittävässä roolissa olivat myös Nate "Tiny" Archibald, Cedric Maxwell ja Chris Ford, joista Maxwell kuului vielä vuoden 1984 mestarijoukkueeseenkin.^[21][22] Vuonna 1983 Celticsiin hankittiin Phoenix Sunsista NBA:n puolustustähdistöön monasti valittu Dennis Johnson, joka oli merkittävä pelaaja vuosien 1984 ja 1986 mestarijoukkueissa.^[23][24]

Vuoden 1987 jälkeen Celtics jäi 20 vuoden ajan NBA-finaalien ulkopuolelle. Konferenssifinaaleihinkin se ylsi vuoden 1988 jälkeen vasta vuonna 2002. Kaudella 1996–1997 voittoprosentti jäi 18,3:een, kun joukkue voitti 82 runkosarjaottelustaan vain 15. Kaudella 1993–1994 joukkue jäi pudotuspelien ulkopuolelle, ja kaudesta 1995–1996 alkoi kuuden kauden putki ilman pudotuspelejä.^[3] Kausi 2001–2002 toi uuden päävalmentajan Jim O’Brienin sekä tähtipelaajien Antoine Walkerin ja Paul Piercen johdolla parempaa^[3][25] mutta kausina 2005–2006 ja 2006–2007 Celtics jäi jälleen pudotuspelien ulkopuolelle.^[3] Päävalmentajana kaudella 2004–2005 aloittanut Doc Rivers sai kuitenkin jatkaa tehtävässään.^[3]

Kaudella 2007–2008 Celtics voitti 82 runkosarjaottelustaan 66 (voittoprosentti 80,5).^[3] Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella se voitti Atlanta Hawksin otteluvoitoin 4–3, toisella kierroksella Cleveland Cavaliersin 4–3, konferenssifinaaleissa Detroit Pistonsin 4–2 ja NBA-finaaleissa Los Angeles Lakersin 4–2.^[26] Viimeinen loppuottelu päättyi lukemiin 131–92, joka on NBA-historian suurin voitto ratkaisevassa loppuottelussa.^[27][28] Muut viisi loppuottelua päättyivät 5–10 pisteen eroon.^[27] Mestarijoukkueen tärkeimpiä pelaajia olivat kesällä 2007 ostetut Kevin Garnett ja Ray Allen,^[3][28][29] NBA:ssa toisen kautensa pelannut Rajon Rondo,^[3][30][31] seuraa vuodesta 2003 edustanut Kendrick Perkins^[3][32] sekä vuodesta 1998 Celticsin paidassa pelannut Paul Pierce, joka valittiin finaalien arvokkaimmaksi pelaajaksi.^[3][28][33]

Viimeisen mestaruutensa jälkeen Celtics on pelannut NBA:n loppuotteluissa kahdesti.^[3] Kaudella 2009–2010 joukkue voitti ensimmäisellä kierroksella Miami Heatin otteluvoitoin 4–1, toisella kierroksella Cleveland Cavaliersin 4–2 ja konferenssifinaaleissa Orlando Magicin 4–2. NBA-finaaleissa Celtics hävisi Los Angeles Lakersille 3–4, seitsemännen loppuottelun pistein 79–83. Joukkueessa pelasivat vuoden 2008 mestareista edelleen muun muassa Rondo, Pierce, Allen, Garnett, Perkins ja Glen Davis. Kauden alussa seuraan oli siirtynyt Rasheed Wallace.^[34] Kaudella 2021–2022 Celtics voitti ensimmäisellä kierroksella Brooklyn Netsin otteluvoitoin 4–0, toisella kierroksella Milwaukee Bucksin 4–3 ja konferenssifinaaleissa Miami Heatin 4–3. NBA-finaaleissa Celtics hävisi Golden State Warriorsille 2–4. Celticsin kantavia voimia olivat vuosien 2014, 2016 ja 2017 kärkipään varaukset Marcus Smart, Jaylen Brown ja Jayson Tatum, vuosina 2018 ja 2019 ensimmäisen kierroksen loppupuolella varatut Robert Williams ja Grant Williams, Celticsiin kesällä 2021 palannut konkari Al Horford sekä helmikuussa 2022 San Antonio Spursista siirtynyt Derrick White.^[35] Celticsin päävalmentajana oli ensimmäistä kauttaan Ime Udoka, joka korvasi joukkuetta kahdeksan kautta valmentaneen Brad Stevensin.^[3]

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Boston Celtics.

• Boston Celtics NBA:n virallisilla sivuilla