Blogger

blogipalvelu

Blogger (joskus myös Blogspot) on hakukoneyhtiö Googlen omistama blogipalvelu, joka on ollut toiminnassa vuodesta 1999 lähtien. Alun perin Pyra Labs -yrityksen luoman Bloggerin osti Google vuonna 2003. Eräs perustajista oli myös mikroblogipalvelu Twitterin perustaja Biz Stone. Palvelu oli yksi ensimmäisistä bloggaukseen keskittyneistä alustoista. Samaten Blogger oli yksi ensimmäisistä blogipalveluista, joiden käyttäjien ei tarvinnut käyttää HTML-kieltä tai lähettää sisältöään erikseen kotisivupalvelimelle, vaan blogimerkinnät oli mahdollista kirjoittaa suoraan lomakkeeseen webissä.

Blogger
Verkkosivustowww.blogger.com
TyyppiBlogi
RekisteröintiPakollinen blogin luomiseen
Kieletuseita
OmistajaGoogle
Avattu23. elokuuta 1999
Similarweb-sija895. (kesäkuu 2022)[1]
Nykyinen tilaToiminnassa

Bloggerin saamaa kritiikkiä

Blogger on saanut kritiikkiä liiasta yksinkertaisuudestaan ja uusien ominaisuuksien hitaasta toteuttamisesta. Esimerkiksi blogimerkintöjen luokittelu tai avainsanojen käyttö ei pitkään ollut mahdollista. Tämä on saanut monet bloggaajat siirtymään toisille alustoille monipuolisempien ominaisuuksien perässä. Blogger on kuitenkin korostanut keskittyvänsä nimenomaan peruspalveluun eli luovan tilan tarjoamiseen ihmisille.

Syksyllä 2005 pelkästään muiden sivustojen hakukonetuloksissa korostamista varten perustettujen blogien määrä kasvoi ilmaisissa blogipalveluissa runsaasti. Etenkin Blogger joutui kritiikin kohteeksi, mikä oli Googlelle imagotappio. Pian sen jälkeen yhtiö lisäsi flag-painikkeen palkkiin, jonka se näyttää Bloggerin palvelimilla sijaitsevissa blogeissa. Painike mahdollisti kyseenalaisesta sisällöstä ilmoittamisen palvelun ylläpidolle. Sivua ei kuitenkaan poisteta kokonaan, vaikka raportti menisikin läpi, vaan se jätetään pois ainoastaan palvelun listauksista.

Lähteet

Aiheesta muualla

Tämä tietotekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.