Big Brother 2012

Big Brother 2012 oli tositelevisiosarja Big Brotherin suomalaisen version 8. tuotantokausi. Kausi alkoi 27. elokuuta 2012 ja päättyi 2. joulukuuta 2012 kestäen 98 päivää.[2][3] Tuotantokauden Big Brother Talk Show -juontajana toimi Elina Viitanen ja Big Brother Extran uusi juontaja oli muusikko Cristal Snow.[4] Tuottajana toimi edelleen Mikko Räisänen ja pääohjaajana Kim Sainio.[5] Tuotantoyhtiö oli edelliskauden tapaan Endemol Finland Oy.[6]

Big Brother 2012
Big Brother 2012:n logo
Big Brother 2012:n logo
Alkuperämaa Suomi
Esittäminen
VerkkoSub
Ensimmäinen esitys27. elokuuta 2012
Viimeinen esitys2. joulukuuta 2012[1]
Kaudet
← Edellinen
Big Brother 2011
Seuraava →
Julkkis Big Brother

Ennen tuotantokauden alkua castingkiertuetta ei järjestetty lainkaan, vaan asukkaaksi taloon saattoi pyrkiä vain internetin haun kautta. Haku alkoi 12. maaliskuuta 2012[5] ja päättyi 30. huhtikuuta 2012.lähde? Hakijoita oli yhteensä 3 000,[2] joista haastatteluvaiheeseen pääsi muutama sata.[7] Osa haastatelluista kutsuttiin myöhemmin suorittamaan ryhmätehtäviä ja monia erilaisia testejä.[5]

Tuotantokauden aloituslähetys sai keskimäärin 562 000 katsojaa, mikä on yli 10 % enemmän kuin edellisvuoden aloituslähetyksen katsojamäärä.[8].Finaalia seurasi keskimäärin 560 000 katsojaa.[9]

Asukkaat

Asukkaan tiedot (nimi, ikä, asuinpaikka)Saapui taloonPoistui talostaPoistumisen syy
Teija Kurvinen[10] (46), RovaniemiPäivä 1Päivä 98Voittaja
Iida Repo[11] (27), PirkkalaPäivä 1Päivä 98Toinen
Jouko Näivä[11] (26), TamperePäivä 1Päivä 98Kolmas
Markus Väänänen[12] (25), EnoPäivä 1Päivä 98Neljäs
Tea Mirhola[13] (19), HelsinkiPäivä 1Päivä 96häätö
Jonna A. Kumpula[13] (21), HärmäPäivä 1Päivä 91häätö
Tommi Riihimäki[14] (24), HämeenlinnaPäivä 1Päivä 84häätö
Tomi Grönroos[13] (23), HelsinkiPäivä 1Päivä 77häätö
Jarno (27), KeravaPäivä 42Päivä 71lähti vapaaehtoisesti[15]
Jonna I. Saari[13] (27), KausalaPäivä 1Päivä 70häätö
Petteri Koskela[16] (35), VantaaPäivä 42Päivä 69sääntörikkomus[17]
Joni (28), HelsinkiPäivä 42Päivä 63häätö
Johanna Pulkkinen[13] (24), EspooPäivä 1Päivä 56häätö
Katarina Bjurs[13] (26), HelsinkiPäivä 1Päivä 49häätö
Anne Sipolainen[13] (31), RaumaPäivä 1Päivä 42häätö
Sarah Nousiainen[13] (20), VaasaPäivä 1Päivä 35häätö
Irina[13] (42), HausjärviPäivä 1Päivä 33poistettu[18]
Ira (38), RaisioPäivä 1Päivä 28häätö
Leina Ogihara[19] (25), HelsinkiPäivä 1Päivä 21häätö
Janita Lukkarinen[20] (19), HyvinkääPäivä 1Päivä 17lähti vapaaehtoisesti[21]
Pia Sarkkinen[22] (31), LohjaPäivä 1Päivä 14häätö
Milla Leinonen[23] (25), Helsinki
Tuotannon palkkaama ”näyttelijä”, 7 päivää -lehden toimittaja
Päivä 1Päivä 5poistui suunnitellusti[24]

Viikkotehtävät

Tällä kaudella asukkaat eivät lyö vetoa viikkotehtävän onnistumisesta. Sen sijaan asukkaat palkitaan viikkotehtävän päätyttyä kultaisella, hopeisella tai pronssisella palkinnolla sen mukaan, miten he ovat tehtävästä onnistuneet.[25]

ViikkoTehtävän nimiPalkinto
1ÄänireagointiKultapalkinto
2Norsut posliinikaupassaHopeapalkinto
3KuningaskuntaPronssipalkinto
4HikiviikkoHopeapalkinto
5Sirkusviikko
6SuojuoksuKultapalkinto
7Sairaalaviikko
8BollywoodKultapalkinto (hopeapalkinto Teijalle)
9En teePronssipalkinto
10KaksosetKultapalkinto
11Koiran elämää
12Kultainen klassikko
13Älkää huomioiko outouksiaHopeapalkinto

Nimeämisoikeuskilpailut

Tällä kaudella järjestettiin nimeämisoikeuskilpailuja, jolloin ainoastaan voittajat saivat antaa pisteitä nimeämisäänestyksissä.

ViikkoSininen joukkuePinkki joukkueVoittaja
3Sarah, Jonna A, Tommi, Pia, Anne, Markus, Teija, Janita, IrinaJohanna, Iida, Jouko, Ira, Leina, Jonna I, Tomi, Katarina, TeaSininen joukkue
4Tomi, Markus, Johanna, Iida, Jonna I, Tommi, Sarah, AnneIrina, Leina, Teija, Ira, Jouko, Tea, Jonna A, Katarina

Häädetyn herja

Tällä kaudella talosta häädetty asukas sai vielä vaikuttaa talon tapahtumiin antamalla häädetyn herjan.

ViikkoHäädetty asukasHerjaKenelle herja annettiin
8JohannaValitse asukas joka herää tuntia aiemmin ja valmistaa kaikille aamiaisen.Petteri
9JoniSai antaa nimeämispisteet.2 pistettä Jonna I, 1 piste Petteri
10Jonna IValitse asukas, joka joutuu olemaan viikon ilman henkilökohtaisia tavaroita.Teija
11TomiKiroilupoliisi (ei saa kiroilla ja täytyy laskea kaikki talossa sanotut kirosanat).Jonna A
12TommiAsukkaan mikrofoni ohjataan talon kaiuttimiin.Teija
13Jonna ASupersankari vesimies/nainen (vain ko. henkilö saa koskea talon hanoihin).Tea

Nimeämistaulukko

Keltainen taustaväri tarkoittaa, että asukasta ei voinut nimetä kyseisellä viikolla.

1. viikko2. viikko3. viikko4. viikko5. viikko6. viikko7. viikko8. viikko9. viikko10. viikko11. viikko12. viikko13. viikko14. viikko
TeijaSarah
Pia
Janita
Katarina
Katarina
Tea
Johanna
Iida
Iida
Tomi
Tomi(+1)
Johanna
Joni
Iida(+1)
Jonna I
Iida
Tommi
Iida
Tommi
Iida
Iida
Tea
Voittaja
IidaKatarina
Tea
Leina × 2
Katarina × 2
Katarina
Ira
Jonna I
Jonna A
Teija(+3)
Jonna I
Jonna I
Jonna A
Teija
Tea
Tommi
Jonna A
Jonna A
Tomi
Jonna A
Teija
Teija
Jonna A
Toinen
JoukoKatarina
Tea
Janita
Katarina
Jonna A
Anne
Iida
Jonna A
Jonna A
Katarina
Jonna A
Johanna
Jonna A
Petteri
Tomi
Jonna A
Jonna A
Tea
Jonna A
Teija
Kolmas
MarkusTea
Katarina
Tea
Pia
Katarina
Tea
Katarina
Ira
Katarina
Johanna
Katarina
Johanna
Katarina(+1)
Johanna
Johanna
Joni
Jonna A
Petteri
Jonna A
Tommi
Iida
Jonna A
Jonna A
Iida
Neljäs
TeaJohanna
Pia
Katarina
Janita
Sarah
Tommi
Johanna
Katarina
Johanna(+2)
Tomi(+1)
Joni
Tomi
Jarno
Jonna A
Tomi
Tommi
Tommi
Iida
Jonna A
Iida
Häädetty
(päivä 96)
Jonna AJohanna
Katarina
Janita
Pia
Leina
Teija
Iida
Johanna
Iida
Anne
Johanna
Tomi(+1)
Iida
Johanna
Iida
Tea(+2)
Tomi
Iida
Jouko
Iida
Jouko
Iida
Häädetty
(päivä 91)
TommiKatarina
Tea
Tea
Katarina
Katarina
Tea
Ira
Katarina
Katarina
Irina
Katarina
Johanna
Katarina
Johanna
Iida
Jonna I
Jonna I
Iida
Tea
Iida
Jonna A
Iida
Häädetty
(päivä 84)
TomiSarah
Teija
Pia
Janita
Tea
Irina
Katarina
Sarah
Tea(+1)
Anne(+2)
Katarina
Tea
Jarno
Tea
Petteri
Tea
Teija
Tea
Häädetty
(päivä 77)
JarnoEi talossaKatarina
Teija
Jonna I(+1)
Joni(+1)
Tea
Tommi
Lähti vapaaehtoisesti
(päivä 71)
Jonna IJohanna
Katarina
Katarina
Janita
Johanna
Iida
Johanna
Iida
Jonna A
Johanna(+1)
Johanna
Jonna A(+1)
Johanna
Joni
Tommi
Petteri
Häädetty
(päivä 70)
PetteriEi talossaKatarina
Tea
Joni(+3)
Johanna
Tea
Tomi
Poistettu
(päivä 69)
JoniEi talossaTeija
Katarina
Tea
Iida
Jonna I
Petteri
Häädetty
(päivä 63)
JohannaJonna A
Jonna I
Jonna A × 2
Jonna I × 2
Teija
Tommi
Tommi
Teija
Anne(+1)
Teija(+2)
Teija
Tommi
Teija
Tea
Häädetty
(päivä 56)
KatarinaPia
Teija
Anne
Teija
Sarah
Jonna I
Anne
Tea
Teija
Tea
Häädetty
(päivä 49)
AnneJohanna
Katarina
Janita
Katarina
Katarina
Tea
Iida
Johanna
Iida
Johanna
Jonna A(+2)
Iida(+1)
Häädetty
(päivä 42)
SarahJohanna
Katarina
Janita × 2
Teija × 2
Tea
Katarina
Ira
Katarina
Irina
Katarina
Häädetty
(päivä 35)
IrinaKatarina
Johanna
Pia
Katarina
Katarina
Tea
Sarah
Iida
Poistettu
(päivä 33)
IraSarah
Janita
Janita
Pia
Häädetty
(päivä 28)
LeinaJanita
Katarina
Katarina
Anne
Häädetty
(päivä 21)
JanitaTeija
Pia
Anne
Jonna A
Lähti vapaaehtoisesti
(päivä 17)
PiaTea
Janita
Katarina
Tea
Häädetty
(päivä 14)
MillaPoistui
(Päivä 5)
Häätö-
äänestyksessä
(Sarah)
(Teija)
(Johanna)
(Iida)
(Jonna A)
Anne (5)
Janita (17)
Jonna A (5)
Katarina (15)
Pia (7)
Tea (5)
Leina (2)
Tea (7)
Katarina (11)
Teija (1)
Iida (3)
Ira (6)
Irina (1+3)
Johanna (3)
Katarina (6)
Iida (7)
Johanna (7)
Katarina (7)
Sarah (7)
Anne (9)
Iida (8)
Teija (8)
Katarina (13)
Johanna (11)
Joni (13)
Iida (7)
Johanna (7)
Tea (5)
Jarno
Jouko
Joni
Markus
Petteri
Tomi
Tommi
Jonna A (6)
Jonna I (6)
Petteri (6)
Tea (8)
Tommi (5)
Tomi (7)
Tommi (4)
Jonna A (5)
Jonna A (7)
Iida (6)
Tommi (4)
Jonna A (7)
Iida (5)
Häädetty(Sarah)
(Johanna)
(Iida)
Pia
11,5 %
äänistä
Leina
23,2 %
äänistä
Ira
17,3 %
äänistä
Sarah
23,0 %
äänistä
Anne
26,9 %
äänistä
Katarina
42,8 %
äänistä
Johanna
24,5 %
äänistä
Joni
12,4 %
äänistä
Jonna I
22,4 %
äänistä
Tomi
31,5 %
äänistä
Tommi
28,4 %
äänistä
Jonna A
48,3 %
äänistä
Tea
17,9 %
voittoäänistä

Poikkeukset nimeämisissä

  • Viikko 1: Ensimmäisellä viikolla valehäädettiin kolme naisasukasta eikä miesasukkaille voinut antaa nimeämispisteitä. Nimeämisistä huolimatta Big Brother päätti, ketkä naisista joutuivat valehäätöuhan alle. Valehäädetyt naiset (Iida, Sarah ja Johanna) eivät poistuneet talosta vaan siirtyivät salaa asumaan tehtäväalueella sijaitsevaan asuntoautoon.[26][27][28]
  • Viikko 2: Miesasukkailla oli edelleen immuniteetti. Valehäädetyt saivat immuniteetin toisen ja kolmannen viikon nimeämisiin. Valehäädettyjen antamista nimeämispisteistä tuli lisäksi tuplapisteet. Nimeämiset olivat julkiset.[29]
  • Viikko 3: Miesasukkaita eikä valehäädettyjä voitu vieläkään nimetä.[30]
  • Viikko 4: Irina sai kolme ylimääräistä nimeämispistettä rangaistuksena toistuvista sääntörikkomuksista. Tämä oli ensimmäinen viikko, jolloin kaikkia asukkaita sai nimetä.[31][32]
  • Viikko 6: Kukin asukas sai kolme lisäpistettä nimeämisiä varten. Lisäpisteet oli otettava mukaan nimeämisiin mikäli halusi käyttää ne sillä kerralla. Tomi, Johanna, Anne ja Iida käyttivät kolme ja Jonna I käytti yhden lisäpisteen.[33][34]
  • Viikko 7: Talon uudet miesasukkaat Jarno, Joni ja Petteri saivat päättää, kuka naisasukkaista on suojassa nimeämisiltä tällä viikolla. He valitsivat Iidan, jonka lisäksi he itse olivat suojassa nimeämisiltä.[35][36] Teija, Markus ja Jonnat käyttivät yhden ja Tea käytti kolme lisänimeämispistettä.[37]
  • Viikko 8: Petteri käytti kolme, Jarno käytti kaksi ja Teija yhden lisänimeämispisteen.[38]
  • Viikko 9: Viikolla 9 ei ollut lainkaan nimeämisiä. Sen sijaan talossa oli kaksi nappia, toinen miehille ja toinen naisille. Napit aktivoitiin satunnaisesti, ja se nappi, jota ehdittiin painaa ensin, päätti kumpi sukupuoli joutuu äänestykseen. Naiset ehtivät painaa miesten nappia ensin.[39]
  • Viikko 10: Talosta häädetty Joni sai antaa nimeämispisteitä häädetyn herjana. Jonna A käytti kaksi lisänimeämispistettä.[40][41]
  • Viikko 11: Käyttämättömät lisänimeämispisteet poistettiin.[42]
  • Viikko 14: Nimeämisiä ei järjestetty viimeisellä viikolla vaan katsojat äänestivät kauden voittajan. Perjantain BB Extrassa häädettiin asukas, joka oli saanut sillä hetkellä vähiten ääniä voittajaksi.[43]

Katsojaluvut

1.
viikko
2.
viikko
3.
viikko
4.
viikko
5.
viikko
6.
viikko
7.
viikko
8.
viikko
9.
viikko
10.
viikko
11.
viikko
12.
viikko
13.
viikko
14.
viikko
Viikon keskikatsojamäärä502 000
[44]
270 000307 000309 000
[45]
307 000
[46]
318 000
[47]
286 000
[48]
297 000
[49]
275 000
[50]
267 000
[51]
242 000
[52]
271 000
[53]
255 000
[54]
459 000
[55]

Lähteet

Aiheesta muualla