Bandyliigakausi 2008–2009

Jääpallon Bandyliigassa kaudella 2008-2009 pelattiin ensin yksinkertainen runkosarja, jonka jälkeen sarja jaettiin valioliigaan ja jatkosarjaan. Mestaruus ratkaistiin kahdeksan parhaan pudotuspeleillä.

Bandyliiga 2008–2009
Joukkueiden määrä11
MestariOLS
Toinen sijaHIFK
Kolmas sijaOPS
Paras maalintekijäHarri Kauhanen, WP-35 (43)

 ← 2008

2010 → 

Aiempina kausina ennakkosuosikkina kauteen lähtenyt Tornion Palloveikot menetti lähes koko joukkueensa Ruotsin allsvenskanissa pelanneeseen Haaparanta-Tornio Bandyyn, joka tavoitteli nousua Elitserieniin jonne se myös onnistui nousemaan. Menetysten takia ToPV sijoittui sarjassa viimeiseksi. ToPV:n menetysten takia suurimmat suosikit kauteen lähdettäessä olivat Oulun Luistinseura ja Helsingin IFK, jotka lopulta myös kohtasivat loppuotteluissa. Mestaruuden voitti lopulta OLS ja HIFK saavuitti hopeaa. Oulun Palloseura saavutti pronssia. Edellisen kerran OPS oli ollut mitalisijalla yli 40 vuotta aikaisemmin, vuonna 1967.

Runkosarja

JoukkueOVTHMaalitPOLSHIFKVeiAkiOPSNarKampWP35JPSBotToPV
Oulun Luistinseura10910102-2519---14-312-36-2-22-212-5-
Helsingin IFK1080261-22163-4---4-2-7-210-35-3-
Lappeenrannan Veiterä1072144-24162-23-1--4-40-7--9-1-
Porvoon Akilles1060462-30123-63-61-3---6-313-2--
Oulun Palloseura1060455-4212-0-54-57-1--7-2--14-1
Porin Narukerä1051455-4511---3-62-76-5-10-2-12-0
Mikkelin Kampparit1050558-3510-2-3-0-73-1--13-2-13-0
Warkauden Pallo -351040656-4982-7-2-3--3-49-5-3-2-
Jyväskylän Seudun Palloseura1020841-964--1-6-4-6--8-107-510-1
Botnia-69, Helsinki1010932-672---0-85-62-91-8--8-0
Tornion Palloveikot1000103-13400-170-171-90-14---0-20--

Jatkosarjat

Valioliiga

JoukkueOVTHMaalitPOLSHIFKVeiAkiOPSNar
Oulun Luistinseura1072154-20195-28-210-34-07-1
Helsingin IFK1052342-32142-35-12-46-45-4
Porvoon Akilles1051433-47110-82-24-54-37-6
Lappeenrannan Veiterä1032542-5491-13-64-54-98-5
Oulun Palloseura1024436-3783-33-33-45-53-1
Porin Narukerä1021739-5656-53-93-47-53-3

Bandyliigan jatkosarja

JoukkueOVTHMaalitPKaWP35JPSBotToPV
Mikkelin Kampparit860264-20147-28-59-114-0
Warkauden Pallo -35851267-29125-310-29-319-1
Jyväskylän Seudun Palloseura850361-34104-38-36-118-1
Botnia-69, Helsinki831440-4273-55-56-57-2
Tornion Palloveikot80087-11400-150-142-131-14

Puolivälierät

Puolivälierät pelattiin paras kolmesta -menetelmällä siten, että ensimmäinen ottelu käytiin heikommin sijoittuneen ja toinen sekä tarvittaessa kolmas ottelu paremmin sijoittuneen kotikentällä.

Joukkue #1VoitotJoukkue #2Ottelu 1Ottelu 2Ottelu 3
Oulun Luistinseura2-0Warkauden Pallo -359-218-2-
Helsingin IFK2-0Mikkelin Kampparit5-26-3-
Porvoon Akilles0-2Porin Narukerä2-51-5-
Lappeenrannan Veiterä0-2Oulun Palloseura4-52-4-

Välierät

Välierät pelattiin paras kolmesta menetelmällä samoin kuin puolivälierätkin.

Joukkue #1VoitotJoukkue #2Ottelu 1Ottelu 2Ottelu 3
Helsingin IFK2-1Porin Narukerä3-23-610-2
Oulun Luistinseura2-0Oulun Palloseura6-45-1-

Pronssiottelu

Joukkue #1TulosJoukkue #2
Oulun Palloseura4–1Porin Narukerä

Loppuottelut

Loppuottelut pelattiin paras kolmesta menetelmällä samoin kuin aiemmat kierroksetkin.

Joukkue #1VoitotJoukkue #2Ottelu 1Ottelu 2Ottelu 3
Oulun Luistinseura2–1Helsingin IFK3-0[1]3-710-2[2]

Lopulliset sijoitukset

SijaJoukkue
1.Oulun Luistinseura
2.Helsingin IFK
3.Oulun Palloseura
4.Porin Narukerä

Suomen mestarit

OLS: Juho-Pekka Airaksinen, Janne Parpala, Vesa Leino, Hannu Simoska, Jarmo Mällinen, Ville-Veikko Angeria, Marko Veittikoski, Markus Kumpuoja, Pertti Virtanen, Matti Immonen, Timo Arjanko, Atte Lämsä, Juha Nousiainen, Kimmo Keränen, Petteri Luomansuu, Sami Harjuoja, Antti Alajoutsijärvi, Ilari Moisala, Hannu Kauttio, Marko Kilpeläinen, Samuli Niskanen.

Parhaat maalintekijät

SijaPelaajaJoukkueMaalit
1.Harri KauhanenWP-3543
2.Rasmus LindqvistAkilles37
3.Jukka LoukkolaOLS31
4.Samuli NiskanenOLS30
5.Lasse KyllönenKampparit29
6.Lauri SöderströmHIFK28
Markus KumpuojaOLS28
8.Jarmo MällinenOLS27
9.Tero MäättäläBotnia-6926
10.Petri PerkausNarukerä21


Viitteet

Lähteet