Bandyliigakausi 1994–1995

Wikipediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Bandyliiga 1994–1995
Joukkueiden määrä12
MestariWP-35
Toinen sijaOLS
Kolmas sijaBotnia
Paras maalintekijäAri Holopainen, WP-35 (60)
Alempi sarjatasoI-divisioona

 ← 1994

1996 → 

Kaudelle 1994-1995 jääpallon bandyliigan joukkuemäärää kasvatettiin kahteentoista. Mukaan otettiin myös viime vuoden karsinnoissa ulkopuolelle jäänyt ToPV, sekä sarjasta pudonnut PaSa Bandy.

Sarjassa pelattiin ensin kaksinkertainen runkosarja, jonka jälkeen pelattiin pudotuspelit kahdeksan parhaan joukkueen kesken, kaksi viimeistä joutuivat karsintasarjaan 1.divisioonan parhaiden kanssa. Puolivälierät ja välierät pelattiin paras kolmesta järjestelmällä, ensimmäinen ottelu runkosarjassa heikommin sijoittuneen kotikentällä ja kaksi seuraavaa paremmin sijoittuneen kotikentällä.

Runkosarjassa WP-35 oli ylivoimainen ykkönen kahdeksan pisteen erolla toiseksi tulleeseen OLS:aan. Loppuottelussa WP-35 voitti OLS:n 9-2. Mestaruus oli varkautelaisille kolmas peräkkäinen.

JoukkueOVTHMaalitP
Warkauden Pallo -35222011174-6041
Oulun Luistinseura221534153-7633
Botnia-69, Helsinki221435125-7331
Lappeenrannan Veiterä221345127-9030
Veitsiluodon Vastus22868119-12322
PaSa Bandy, Imatra22841070-9620
Porin Narukerä227510101-11219
Oulun Palloseura22821290-10618
Jyväskylän Seudun Palloseura22721373-13016
Tornion Palloveikot22621497-15014
Helsingin IFK22521558-9712
Porvoon Akilles22321762-1368

Kahdeksan parasta pudotuspeleihin. HIFK ja Akilles liigakarsintaan.

Puolivälierät

muokkaa wikitekstiä
Joukkue #1VoitotJoukkue #2Ottelu 1Ottelu 2Ottelu 3
Warkauden Pallo -352–0Oulun Palloseura6-218-2
Oulun Luistinseura2–1Porin Narukerä6-75-410-2
Botnia-692–0PaSa Bandy8-15-3
Lappeenrannan Veiterä2–0Veitsiluodon Vastus7-56-1
Joukkue #1VoitotJoukkue #2Ottelu 1Ottelu 2Ottelu 3
Oulun Luistinseura2–0Botnia-695-26-3
Warkauden Pallo -352–1Lappeenrannan Veiterä2-313-211-4
Joukkue #1TulosJoukkue #2
Botnia-695–3Lappeenrannan Veiterä

11.3.1995 Helsinki, Oulunkylä

Joukkue #1TulosJoukkue #2
Warkauden Pallo -359–2Oulun Luistinseura

Lopulliset sijoitukset

muokkaa wikitekstiä
SijaJoukkue
1.Warkauden Pallo -35
2.Oulun Luistinseura
3.Botnia-69
4.Lappeenrannan Veiterä

Ari Holopainen, WP-35 voitti maali- ja pistepörssit 60 maalilla ja 82 pisteellä.[1]

JoukkueOVTHMaalitP
Helsingin IFK321030-75
Porvoon Akilles321023-125
Mikkelin Kampparit310219-232
Kulosaaren Vesta30038-380

HIFK ja Akilles säilyivät sarjassa

Navigointivalikko