B-luokka (hävittäjä)

Ensimmäinen merilordi amiraali Charles Madden lähetti 1. elokuuta 1928 laivaston tarkastajalle muistion, jossa määritettiin uuden hävittäjän vaatimukset. Uudet alukset olisivat toisintoja edeltäneestä A-luokasta, mutta niiden torpedoaseistuksena olisivat uudet neliputkiset torpedoputket, 4,7 tuuman QF Mk IX -tykit 30 asteen korotuskulmalla ja niiden asennuspaikat tuli jäykistää mahdollisten ilmatorjuntakykyisten tykkien varalle. Niiden maksiminopeuden tuli olla täysin kuormattuna 31,5 solmua (58 km/h) ja tulenjohtojärjestelmän samanlainen kuin HMS Amazonilla ja HMS Ambuscadella. Alusten piti kyetä kuljettamaan kymmenen viikon elintarvikkeet, ja niihin piti pystyä asentamaan kaksi syvyyspomminheitintä ja -kisko. Raivauskalustoa aluksille ei tarvinnut asentaa.^[2]

Tekniset keskustelut olivat vähäisiä, ja ne rajoittuivat lähinnä neljännen tykkitornin korvaamiseen torpedoputkilla. Pääsuunnittelija vastasi 10. elokuuta esitykseen toteamalla sen säästävän 20 tonnia uppoumassa mutta lisäävän nopeutta vain neljännessolmun. Tykkitornin 12 600 punnan säästöllä ei voitaisi korvata 14 000 punnan torpedoputkia ilman lisärahoitusta. Lisäksi varatorpedoille ei löytyisi alukselta tilaa ja torpedoputken miehistö olisi kolmannen tykin suupaineen vaara-alueella.^[2]

Suunniteltujen uusien torpedoputkien testaus oli vielä käynnissä 23. lokakuuta, jolloin tarjouspyynnöt alusten valmistamisesta jätettiin telakoille. Siten aluksille asennettiin samat putket kuin A-luokan aluksille. Suunnitelma luokan aluksista hyväksyttiin 18. lokakuuta amiraalineuvostossa numerolla 2517.^[2]

Laivueenjohtajasta ei tehty erillistä suunnitelmaa. Alukselle järjestettiin tilat kahdenkymmenen hengen esikunnalle poistamalla yksi tykeistä ja laajentamalla kansirakennetta sen sijaan. Muutos hyväksyttiin 25. elokuuta ja samalla esitettiin vaatimus alusten ja johtajan samasta toimintasäteestä.^[2]

Alusten aseistuksena oli neljä 4,7 tuuman (120 mm) kolmenkymmenen asteen korotuskulman mahdollistavia pikatykkejä, joihin kuhunkin oli 190 laukausta. Laivueenjohtajalle asennettiin ainoastaan kolme tykkiä. Ilmatorjunta-aseistuksena oli kaksi kahden naulan pom-pom-tykkiä, joihin kuhunkin oli 500 laukausta. Lisäksi aluksilla oli neljä Lewis-pikakivääriä ja niihin kuhunkin 2 000 laukausta. Aluksille oli asennettu kaksi neljän putken torpedosettiä ja viisitoista syvyyspommia, jotka oli asennettu kahteen heittimeen ja yhteen kiskoon.^[2]

Yhdeksän aluksen tilaukset tehtiin taloudellisten ja työttömyystilanteen arvioiden perusteella, ja ne jakautuivat seuraavasti:^[2]

• John Brown and Companyltä 4. maaliskuuta 1929 kaksi alusta à 213 460 puntaa
• Palmers Shipbuilding and Iron Companyltä 22. maaliskuuta 1929 kaksi alusta à 214 000 puntaa
• Swan Hunterilta 22. maaliskuuta 1929 kaksi alusta à 214 500 puntaa
• Hawthorn Leslie and Companyltä 4. maaliskuuta 1929 kaksi alusta à 218 000 puntaa
• Vickers-Armstrongilta 22. maaliskuuta 1929 laivueenjohtaja HMS Keith 219 800 punnalla.

Valmistuksen aikana HMS Blanchen suunnitelmaa muokattiin hieman, kun sovittiin lokakuussa 1929, että alukselle mahdollistetaan komentajan majoittaminen, ja siten hytin varustusta piti muuttaa. Lisäksi aluksen miehistö kasvoi kahdella aliupseerilla ja kahdella stuertilla. Yksi HMS Bulldogin tykeistä toteutettiin C XIII -asennuksena, joka mahdollisti kuudenkymmenen asteen korotuskulman. Lisäksi alukselle asennettiin uusi kaikuluotainkupu.^[2]

Sodan alkuvaiheessa koettujen tappioiden seurauksena todettiin alusten vahvan ilmatorjunnan tarve lentokoneiden toiminta-alueella. Boreakselta poistettiin takakannen 4,7 tuuman (120 mm) tykki, ja jäljelle jääneiden ammusmäärä oli 160 SAP-kranaattia (engl. Semi Armour Piercing) ja 70 sirpalekranaattia tykkiä kohden. Lisäksi aluksen ilmatorjuntaa vahvistettiin lisäämällä yksi kahden naulan (1,8 kg) tykki ja kuusi Oerlikon 20 mm -ilmatorjuntatykkiä. Alukselle jäi ainoastaan yksi .303 tuuman (7,69 mm) Lewis-pikakivääri ilman jalustaa.^[4]

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta B-luokka (hävittäjä).

• English, John: Amazon to Ivanhoe – British Standard Destroyers of the 1930s. Kendal: World Ship Society, 1993. ISBN 0-905617-64-9. (englanniksi)
• Whitley, M. J.: Destroyers of World War Two – an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1988. ISBN 0-85368-910-5. (englanniksi)
• Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922-1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)