Avaruusasema

avaruusalus, jonka tarkoituksena on toimia ihmisten kiinteänä tukikohtana avaruudessa

Avaruusasema on avaruusalus, joka on suunniteltu miehistön pitkäkestoiseen asumiseen kiertoradalla.

Kansainvälinen avaruusasema avaruussukkula Atlantiksen irtautumisen jälkeen 17.9.2006
Skylab-avaruusasema

Tähänselvennä mennessä rakennetut avaruusasemat ovat sijainneet Maan matalilla kiertoradoilla eli 200–400 kilometriä merenpinnasta. Toistaiseksi yksittäinen avaruuslentäjä on asunut avaruusasemalla enintään alle 2 vuotta kerrallaan.

Avaruusasemilla ei ole suurta työntövoimaa tuottavia raketteja, mutta useita pienempiä raketteja aluksen ratakorkeuden ja asennon säätämiseen tarvittaessa. Avaruusasemat ovat suurimpia ihmisen rakentamia avaruusaluksia.

Maata on kiertänyt kaikkiaan 10 miehitettyä avaruusasemaa[1]. Ensimmäinen niistä oli Neuvostoliiton Saljut 1, joka lähetettiin matkaan 1971 [1]. Tällä hetkellä maata kiertää kaksi avaruusasemaa: [1]

  • Kansainvälinen avaruusasema ISS on ollut asutettu vuodesta 2000 lähtien ja kuljettanut siitä lähtien mukanaan seitsemän hengen miehistöä[2]. Miehistön komentaja on tanskalainen Andreas Mogensen.[3]
  • Kiinalainen Tiangong-asema. Tiangongin ensimmäinen moduuli vietiin radalleen 29. huhtikuuta 2021.[1] Asema sai ensimmäiset asukkaansa 17. kesäkuuta 2021.[1] Asema valmistui lokakuussa 2022.[4]

Avaruusasemat

(päivämäärät ovat niitä, jolloin asemat olivat miehitettyjä)

  • Saljut-avaruusasemat (Neuvostoliitto, 1971–1986)
    • Saljut 1 (1971, 1 miehistö ja 1 epäonnistunut telakointi)
    • Saljut 2/Almaz (1973, rikkoontui pian laukaisun jälkeen)
    • Cosmos 557 (1973, putosi maahan 11 päivää laukaisun jälkeen)
    • Saljut 3/Almaz (1974, 1 miehistö ja 1 epäonnistunut telakointi)
    • Saljut 4 (1975, 2 miehistöä)
    • Saljut 5/Almaz (1976–1977, 2 miehistöä ja 1 epäonnistunut telakointi)
    • Saljut 6 (1977–1981, 16 miehistöä (5 pitkäkestoista, 11 lyhytkestoista ja 1 epäonnistunut telakointi)
    • Saljut 7 (1982–1986, 10 miehistöä (6 pitkäkestoista, 4 lyhytkestoista ja 1 epäonnistunut telakointi)
  • Skylab-avaruusasema (USA, 1973–1974, 3 miehistöä)
  • Kansainvälinen avaruusasema (ISS) (Yhdysvallat, Venäjä, Japani, ESA, Kanada, Brasilia, Italia 2000–, 22 pitkäkestoista miehistöä (tähän mennessä milloin?)). Avaruusasemista vain ISS on tällä hetkellä (kesäkuu 2011) käytössä ja kiertoradalla. Sen valmistus alkoi 1996 ja saatettiin päätökseen toukokuussa 2011.
  • Intian avaruusjärjestö on aloittanut kehitystyön omaa avaruusasemaansa varten. Iran on ilmaissut aikeensa miehitettyihin lentoihin. Nigerian lausunnot miehitetyistä lennoista ovat sen nykyhetken avaruuslennon kokemuksiin nähden ylimitoitettuja.

Miehitettyinä olleet avaruusasemat

AvaruusasemaKuvaLaukaisuPaluu / TuhoutuminenKäyttöpäivätKävijöitäLennot asemalleMassa
(kg)
KiertoradallaMiehitettynäMiehitettyMiehittämätön
Saljut 117.4.1971 klo 1.40 UTC11.10.19711752432018 425
Skylab 14.5.1973 klo 17.30 UTC11.7.1979 klo 16.37 UTC2 24917193077 088
Saljut 3 25.6.1974 klo 22.38 UTC24.1.19752131521018 500
Saljut 4 26.12.1974 klo 4.15 UTC3.2.19777709242118 500
Saljut 522.6.1976 klo 18.04 UTC8.8.19774126742019 000
Saljut 629.9.1977 klo 6.50 UTC29.7.19821 76468333161419 000
Saljut 719.4.1982 klo 19.45 UTC7.2.19913 21681626121519 000
Mir 19.2.1986 klo 21.28 UTC23.3.2001 klo 5.50 UTC5 5114 5941373968124 340
ISS 20.10.1998Kiertoradalla
Suunniteltu käyttö ainakin vuoteen 2024.[5]
3 429[6]2 753[6]158[6]41[6]32[6]286 876[6]
Tiangong

Avaruusasemien miehittämättömät huoltoalukset

Nykyin käytössä olevat rahtialukset

  • HTV – Japanin JAXAn kehittämä ISS-avaruusaseman huoltoalus.
  • Progress – Saljut, Mir ja ISS-asemien huoltoalukset. Progress-alus toteutettiin Neuvostoliitossa ja Venäjän avaruusjärjestö on jatkanut sen käyttöä.
  • SpaceX Dragon - Yksityinen SpaceX-yhtiön suunnittelema huoltoalus. Alus aloitti kaupallisen liikenteen Kansainväliselle avaruusasemalle lokakuussa 2012. Dragon on tällä hetkellä ainoa rahtialus, joka kykenee palaamaan maan pinnalle ja siten palauttamaan maahan mm. tutkimustuloksia ja korjattavaksi tarkoitettua kalustoa. Kapselin miehitetty malli teki miehittämättömän koelennon asemalle keväällä 2019.
  • Cygnus

Entisiä huoltoaluksia

  • ATV – ISS-avaruusaseman huoltoalus, joka on ESAn toteuttama. Ensilento suoritettiin vuonna 2008. Uusia ATV-lentoja ei ole suunnitteilla
  • Avaruussukkula

Fiktio ja tiede

Elokuvissa on 1920-luvulta lähtien ja televisiosarjoissa 1950-luvulta lähtien tullut tunnetuksi suuri joukko kuvitteellisia avaruusasemia, kirjallisuudessa jo 1800-luvun jälkipuolella.

Venäläinen tutkija Konstantin Tsiolkovski laati ensimmäisen tieteellis-teknisen kuvauksen avaruusasemasta 1800-luvun lopulla.

Lähteet

Aiheesta muualla

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Space station